Kaupunginorkesterin uusi päävierailija, kapellimestari Jaakko Kuusisto, antoi itsestään myönteisen kuvan toisella Oulun-käynnillään. Kokenut tulevaisuuden mies, harvinainen yhdistelmä jota ei periaatteessa pitäisi olla edes olemassa.
Orkesteri halusi päävierailijakseen muusikon. Kuusisto täyttää tämänkin ennakkoehdon. Eräänlaisena bonuksena hän on myös aktiivinen säveltäjä.
Einojuhani Rautavaaran suositun Pelimannit-pianosarjan op. 1 kamariorkesteriversiossa ilmeni jo mukavasti vetoa, tarvittavaa särmikkyyttäkin. Laajempien muotojen parissa kapellimestari pääsi kunnostautumaan vasta Franz Schubertin "Traagisessa" Sinfoniassa nro 4 c-molli D. 417.
Kuusistolla on enemmän käytännön kokemusta viulistina kuin kapellimestarina, minkä huomaa jo siitä, että hän johtaa ja soittaa samalla tavalla.
Oikea (jousi)käsi tekee suurimman osan töistä. Vasemmalle hän keksii vähemmän tekemistä, monesti se vain seurailee passiivisena kämmenpuoli ylöspäin kuin imaamin koura iltarukouksessa.
Näillä tekniikka-asioilla on onneksi vähän merkitystä kokonaisuudessa, jota kaikenkattava musikaalisuus hallitsee.
Schubertissa Kuusisto osoitti kiitettävän aktiivista pyrkimystä vanhan traagisuuden tuoreistukseen, samalla määrätietoiseen teoshuippujen rakentamiseen.
Orkesteri vastasi sulavalla ja soljuvalla soitolla, joka vain tiivistyi loppua kohden.
PianosolistiRaija Kerppo ei ole niitä instrumentalisteja, jotka jäävät mieleen räiskyvien irtiottojensa ansiosta. On makuasia, pitääkö tätä avuna vai puutteena.
Kerpon taituruus ilmensi Beethovenin Pianokonsertossa nro 4 G-duuri op. 58 sisämusikaalista tyyliä, jota selkeä ajatus ja kosketuksen määrätietoinen pehmeys pohjustivat.
Kaupunginorkesterin sointi kuulosti täyteläiseltä, samalla hiukan tukkoiselta. Kuusistokaan ei järin tarmokkaasti keskittynyt soinnillisiin yksityiskohtiin pianistia suurin linjoin seuratessaan.
Syitä voisi laittaa myös säveltäjän kontolle, mutta uskon akustista merkitystä olleen ennen kaikkea orkesterin tavallista tiukemmalla sijoittumisella esiintymislavan keskiosaan.
Madetojan salin lavan keskellähän sijaitsee selvä "sweet spot", josta ääni kantautuu katsomoon vaivattomasti.
Tämäkään lounas ei siis ole ilmainen. Pidentynyt jälkikaiku ja huonompi erottelevuus tekevät helposti tepposensa, jos liian moni soittaja istuu akustisessa keskiössä.
