jouko.vuorjoki@kaleva.fi
On tasan kaksi syytä, miksi Suomi pelaa perjantain ja lauantain välisenä yönä suurista asioista. Niistä ensimmäinen on Miikka Kiprusoff, ja toinen Kalervo Kummola.
Kiprusoffia voi huoletta pitää yhtenä maailman parhaista maalivahdeista. Kun kenttäpelaajien puolustusaktiivisuus on koetuksella, Kiprusoff ei koettele muita. Päästettyjen maalien keskiarvo 1,22 kertokoon, kuinka hyvästä maalivahdista on kysymys.
Kalervo Kummola jyräsi kabineteissa leijonille optimaalisen otteluohjelman. Suomi sai kotiinsa päävastustajansa Tshekin ja Ruotsin, eikä joutunut pelaamaan kertaakaan peräkkäisinä päivinä, kuten kaikki muut joukkueet joutuivat tekemään. Kaiken lisäksi leijonat saivat Tshekin kotiinsa juuri oikealla hetkellä heti maailmancupin avajaispäivänä.
Suomi sai siis esittäytyä kotiareenallaan kolme kertaa, millä on menestystä arvioitaessa erittäin suuri merkitys.
Menestykseen voi tarrautua myös toista reittiä. Yhteensä jo kolme vierasottelua pelannut Tshekki surffaili alkulohkossa siellä sun täällä, mutta ensimmäisessä oikeassa ja tärkeässä "tupla tai kuitti" -kamppailussa se löysi peli-ilonsa. Tulos 1-6 Tukholmassa kuuluu jääkiekkoilun suuriin kummallisuuksiin - melkeinpä samaan sarjaan kuin Ruotsin häviö Valko-Venäjälle Salt Lake Cityssä 2002.
Kolme kruunua ja sen valuuttarahasto viettävät tällä hetkellä synkkiä hetkiä. Mikä ihme vaivaa joukkuetta, joka voi kehuskella maailman parhaimmilla pelaajilla ja ylivoimapelillä, mutta maailman parhaimpien kiekkoilijoiden kekkereissä turpaan tulee kerta toisensa jälkeen?
Nagano 1998 katastrofi, Salt Lake City 2002 sama trendi jatkui, ja maailmancup 2004 meni alta kaiken arvostelun. Ei asiaa neljän parhaan joukkoon.
Nyt on totta sekin, että Peter Forsberg ja Mats Sundin on buuattu ulos Ruotsin jääkiekon pyhältä alttarilta Globenista.
Kuka olisi uskonut?
Janne Niinimaalla on varmasti ainakin yksi harras toive. Se, että kohu hänen eronsa ympärillä laantuisi mahdollisimman nopeasti. Niin, että vuoden parin päästä se olisi unohtunut kiekkojuttujen laajaan laaksoon.
Toivomus on vaativa - ja mahdoton. Toronto Sunin legendaarinen toimittaja Mike Ulmer kertoi St. Paulissa, että Niinimaan tapaus sai myös Kanadassa massiiviset mittasuhteet. Kanadalaiset eivät ilahtuneet suomalaismiljonäärin kiukuttelusta.
Ulmer tiesi huippujääkiekkoilusta yhden vastaavan tapauksen, joka on niin kaukaa kuin 1972. Tuolloin Neuvostoliiton ja Kanadan välisessä historiallisessa kahdeksan ottelun Summit Seriessa kolme kanadalaista jätti joukkueen Moskovassa.
"Kukaan ei ole unohtanut", Ulmer korosti.
Hän vertasi Niinimaan karkuruutta Australian naisten soutukahdeksikkoon Ateenan olympialaissa, missä yksi naisista lopetti soutamisen kesken kaiken. "Australialaiset pitävät sitä rikoksena", Ulmer tiesi.
Onko Niinimaan pelit A-maajoukkueessa pelattu? Miten suuri yleisö kokee jääliläisen omalaatuisen ratkaisun? Kumpi käänsi ensimmäisen kiven? Niinimaa itse - vai Summanen? Ymmärrystä tulee ainakin sitten, kun Niinimaa tulee julkisuuteen ja kertoo totuuden siitä, miten se kuuluisa raja ylitettiin.
JOUKO VUORJOKI