Kai Suik­ka­nen on Kärp­pien seu­raa­va pää­val­men­ta­ja

Kai Suikkanen seuraa Lauri Marjamäkeä Kärppien päävalmentajana tämän kauden jälkeen.

Kärpät on solminut Kai Suikkasen kanssa 2+1-vuotisen sopimuksen. Kai Suikkanen pelasi Kärpissä  yhteensä12 kautta SM-Liigassa ja 1-divisoonassa 1970- ja -80-luvulla.
Kärpät on solminut Kai Suikkasen kanssa 2+1-vuotisen sopimuksen.
Kärpät on solminut Kai Suikkasen kanssa 2+1-vuotisen sopimuksen.
Kuva: Pekka Peura

Kai Suikkanen seuraa Lauri Marjamäkeä Kärppien päävalmentajana tämän kauden jälkeen. Kärpät vahvisti asian kello 14 alkaneessa tiedotustilaisuudessa.

Kärpät on solminut Suikkasen, 56, kanssa 2+1-vuotisen sopimuksen. Valmennuspesti alkaa ensi toukokuussa.

Suikkanen sanoo, että paluu Kärppiin ja Ouluun on niin hieno asia, että sitä on vaikea pukea sanoiksi.

– On hienoa palata kotiin. 11 ja puoli vuotta on ehtinyt kulua siitä, kun Oulun Kärpistä ja A-junioreiden valmennustiimistä lähdin, Suikkanen sanoo.

Suikkanen laskee edustaneensa Kärppiä yhteensä 18 vuoden ajan ja asuneensa Oulussa 30 vuotta.

– Tavoite oli palata Kärppiin. Joskus RoKi:n kanssa bussilla Etelä-Portimoon mentäessä tuntui, että oliko liiankin kova tavoite, Suikkanen sanoo.

"Seuransa näköinen valmentaja"

Kärppien toimitusjohtaja Juha Junno huokui tiedotustilaisuudessa tyytyväisyyttä syntyneestä sopimuksesta.

– Kaitsu tuntee organisaation, kärppäalueen ja hänet tunnetaan täällä. Hänestä välittyi halu tehdä töitä nuorten pelaajien kanssa, Junno sanoi.

Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho uskoo Suikkasen olevan seuran näköinen valmentaja.

– Hyvä, että saamme jatkumoa meidän kärppätoimintaamme. Suikkanen on motivoitunut ja kärppämäinen valmentaja, joka on aikoinaan pelannut täällä ja tuntee organisaation hyvin, Aho totesi.

Kai Suikkanen pelasi Kärpissä yhteensä12 kautta SM-Liigassa ja 1-divisoonassa 1970- ja -80-luvulla.
Kai Suikkanen pelasi Kärpissä yhteensä12 kautta SM-Liigassa ja 1-divisoonassa 1970- ja -80-luvulla.
Kuva: Risto Rasila

Suikkanen on valmentanut Liigassa Pelicansia ja TPS:a, jossa hän voitti Suomen mestaruuden. Kajaanin Hokin hän valmensi Mestiksen mestariksi 2007.

Vuosina 2004-2006 Suikkanen valmensi RoKia Suomi-sarjassa. Kaudella 2010 Suikkanen kävi kokeilemassa siipiään KHL:ssä Lokomotiv Jaroslavlin peräsimessä.

Suikkasen valintaa voidaan pitää jossain määrin yllättävänä, sillä ennakkospekulaatioissa Kärppäluotsin viittaa soviteltiin vahvasti Karri Kiven harteille.

Lauri Marjamäki siirtyy ensi kaudella Suomen A-maajoukkueen päävalmentajaksi.