”Taidanpa ottaa kahvin sijasta – kaljaa. Otanpa lehtipihvin sijasta – viinaa!” raakkuu räppäri ja meitä naurattaa.
Kauppakassan jonossa ei voi välttyä huomaamasta, miten mukaan tarttuu kymppikassia, puuhapussia, sixpackia, mäyrää ja konttia. Aamulla ja illalla, arkena ja pyhänä. Lemahdus paljastaa aktiivikäyttäjän.
Lehdistä on jo ehditty lukea jokavuotiset varoittavat kirjoitukset, miten varautua loman jälkeiseen elämään.
Hyvät neuvot ovat tarpeen, jos kesä on vierähtänyt pahasti putki päällä. Jotenkuten pitäisi päästä takaisin työkuntoon ja rutiineihin. Ja taas saatiin uutinen: A-klinikoilla ruuhkaa.
Alkoholi on suomalaisille herkkä, mutta rakas aihe. Siitä voi puhua vain kahdella tavalla, naureskellen tai sormi pystyssä. Välitilaa ei tunnu löytyvän.
Asennekampanjoissa on koetettu niin kauhua kuin huumoria. Poliisin juhannuskampanja, ”jatkot sitten meillä” riemastutti useimpia, niin minuakin.
Mielipiteiden vyöry on valmis, kun peruspalveluministeri ehdottaa kesken kesän keskikaljan siirtämistä kaupasta monopoliliikkeeseen tai pohdiskelee alkoholiannosten rajoituksia ravintolassa.
Suhtautuminen alkoholiin jakaa kansalaiset. Milloin ja missä vaiheessa nuoret voi tutustuttaa alkoholiin, koska nuoret kohtaavat sen joka tapauksessa.
Helsingin Sanomien viimeviikkoisessa mittauksessa kansalaismielipide jakautui kahtia. Lähes puolet suomalaisista on valmis tarjoamaan maistiaisen kotioloissa yli 15-vuotiaalle.
Hieman yli puolet vastustaa ajatusta ja katsoo, että alkoholia voi tarjota vasta täysi-ikäiselle tai ei lainkaan.
Perheissä on monenlaista mielipidettä sille, miten alkoholikasvatusta olisi parasta antaa. Osa kannattaa tiukkaa kieltolinjaa ja osa sallivuutta, koska muuten juotaisiin salaa.
Onko parempi sallia kotibileet, jos vaihtoehtona on se, että ne järjestetään joka tapauksessa teatterin takana?
Alkoholin aiheuttamat kustannukset ja haitat ovat niin kiistattomia, että helposti taipuu linjalle, jonka mukaan alkoholinkäyttö ei voi olla yksityisasia.
Tiukka asenne saa vahvistusta, jos joutuu viikonloppuna Oysin yhteispäivystykseen keskelle riehuvia juoppoja tai kaikki tietävät, että työtoverin poissaolo ei ehkä sittenkään johdu yllättävästä heikotuskohtauksesta vaan ihan muusta.
Suomessa alkoholinkäyttöä on vuosisatoja säädellyt vahva kieltopolitiikka ja valtion viinamonopoli. Kun viinaa kerran saadaan, niin juodaan pullo rehvakkaasti pohjaan asti.
Asenne on mustavalkoinen. Kohtuuden ystävät ovat olleet harvassa tai heille on jälleen kerran naurettu.
Viinan kulutusta on pyritty alentamaan korkealla hinnalla ja vaikealla saatavuudella. Alkoholiveron korotus on myös helppo keino, kun valtion kassaan halutaan lisää rahaa. Niin nytkin, kun haittaverot nousevat ensi vuonna.
Alkoholin kokonaiskulutus on viime vuosina ollut laskussa, vaikka sitä ei välttämättä huomaa haittojen takia. Sairaudet, työkyvyn menetys, pahoinpitelyt, tapot, perheväkivalta, kuolonkolarit, lasten hätä. Siinä monta alkoholia vastaan puhuvaa tekijää.
Kokonaiskulutuksen laskua voi pitää hyvänä asiana varsinkin, kun alkoholipaletissa miedot alkoholijuomat ovat kasvattaneet osuuttaan ja vahvat juomat menettäneet.
Alkoholinkäyttö on saanut myös syvempiä, hienostuneita sävyjä oluen- ja viininharrastajista pelkän kaljan, kossun ja jallun kittaajien rinnalla.
Tosiasia kuitenkin on, että nykyisestä laskutrendistä huolimatta alkoholinkulutus on kolminkertaistunut neljässäkymmenessä vuodessa.
Viinanjuonti oli vielä 1960-luvulla aikuisten miesten puuhaa. Nykyään myös naiset ja nuoret ottavat siivunsa, vaikka eivät yllä miesten määriin.
Ei ole realistista odottaa tai vaatia tiukkoja rajoituksia ja kieltoja. Kohtuukäyttö on laajasti hyväksyttyä ja moni tavoittelee raittiutta. Nuorissa on kasvamassa sukupolvi, joka nyrpistää nenäänsä niin viinalle kuin huumeille. Ja hyvä niin.