Kahta ruot­sin­lai­vaa uhkaa lakko

Ruotsin palvelu- ja liikennealan ammattiliitto Seko antoi keskiviikkona varoituksen merenkulkualan lakosta, joka koskisi muun muassa Suomeen liikennöiviä Silja Symphony ja Silja Festival -aluksia. Lakko alkaisi ensi viikon perjantaina kello 12.

Muun muassa Silja Symphony on joutumassa lakonuhan alle.
Muun muassa Silja Symphony on joutumassa lakonuhan alle.

Ruotsin palvelu- ja liikennealan ammattiliitto Seko antoi keskiviikkona varoituksen merenkulkualan lakosta, joka koskisi muun muassa Suomeen liikennöiviä Silja Symphony ja Silja Festival -aluksia. Lakko alkaisi ensi viikon perjantaina kello 12.

Jo nyt torstaina aamuviideltä alkaa Sekon mukaan lakko, johon osallistuvat Sekon jäsenet yhdeksällä aluksella. Nämä alukset liikennöivät muun muassa Gotlantiin, Saksaan ja Tanskaan. Tästä lakosta järjestö antoi varoituksen jo toukokuun puolessavälissä.

Lakon piti alun perin alkaa 27. toukokuuta, mutta sitä lykättiin kahdella viikolla. Keskiviikkona Seko antoi uuden lakkovaroituksen, johon kuuluu torstaina lakkoon menevien lisäksi 17 alusta. Näiden alusten joukossa ovat Tukholmasta Helsinkiin liikennöivä Silja Symphony ja Tukholmasta Turkuun liikennöivä Silja Festival.

Yhteensä lakko koskisi 2 000:ta Sekon jäsentä. Torstaista alkaen tulee lisäksi voimaan koko merenkulkualaa koskeva ylityökielto ja kielto palkata uusia työntekijöitä.

Työnantajan allekirjoitus puuttuu

Seko ja merenkulkualan työnantajajärjestö Sarf ovat käyneet neuvotteluja ensi sopimuskauden palkoista. Sekon mukaan järjestöt pääsivät yksimielisyyteen sopimuksen sisällöstä jo viime perjantaina.

- Olemme allekirjoittaneet sopimuksen, mutta työnantajien allekirjoitus puuttuu, kertoo Sekon puheenjohtaja Janne Rudén järjestön keskiviikkona julkaisemassa tiedotteessa.

Sarfin keskiviikkoisen tiedotteen mukaan työnantajapuoli oli sopimusehdotusta koskevan sisäisen päätöksentekoprosessinsa loppuvaiheessa.

Sarfin toimitusjohtajan Peter Jeppssonin mukaan jo aiemmin annetun lakkovaroituksen toteutumisesta tulee vakavia seurauksia, ja keskiviikkona annettu laajennettu lakkovaroitus pahentaa tilannetta entisestään, Sarf kertoo tiedotteessaan.

- Juuri nyt ei ole käynnissä neuvotteluja, vaan odotamme heidän (työnantajapuolen) ilmoitustaan siitä, että he hyväksyvät sopimuksen, sanoi Sekon tiedotuspäällikkö Lars-Olov Pettersson torstaina STT:lle.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä