München
Bayern Münchenin jalkapallomaalivahti Oliver Kahn on kertonut sakkorangaistuksensa suuruudeksi 10 000 euroa. Kahn sai sakot seuraltaan huviteltuaan viime viikonloppuna aamuviiteen diskossa.
"Valmentajalla on omat periaatteensa ja hän piti niistä kiinni. Siksi hyväksyn asian", Kahn sanoo jalkapallolehti Kickerin haastattelussa.
Kahn oli saanut seuraltaan viikonloppuvapaan parannellakseen revähtänyttä reittään. Maalivahdin omasta mielestä diskoilta ei haitannut parantumista.
"En pyöri diskoissa kahden promillen humalassa ja seuraavaan peliin oli yhdeksän päivää, joten minun ei tarvitse puolustella itseäni. En sentään ole paavi", Kahn sanoi.