Elias Kahila: Break Point. Muusikot Elias Kahila, Jyri Sariola ja Petteri Sariola. EKCD 003.
Sellisti Elias Kahila suuntaa Break Point -cd:llään 1970- ja 1980-lukujen rock-pop-estetiikkaan. Se ei tarkoita pelkkää purkkaa ja jytää, vaan muitakin ilmaisumuotoja heavyn ja LLoyd Webberin väliltä.
Napakkaa rockia keinuttava nimikappale Break Point taitaa olla myynnin kannalta otollisinta tavaraa, vaikka herkempi balladiosastokin soi levyllä kauniisti.
Kahilan lahjakkuudesta säveltäjänä ja sellonsoittajana ei jää epäilystä. Ajan myötä hänen oma musiikillinen äänensä varmasti vielä vahvistuu.
Komppi- ja taustaosaston puolella uutuuslevy näet kuulostaa myös steriililtä ja koneelliselta. Monet musiikin osatekijät kertaavat patenttilinjaa, jonka käänteet voi etukäteen arvata. 23-vuotiaalle säveltäjälle tämä ei ole suuri synti, mutta se kannattaa panna merkille.
Tanssiessa tyyli saattaa toimia, mutta paljon huonommin, jos levyä istuu rauhassa kuuntelemaan.
Väistämättä aikakone alkoi päässä raksuttaa takaisin 1970-luvun tilanteeseen, jolloin muusikot ryhtyivät kilvan kehittelemään erilaisia hybridisoittimia vastaamaan ajan tarpeisiin.
Kahilan sellon luonnollisesta äänestä katoaa jo nyt niin paljon olennaista rockin sekaan, että paljon rohkeampi elektroninen äänenmuokkaus alkaa tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta.
Vaikka Kahilan sellonsoitto on teknisesti lähes moitteetonta, sävyjen ja dynamiikan värikästä vääntöä toivoisi kuulevansa levyllä enemmän.