Vesi putoaa vuorenseinältä järveen niin rajuna, että sen äänen voi miltei kuulla ja aistia sen aiheuttaman eroosion kalliossa. Putouksen vieressä on kivenlohkareiden muotoilemaksi suonistoksi haarautuva puro, joka antaa oman ilmeikkään soolonsa putouksen pauhuun.
Olli Jaakkolan (Tampereen Valokuvausseura ry.) kunniakirjalla palkittu mustavalkovedos Kaksi virtaa on symboliikalla ladattu luontokuva. Sen voi nähdä myös Suomen Kameraseurojen Liiton Vuosinäyttelyn 2004 avainkuvana.
Näyttelyn "valtavirta" vangitsee katseen komeilla näkymillä. Luonto esittäytyy Elämänpisarasta (Vesa Pajala, kunniakirja, Kannuksen Kamerakerho) Ukkospilvi -sarjaan (Hannu Järventaus, Soukan Kamerat ry.) ja kurkien tanssin juhlistamaan Uuteen aamuun (Heikki Lähteenmäki, kunniakirja, Porin Kameraseura ry.).
Ihminen on nähty goottisena Ristilukki -naisena (Eija I. Ryöppönen, Tornion Kameraseura ry.), mystisenä Juttana intialaisvaikutteisine kastimerkkeineen (Marko Mastosaari, kunniakirja, Kokkolan Kameraseura) tai Vermeerin jäljillä, hollantilaistaiteilijan maalaamana muotokuvana.
Maalauksen Turbaanipäinen tyttö (1665) on Jorma Räsäsen mustavalkovedoksessa (kunniakirja, Jyväskylän Kameraseura ry.) kasvanut kypsän naisen ikään.
Bjarne Bäckman (Jakobstad Fotoklubb) on tavoittanut lapsikuvaansa Duschlek paratiisillista riemua. JarmoTyyskän (kunniakirja, vuoden kuvaaja, Oulaisten Valovoima ry.) Vuodenajat -sarjan kansallispukuinen nainen toimii suomalaisuuden ikonina. Heimo Harjun (Kameraseura ry. Helsinki) Aku ja Irmeli, vanheneva pariskunta kukkien köynnöstämän "piparkakkutalonsa" portailla assosioituu ikirakkauteen.
Vuosinäyttelyraadin puheenjohtaja, läänintaiteilija Hannele Pappila (Oulu), mainitsee raadin valintaperusteiksi kuva-aiheen tuoreuden, hallitut kompositiot, hyvin toteutetut kokonaisuudet, hyvän teknisen osaamisen ja korkeatasoisen lopputuloksen. Myös näyttelykokonaisuuden yhtenäisyys ja raadin subjektiiviset näkemykset ovat vaikuttaneet valintoihin.
Näyttelyyn hyväksytyt kuvat muodostavat muutamien mustavalkoisten ja värillisten kuvakokonaisuuksien lisäksi neljä sarjaa, joista suurimmat ovat yksittäiset värikuvat (39 kuvaa) ja diat (37). Yksittäisiä mustavalkokuvia näyttelyssä on 29 ja käsiteltyjä kuvia vain viisi kappaletta (innostus kuvankäsittelyyn näkyi Pappilan mukaan näyttelytarjonnassa, mutta väline nousi usein itse kuvan sisältöä tärkeämmäksi).
Näyttelyyn valittujen valokuvien (110, noin 10 % tarjotuista) perusteella maamme kameraseuroista löytyy vahvan teknisen osaamisen lisäksi terävää kuvansommittelusilmää. Janne Leppäsen (Ympyräkamerat) Aamupalalla olevan lapsen ylle lankeaa "jumalainen" valo, Jorma U. Heikkisen (Kameraseura ry. Helsinki) Matto elävöittää kerrostalon ankean betonikuilusisäpihan eksoottiseksi ja Pekka Pakulan (Tampereen Valokuvausseura ry.) Narrin poika tuijottaa suggestiivisesti kalterirajauksen takaa.
Valtavirran ohessa näyttely tarjoaa kohteita, jotka alkavat elää katsojan mielessä omaa elämäänsä.
Koskettavin kuvakokonaisuus on Jouko Lindgrénin Hiljaisten kerho (kunniakirja, Tapiolan Kamerakerho ry.). Ruosteen syömät ja torsoiksi rikotut maan, veden ja ilman kulkuvälineet lepäävät omissa maisemissaan oman menneisyytensä mykkinä haamuina. Näinkö käy kaikille täysinpalvelleille?
Mitä uneksii ruskettunut rubensnainen sivusta vedettävässä puusängyssä, jonka ylle ripustetussa seinävaatteessa häärii neljä sombreromiestä vuorijono taustanaan? Toivo Mikkosen kameransilmä on nähnyt pintaa syvemmälle värivedoksessa Riitta unimatkalla (kunniakirja, Tornion Kameraseura ry.).
Entä mitä näkee Ilkka NiskasenSinisilmäinen tyttö (kunniakirja, Iisalmen Kameraseura, vuoden 2004 kameraseura)? Tytön katse on avoimen vilpitön. Näkeekö hän oman tulevaisuutensa, johon kenties sisältyy sellainenkin sudenhetki kuin Robert Peranderin (Amatörfotografklubben i Helsingfors r.f.) Eräänä aamuna kello puoli viisi? Mustavalkovedoksessa elämän riisuma nainen, miehen käden vanki ja vangitsija, katsoo kameraan kyynelsilmin.
Vaikeaa on pitää kiinni. Kenties vielä vaikeampaa päästä irti.