Kölnin Areena, 10. toukokuuta 2001:
Euroopan suurin areena kiehuu. Saksa ottaa MM-jäällä mittaa Suomesta. Päävalmentaja Hannu Aravirta yrittää huutaa vaihtoaitiossa ohjeita. Ei onnistu. Melu on korvia särkevä. 18 500 intomielistä saksalaista rummuttaa, viheltää, buuaa ja huutaa. Aravirta turvautuu ennalta sovittuihin käsimerkkeihin, joita pelaajat ymmärtävät. Suomi voittaa 4-1 ja selviytyy välieriin.
Riian Areena, 7. toukokuuta 2006:
Tämähän oli jo ennalta tiedossa. Latviassa on maailman äänekkäimmät fanit. Heitä on yli 10 000. Desibelit pyyhkivät toistasataa, eikä kukaan kuule, mitä vieressä puhutaan. Tunnelma on infernaalinen. Latvia kyykyttää MM-jäällä Suomea. Kukaan porilainen ei tätä usko, mutta totta se on: Isonmäen jäähalli jää tässä metelissä kakkoseksi.
Urheileva maailma on pakattu täyteen ohikiitäviä ja yhdentekeviä hetkiä, joita - halusitpa tai et - muisti ei enää ikinä löydä.
Sitten on tapahtumia, joita ei voi unohtaa. Edellä on mainittu niistä kaksi. Ei sen takia, että jäällä olisi nähty tai nähdään mestarisuorituksia ja sensaation tasoisia yllätyksiä. Tässä käsikirjoituksessa nuoli lentää katsomoon. Pääosaan nousee yleisö, joka tekee MM-kisoista ikimuistoiset kekkerit.
Ennen kuin avauskiekko on edes pudonnut jäähän, voidaan olla varmoja, että Latvia järjestää kaikkien aikojen parhaat MM-kisat. Edelleenkään väittämä ei kohdistu itse peliin, vaan kokonaisuuteen.
Kahden ja puolen viikon karnevaali sulattaa pakastimestakin jään. Riika suorastaan pursuaa iloista ja hyvää mieltä. Jos näistä kisoista fani ei saa virtaa elämäänsä ja sisältöä muistoihinsa, niin mistä sitten...
Olympialaisissa nähtiin maailman parhaat jääkiekkoilijat esittämässä bravuureitaan katselijoille, joille todellinen fanittaminen on vierasta.
MM-Riiassa nähdään MM-kisat, joissa ei ehkä ole kaikki maailman parhaat pelaajat, mutta kaikkien aikojen paras yleisö. Ja fanit.
Kannattaako MM-kisoja järjestää joka vuosi? Ja etenkään niinä vuosina, jolloin kaksi kuukautta aikaisemmin on taisteltu olympiamitaleista?
Aivan oikein. Kyllä ja kyllä.
Jääkiekon MM-kisoista on tullut brändi, joka on voimissaan. Tuote, joka kuuluu yhtä luontevasti toukokuun alkuun kuin joulu joulukuuhun. Jo tv-katselijoiden määrän perusteella kaikki voivat tehdä johtopäätöksen, mikä on MM-kiekon merkitys kotikatsomoissa.
Täytyy kuitenkin myöntää, että olympiavuosina 1994 (Italia), 1998 (Sveitsi) ja 2002 (Ruotsi) MM-turnauksessa oli väljähtynyt jälkimaku, mutta eri syistä. Italia on jalkapallomaa, jolle jääkiekko on vieras. Sveitsissä elettiin ankaraa Naganon olympiakrapulaa ja Ruotsissa Göteborg oli totaalisesti väärä MM-kaupunki - ja kaiken lisäksi kisojen järjestelyvastuu oli kolmella eri elitserienin seuralla. Kokonaisuutta sotki myös Ruotsin valmistautuminen MM-jalkapalloon.
Nyt Latviassa tehdään olympiavuoden poikkeus. Nämä kisat muistetaan - niin Latviassa kuin sen maan rajojen ulkopuolella. Paikalla on useita supertähti-luokkaan kuuluvia mailataitureita , ja kuten todettua, latvialaiset osaavat näkyä, kuulua ja kannustaa.
Ja joko nyt on Suomen vuoro nousta viiden vuoden tauon jälkeen takaisin mitalikorokkeelle, kuten leijonien GM Jari Kurri tällä aukeamalla vihjaisee.
Tarjolla on turnaus, jossa on ensimmäistä kertaa MM-kisojen historiassa mukana koko pohjoismainen kvartetti. Käsikirjoitus on näiden neljän osalta selvä.
Suomi ja Ruotsi hamuavat mitalia. Norja ja Tanska yrittävät pysyä A-sarjassa.
Onnistumisprosentti voi hyvinkin olla sata.
JOUKO VUORJOKI
jouko.vuorjoki@kaleva.fi