Kahden tähden kaap­paus

Oulun Lippo yllätti pesäpalloa seuraavan väen positiivisesti keskiviikkoisessa tiedotustilaisuudessaan. Kovan luokan vahvistukset Kirsi Hänninen ja Kaisa Salmela kertovat omaa kieltään, että Lippo on panostamassa muutaman vuoden tauon jälkeen tosissaan myös naisten joukkueeseen.

Kirsi Hänninen (vas.) ja Kaisa Salmela ovat Lipolle kovan luokan vahvistuksia.
Kirsi Hänninen (vas.) ja Kaisa Salmela ovat Lipolle kovan luokan vahvistuksia.

Oulun Lippo yllätti pesäpalloa seuraavan väen positiivisesti keskiviikkoisessa tiedotustilaisuudessaan. Kovan luokan vahvistukset Kirsi Hänninen ja Kaisa Salmela kertovat omaa kieltään, että Lippo on panostamassa muutaman vuoden tauon jälkeen tosissaan myös naisten joukkueeseen.

"Kun nuori joukkue nousi takaisin supersarjaan, oli tietenkin selvää, että rakennamme sellaisen joukkueen, jolla on menestymisen edellytykset", korosti Lipon puheenjohtaja Timo Korhonen.

Vielä jokin aika sitten pesäpallopiireissä pelättiin, että naisten joukkue jää miesten jalkoihin seuran pelieuroja jaettaessa. Lipon toimitusjohtajan Esko Ahokkaan mukaan edustusjoukkueiden rahat tulevat kuitenkin eri lähteistä, joten eurojen ei pitäisi päästä sekoittumaan miesten eduksi.

"Naisilla on selkeästi oma tukiryhmänsä, joka vastaa joukkueen taloudesta", Ahokas totesi.

Pari viime kautta olivat melkoista murrosta Lipon naisten joukkueessa. Syksyllä 2003 lähinnä vieraspaikkakuntalaisista pelaajista koottu hengetön " muukalaislegioona" tippui ykkössarjaan, ja tänä syksynä omista junioreista koottu ryhmä nousi takaisin supersarjaan.

"Miesten joukkueen budjetti tulee olemaan noin 500 000 euroa, mutta naisten osalta budjetti on vasta hahmottumassa", Ahokas kertoi.

Lippo oli vuosituhannen vaihteeseen asti naisten supersarjan kestomenestyjä. Oululaisseura oli 1993-2000 joka vuosi mitaleilla, ja kausilla 1994 ja 1995 irtosi mestaruus. Alamäki alkoi syksyllä 2000 kärsitystä finaalitappiosta Pattijoen Urheilijoille, jonka suurin tähti oli Kirsi Hänninen.



"Joukkue vaikuttaa
potentiaaliselta"


Lipon tuore vahvistus Hänninen, 28, on yksi lahjakkaimmista naispesäpalloilijoista, mitä on sisäpelissä nähty. Viime kaudella Jyväskylän Kirittärissä pelanneen Hännisen tilille kertyi muun muassa vuoden pesäpalloilijan, vuoden tehopelaajan ja lyöjäkuningattaren (4+51) titteli.

Vuoden pesäpalloilijaksi Hänninen valittiin myös vuonna 2000.

Pesäpallon osalta meriittilista voisi olla huomattavasti pitempikin, mutta urheilijatar on keskittynyt välillä jääkiekkoon, jossa hän voitti viisi MM-pronssia ja olympiapronssin.

"Jääkiekko on jäänyt", totesi Hänninen jatkostaan kahden lajin palvelijana.

Seurajohdon mukaan Lipon naisten joukkue koostuu nousijajoukkueen ja B-tyttöjen pelaajista sekä "täsmävahvistuksista". Naisten tavoitteet julkistetaan joukkueen valmistuttua.

"Joukkue vaikuttaa potentiaaliselta, ja meillä on mahdollisuudet koviinkin suorituksiin", vakuutteli vuoden sopimuksen tehnyt Hänninen. Hänninen myönsi, että viime kauden hopea oli Kirittärille erittäin suuri pettymys. Hän ei kuitenkaan lähtenyt joukkueesta ovet paukkuen.

"Lippo oli luonnollinen valinta siinäkin mielessä, että minulla on vielä vuosi jäljellä opiskeluista rakennusinsinööriksi", jatkoi Hänninen.



Henna Salmela
seuraava vahvistus?


Myöskään lukkariosastosta Lipon peli ei ole tulevalla kaudella kiinni, mikäli Kaisa Salmelan, 21, tolppa nousee entiseen malliin. Tyrnävän Tempauksessa viimeiset viisi vuotta pelannut Salmela on Suomen lukkareiden kärkikolmikossa. Vuoden lukkariksi hänet valittiin kauden 2003 päätteeksi.

"Suurin syy seuranvaihdokseen oli halu tutustua uuteen kulttuuriin eli lähdin landelta kaupunkiin", vitsaili jo pitkään Oulussa asunut ja opiskellut Salmela.

"Lisäksi Lipon omat juniorit tekivät minuun vaikutuksen viime vuoden otteillaan, ja Jamppahan (Jarmo Savukoski) on tunnettu hyvänä valmentajana ja pelinjohtajana ", jatkoi vuoden sopimuksen tehnyt Salmela.

Kaisa Salmela vihjaili, että myös hänen serkkunsa, kaikkien aikojen lyöjätilaston ykkönen Henna Salmela, nähdään mahdollisesti ensi kaudella Lipon väreissä.

"Olemme kiinnostuneita neuvottelemaan Hennan kanssa", totesi toimitusjohtaja Ahokas.

Ilmoita asiavirheestä