Oululaisen apteekin helmikuussa 2018 ryöstäneen kaksikon tuomiot pitivät hovissa. Oulun käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1990 syntyneen miehen yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja vuonna 1985 syntyneen miehen kolmeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen.
Miehet anastivat Oulun Maikkulassa sijaitsevasta apteekista kymmeniä lääkepakkauksia teleskooppipatukalla ja veitsellä varustautuneina. Lisäksi he uhkasivat suusanallisesti tehdä väkivaltaa apteekin henkilökunnalle.
Toinen tuomituista kertoi poliisin esitutkinnassa ryöstön syyksi vanhat huumevelat. Lääkkeiden myyntirahat oli tämän mukaan tarkoitus käyttää velkojen maksamiseen.
Oulun käräjäoikeus katsoi miesten käskyttäneen apteekin henkilökuntaa uhkaavalla tavalla. Lisäksi oikeus piti selvänä, että heidän toimintansa täytti ryöstön tunnusmerkistöön kuuluvan uhkauksen välittömästä väkivallasta. Molemmat miehet tuomittiin syyllisiksi ryöstöön ja huumausainerikokseen.
Rovaniemen hovioikeus ei myöntänyt asiassa jatkokäsittelylupaa, joten käräjäoikeuden tuomiot jäivät voimaan.