Hallitsevana mestarina vaaleihin lähteen konservatiivista CDU/CSU-puolueliittoa edustava nykyinen liittokansleri Angela Merkel. 55-vuotias fyysikko Merkel nousi vuonna 2005 ensimmäisenä naisena ja samalla ensimmäisenä itäsaksalaisena Saksan liittokansleriksi.
Vaalitaistelussa Merkel nauttii istuvan kanslerin bonusta, mikä antaa hänelle lievän etulyöntiaseman. Tätä hän ei ole kuitenkaan kyennyt täysin hyödyntämään.
Konservatiivisen CDU/CSU:n keskeisiä vaaliteemoja ovat vähimmäispalkkojen vastustaminen, jatkoajan myöntäminen ydinvoimalle, josta Saksa luopuu muuten vuonna 2020, talouden elvytys veronalennuksilla sekä rahamarkkinoiden tiukempi säätely.
Ongelmaksi Merkelille muodostuvat kuitenkin näytöt, koska konservatiivien ja sosiaalidemokraattien suuren koalitiohallituksen tähänastisten saavutusten julistaminen yksin Merkelin ansioiksi on vaikeaa.
Merkel tavoittelee vaaleissa Helmut Kohlin ajalta tuttua konservatiivi-liberaalia hallituspohjaa. Mielipidemittausten mukaan sen kannatus ei kuitenkaan yllä enää yli 50 prosentin. Kompromissina jäljelle jää yhteistyön jatkaminen sosiaalidemokraattien kanssa, millä Merkel säilyttäisi kansleripaikkansa varmasti.
Angela Merkelistä tuli kansanedustaja Saksojen yhdistyttyä vuonna 1990 ja konservatiivipuolue CDU:n puheenjohtaja vuonna 2000.
Merkelin ykköshaastajaksi liittopäivävaaleihin lähtee sosiaalidemokraatti Frank-Walter Steinmeier. 53-vuotias lakimies on pitkän linjan sosiaalidemokraatti, jonka pääongelma on särmättömyys ja harmaus. Steinmeier nousi vasta vuonna 2005 Saksan ulkoministeriksi Merkelin hallitukseen ja samalla suuren yleisön tietoisuuteen. Puolueensa kansleriehdokas hänestä tuli viime vuonna lähinnä kompromissipohjalta.
Steinmeier on yksi SPD:n kolmesta puheenjohtajasta, ja ministerinä hän on toiminut yhtä mittaa jo kymmenkunta vuotta. Aika 1999-2005 Gerhard Schröderin kansliaministerinä ei kuitenkaan ole saksalaisäänestäjien silmissä yksiselitteinen ansio. Steinmeier kuului Schröderin sisäpiiriin ja samalla kiisteltyjen terveydenhuolto- ja Agenda 2010 -reformisuunnitelmien pääarkkitehteihin.
Vaaleissa Steinmeierille on etua asemasta ulkoministerinä, joka kuuluu Saksassa perinteisesti maan suosituimpiin poliitikoihin. Toisaalta hänen asiallinen olemuksensa vetoaa äänestäjiin yli puoluerajojen. Steinmeierin katsotaan myös voittaneen Merkelin niukasti tv-vaaliväittelyssä sunnuntaina 13.9.
Toisin kuin Merkel, Steinmeier ajaa vaaleissa vähimmäispalkkojen määräämistä lailla ja ydinvoimasta luopumisen aikataulun säilyttämistä. Sosiaalidemokraatti vastustaa myös Merkelin veronalennusajatuksia.
Samalla linjalla Merkelin kanssa Steinmeier on rahamarkkinoiden säätelyn tiukentamisen suhteen. Samoin kuin konservatiivien, myös sosiaalidemokraattien on vaikea julistaa nelivuotisen suuren koalition saavutukset omiksi ansioikseen.
Käytännössä Steinmeierin ainoa mahdollisuus nousta Saksan kansleriksi olisi sosiaalidemokraatit-liberaalit-vihreät-liikennevalokokoonpanossa, johon liberaaleilla ei kuitenkaan ole halua. Schröderin mallin mukainen puna-vihreä tuskin saa vaaleissa enemmistöä, joten todennäköisin vaihtoehto on SPD:n näkökulmastakin nykyhallituspohjan jatkaminen.
Vaalien ehdoton hylkiö on Saksan vasemmistopuolue Die Linke. Etenkin sen kärkiehdokas ja puheenjohtaja Oskar Lafontaine on muille puolueille punainen vaate.
66-vuotias ex-demari Lafontaine erosi spektaakkelimaisesti Schröderin ensimmäisen hallituksen valtionvarainministerin paikalta ja SPD-puheenjohtajuudesta vuonna 1999 ja vetäytyi politiikasta. Myöhemmin Lafontaine siirtyi WASG-vaaliliittoon, joka yhdistyi sittemmin Gregor Gysin PDS:n kanssa Die Linke -vasemmistopuolueeksi.
Saksan sosiaalidemokraatit pitävät Lafontainea rintamakarkurina ja konservatiivit änkyräkommunistina, eikä vasemmistopuolue kelpaa yhteistyökumppaniksi muillekaan.
Vasemmistopuolueella on huomattavasti kannatusta Itä-Saksan vanhoilliskommunistien, entisten vasemmistodemarien sekä protestiäänestäjien keskuudessa. Tämä teki siitä vuonna 2007 maan kolmanneksi suurimman puolueen ja käytännössä vei samalla pohjan Saksan perinteisiltä hallituspohjilta.
Vaaleissa vasemmistopuolue ajaa muun muassa Schröderin Hartz IV -työmarkkinareformien purkamista ja vaatii, että eläkeiän nosto 67 vuoteen on peruttava.
Poliittisen yhteistyön näkökulmasta puolueen suurimpia rasitteita ovat taloudellisesti toteuttamiskelvottomat vaalilupaukset sekä Lafontaine ja Gysi, joista jälkimmäinen on muiden puolueiden näkökulmasta liian tiukasti sidoksissa Itä-Saksan valtiopuolue SED:n perintöön.
Edessä lähes varmasti oppositio.
Liberaalipuolue FDP olisi Angela Merkelin kristillisdemokraattien suosikkikumppani hallituksessa. FDP lähtee vaaleihin puheenjohtajansa Guido Westerwellen johdolla.
47-vuotias asianajaja Westerwelle oli jo vuoden 2002 liittopäivävaaleissa puolueensa historian ensimmäinen kanslerikandidaatti. Värikäs ja sanavalmis Westerwelle kampanjoi tuolloin Guidomobil-vaaliautolla ja esiintyi Saksan Big Brother-talossa tavoitteenaan peräti 18 prosentin äänisaalis. Riemukkaan kampanjan tuloksena oli vain 7,4 prosentin ääniosuus sekä hupipoliitikon maine, joka rasittaa Westerwelleä edelleen.
Omassa puolueessaan Westerwellen asema on luja, vaikka esimerkiksi Helmut Kohlin liberaaliulkoministerin Hans-Dietrich Genscherin veroiseksi poliittiseksi valohahmoksi liberaalien nykyisestä kärkimiehestä ei ole.
Vaaleissa FDP ajaa kolmiportaista verojärjestelmää, tukiaisjärjestelmien purkamista ja haluaa lisäaikaa ydinvoimalle. Puolue kiristäisi rahamarkkinoiden valvontaa ja vastustaa yksiselitteisesti lakisääteistä vähimmäispalkkaa.
Varma hallituspaikka liberaaleille on luvassa vain, jos yhteenlaskettu ääniosuus kristillisdemokraattien kanssa ylittää 50 prosenttia.
Saksan viides merkittävä poliittinen voima vihreät (Die Grüne) lähtee vaaleihin kärkiehdokkaittensa Jürgen Trittinin ja Renate Künastin vetämänä.
55-vuotias Trittin on puolueensa parlamenttiryhmän vararyhmäjohtaja ja tullut tunnetuksi etenkin 1998-2005 Gerhard Schröderin hallitusten ympäristöministerinä. Vihreiden vasemmistosiipeen lukeutuvan Trittinin merkittäviin saavutuksiin luetaan sopimus, jolla Saksa luopuu ydinvoimasta, sekä juomatölkkipantti.
Henkilönä poleeminen Trittin jakaa saksalaiset tiukasti kannattajiin ja vastustajiin.
Asianajaja Renate Künast, 53, on puolestaan tullut tunnetuksi Schröderin maatalousministerinä 2001-2005.
Vihreiden keskeisiä vaaliteemoja ovat ydinvoimasta luopuminen ja energiahuollon rakentaminen uudistuvien energialähteiden varaan. Lisäksi puolue vastusta geenimuunneltuja elintarvikkeita sekä verokevennyksiä ja kannattaa yleisen 7,50 euron vähimmäistuntipalkan kirjaamista lakiin.
Käytännössä vihreät jäänevät oppositioon, koska hallitusenemmistöä sosiaalidemokraattien kanssa ei löydy ja liberaalit eivät lähde yhdistelmään täydentäjiksi. Vihreät itse puolestaan eivät suostu täydentämään konservatiivi-liberaalia hallitusta enemmistöksi asti.