Amerikkalaistoimittaja John Reed matkusti 1917 Venäjälle raportoimaan lokakuun vallankumouksesta. Hän kirjoitti ihannoivan kirjan Kymmenen päivää, jotka järisyttivät maailmaa. Monet näkivät sen pohjalta 1981 tehdyn elokuvan Punaiset, jossa Warren Beatty ja Diane Keaton näyttelivät imelästi rakastavaisia.
Kuten moni muukin Venäjällä, myös Reed näki ne kuuluisat Potemkinin kulissit. Ne saivat nimensä, kun keisarinna Katariina II:n rakastajana tunnettu kenttämarsalkka Grigori Potemkin rakennutti Krimille 1787 kyliä, joita keisarinnan ja hänen ulkomaisten vieraidensa passasi ihastella läpikulkumatkallaan. Olemattomat kylät oli kyhätty vain vieraiden silmiä varten.
Nämä kulissit saartavat myös presidentti Vladimir Putinia. Hänen tarkoitusperistään parhaat ovat varmasti kunniallisia. Hän on kuitenkin perivenäläisen järjestelmän vanki, jolla ei näy olevan kiirettä päästä miellyttävistä kahleistaan.
Venäjän asioita erittäin läheltä seuraava asiantuntija, jonka nimeä ei voi tässä yhteydessä mainita, piirsi äskettäin itänaapurin suurista suuntaviivoista inhorealistisen kuvan. Hän listasi kahdeksan trendiä; oireellista on, ettei oikeastaan yksikään niistä ollut selkeästi plusmerkkinen. Putinin todellinen testi ei ole voittaa maaliskuun presidentinvaalit, vaan kääntää nämä trendit.
Ensimmäinen trendi liittyy demokratiaan. Kaikki viittaa siihen, että Venäjä loitontuu koko ajan moniarvoisesta demokratiasta, jonka syrjään sillä oli Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen edes pienoinen mahdollisuus päästä kiinni. Niskan päällä on presidenttikeskeinen, autoritaarinen suuntaus. Boris Jeltsinin kaudella nähty poliittisen ja taloudellisen vallan hajautus on historiaa.
Toinen huono suuntaviitta on demokratian aisapari oikeusvaltio. Kun on yksi, on toinenkin. Kun puuttuu yksi, puuttuu toinenkin. Putinin Venäjä kyllä koettaa rakentaa oikeusvaltion perusteita, mutta useimmat uudistukset ovat jääneet paperille. Kansalaisten oikeusturva on heikko. Valmisteilla oleva suurliikemies Mihail Hodorkovskin oikeudenkäynti ei ole suinkaan ainoa esimerkki menosta, josta perivenäläinen mielivalta ei ole kaukana.
Jokainen Venäjällä liikkunut tietää, että yhteiskunnan perusrakenteet ovat Venäjän Akilleen kantapää. Venäjä-asiantuntija käytti ilmaisua "akuutti logistinen ahdinko". Tiet, satamat, kaasu- ja öljyputket ja monet muut yhteiskunnan toimivuuden kannalta elintärkeät perusasiat ovat venäläisittäinkin huonossa kunnossa.
Alkeellisen infrastruktuurin aisapari on Venäjän kansantalous. Se on osoittanut viime vuosina vaikuttavia kasvulukuja, mutta pohjimmiltaan hyvin vähän on muuttunut. "Venäjän talous kasvaa, mutta se ei kehity", asiantuntija kuvasi tilannetta.
Arvio saa tukea esimerkiksi arvovaltaisen amerikkalaistutkimuslaitos CSIS:n (Center for Strategic & International Studies) raporteista. Sen viimekesäisen raportin mukaan Venäjän teollinen tuotantokoneisto on keskimäärin kolme-viisi kertaa vanhempaa kuin OECD-maissa. "Sen ja infrastruktuurin saattaminen ajan tasalle tai korvaaminen maksaa triljoonia dollareita", CSIS arvioi.
Venäjän kansantalous kasvoi 1999-2002 keskimäärin kuuden prosentin vuosivauhtia. Minkä tahansa kehittyneen maan talousgurut paukuttelisivat henkseleitään tällaisista luvuista. Mutta mitä on lukujen takana? CSIS luettelee syiksi ruplan romahduksesta johtuneen tuonnin korvaamisen omalla tuotannolla, öljyn ja kaasun korkeat maailmanmarkkinahinnat ja tuotantokustannuksia leikanneen reaalipalkkojen laskun. Ainoat aidot ilonaiheet talouskasvun takana ovat tuotannon uudelleenjärjestelyt sekä tiukka finanssi- ja rahapolitiikka.
Venäjän talouskasvulla on kestävää merkitystä vasta kun prosenttiluvut nousevat lujasti nykytasosta. Putin on pulassa, jos ja kun öljyn ja kaasun maailmanmarkkinahinnat kääntyvät jyrkkään alamäkeen. Neuvostojärjestelmä sai takavuosina ylimääräistä happea kalliin öljyn tuottamista dollarinipuista, mutta kun hinta romahti, Neuvostoliittokin alkoi murentua.
Venäjän tulevaisuuden kannalta hälyttävin trendi on kuitenkin sen väestökehitys. Venäjän väkiluku ja etenkin sen kansallisuudeltaan venäläisen väestön määrä laskee matalan syntyvyyden ja korkean kuolleisuuden takia. Putinin taannoisten sanojen mukaan Venäjästä "uhkaa tulla seniili kansakunta". Venäjä, osana Neuvostoliittoa, oli maailman neljänneksi väkirikkain. Vuonna 2000 Venäjä putosi kuudenneksi, 2010 sijoitus lienee yhdeksäs ja 2040 vasta 13. Hupeneva väkiluku vähintään vaikeuttaa pitkään Venäjän pyrkimyksiä palata todelliseksi suurvallaksi. Asiantuntijan mielestä sen väestökehitys vie pohjaa demokratiapyrkimyksiltä.
Muut kyseenalaiset kotoperäiset trendit liittyvät asevoimien alennustilaan ja Venäjän tiukentuvaan otteeseen IVY-maista. Kazakstania lukuun ottamatta muiden itsenäisten valtioiden yhteisön jäsenmaiden taloudet kehittyvät Venäjää huonommin, ja Venäjä kasvattaa vaikutusvaltaansa IVY-maissa yritysostojen kautta.
Kahdeksas trendi on Venäjän suhteet EU:hun ja Yhdysvaltoihin. Vaikka suhteet asiantuntijan mielestä toimivat, yhtäältä Venäjän ja toisaalta EU:n ja Yhdysvaltain välinen perusarvokuilu kasvaa.
Itse kukin voi tehdä omat johtopäätöksensä näistä trendeistä. Vain maailmaa ruusunpunaisten John Reed -lasien läpi katsova voi nähdä niissä paljon hurrattavaa. Trendejä oli kuulemassa joukko turvallisuuspoliittisen selonteon tekijöitä. Toivottavasti he kuuntelivat.