Rovaniemen käräjäoikeus on tuominnut rovaniemeläisen Eno Aslak Kitin 4 vuoden ja 6 kuukauden vankeusrangaistukseen tammikuussa tehdystä törkeästä raiskauksesta.
Vankeusrangaistuksesta vähennetään vajaa kymmenen kuukautta, minkä Kitti on ollut vangittuna. Vuonna 1978 syntynyt Kitti on koulutukseltaan insinööri, eikä hänellä ole aiempia tuomioita.
Käräjäoikeuden mukaan raiskaus tehtiin erityisen raa'alla ja julmalla sekä raiskauksen kohteeksi joutunutta uhria nöyryyttävällä tavalla. Kitti hyökkäsi väijyksistä Rovaniemen Karhunkaatajantietä puolelta öin kävelleen uhrin päälle ja hakkasi häntä teleskooppipatukalla ja nyrkillä päähän saattaen uhrin puolustuskyvyttömään tilaan.
Sen jälkeen mies raiskasi uhrin kadulla usean silminnäkijän edessä. Paikalla olleet eivät uskaltaneet auttaa uhria.
Apuun hälytetyt poliisit saivat pakoon yrittäneen miehen kiinni, ja hän on ollut siitä saakka vangittuna.
Kitille tehtiin mielentilatutkimus, jonka mukaan hän oli raiskatessaan täydessä ymmärryksessä.
Oikeuden mukaan hänen humalatilaansa sekä siihen liittynyttä muistamattomuutta ja aggressiivisuutta ei pidetty rangaistusta lieventävänä seikkana.
Sen sijaan tuomiota lievensi vähäisessä määrin miehen sovintohalu ja se, ettei hän voi enää toimia koulutuksensa mukaisessa ammatissa tulevaisuudessa.
Kitti tuomittiin myös menettämään sotilasarvonsa sekä maksamaan noin 5 200 euroa uhrin oikeudenkäyntikuluja.
Tekoon liittyvä vahingonkorvausvelvollisuus käsitellään erillisessä oikeudenkäynnissä, koska uhrille aiheutuneiden vahinkojen määrä selviää vasta myöhemmin.