Kokkola on kova sana teatterissa. Kaksi Kokkola-aiheista näytelmää on putkahtanut esiin lyhyen ajan sisällä. Leea Klemolan kirjoittama ja ohjaama Kokkola sai ensi-iltansa viime vuoden joulukuussa Tampereen Teatterissa ja Ari-Pekka Lahden kirjoittama Sydänmaa puolestaan syyskuussa Helsingin kaupunginteatterissa.
Molemmissa puhutaan murretta ja ne ovat herättäneet kiinnostusta ja ihastusta; Klemolan Kokkola valittiin vuoden 2005 näytelmäksi.
Klemolan esitystä on luonnehdittu absurdiksi komediaksi ja Lahden tekstiä on pidetty balladinomaisena sukupolvikuvauksena.
Lähtökohdissa on jotakin samaa. Klemolalla ja Lahdella tuli tarve palata juurilleen - heitä yhdistää yhteisöllisyyden kaipuu. Pikkukaupunki-identiteetti istuu tiukassa, se ei lähde juuriharjallakaan.
Tutkimusmatkailua Grönlannissa
Leea Klemola kirjoitti Kokkolansa yhdessä nuoremman veljensä Klausin kanssa Grönlannin pääkaupungissa Nuukissa.
Näytelmälle on luvassa myös jatkoa: Klemolan sisarukset suuntaavat tammi-helmikuussa jälleen Grönlantiin tutkimusmatkalle. Tällä kertaa he menevät 1 300 kilometriä napapiiriltä pohjoiseen.
"Näytelmän piti tapahtua alun perin Grönlannissa. Sen piti olla tarina siitä, miten kolme kokkolalaismiestä yrittää perustaa Kokkolan uudelleen Nuukiin, joka on samalla leveyspiirillä kuin Kokkola", Klemola selvittää.
Klemola halusi kirjoittaa omalla murteellaan. Ensimmäisen näytelmänsä, Jessikan, Klemola kirjoitti myös Kokkolan murteella Kuopion kaupunginteatteriin.
"Loputtomiin ei voi kirjoittaa murteella. Kaipuu ei hellitänyt ja halusin käsitellä yhteisöä, joten Kokkola tuli luontevasti sieltä."
Hyvä ja avara
identiteetti
Kokkola on Klemolalle paikka, jota ei voisi turisteille suositella.
"Se on rumankaunis ja siellä on loputtomasti jättömaata. Sieltä voi löytää hylätyn golfkentän jostain metikön keskeltä. Kokkola ei ole Keski-Pohjanmaata, vaan se on nimenomaan Kokkola. Kun lähtee mihin tahansa suuntaan on jo muualla."
Alati globaalistuvassa maailmassa omat juuret ja identiteetti tuntuvat tärkeiltä.
"Pienellä paikkakunnalla ei ole voi aina valita keiden kanssa on tekemisissä. Täytyy sietää läheisyyttä eikä ongelmia voi lähteä pakoon. Täytyy opetella tulemaan toimeen niidenkin kanssa, joista ei pidä."
Kun Klemola lähti Kokkolasta Teatterikorkeaan opiskelemaan vuonna 1987, tajusi hän, että ei tulisi enää palaamaan. Juuriaan hän ei ole koskaan peitellyt, vaan on niistä ylpeä.
"Teatterikoulussa mua sanottiin Kokkolaksi. Se oli hirveän hyvä ja avara identiteetti: on paljon miellyttävämpää olla Kokkola kuin nuori naisnäyttelijä. Naisnäyttelijästä tulee mieleen sellainen rivi, josta miehet käyvät blokkaamassa haluamansa."
Näytelmässään Klemola pohtii myös kylmyyttä, johon hän suhtautuu intohimoisesti.
"Siihen liittyy täydellinen turvassa olemisen tunne ja taistelua olemassaolosta. Kylmään liittyvä pukeutuminen on esteettisesti viehättävää. Jos mun pitäisi mennä naistenlehden kaunein talvivaate -kuvauksiin, valitsisin varmaan jonkin kokovartaloulkoiluhaalarin", nauraa Klemola.
Grönlannista Klemola löysi paitsi kylmän, myös kodinomaisen tunteen.
"Siellä ihmisten huumorintaju oli hyvin kokkolalaista, hirveän itseironista ja mitä kauheampi asia, sitä enemmän naurattaa."
Ihmisillä on syrjäytymisen pelko
Klemola on huolissaan yhteisöllisyyden katoamisesta. Yhtenä oireena yhteisöllisyyden kaipuusta on lisääntyvä muuttoliike Helsingin ulkopuolelle.
"Ihmisillä on syrjäytymisen pelko. Rajanveto minun ja muiden välille on yhä rankempaa. Lapsille haalitaan valtavasti harrastuksia ja heidät laitetaan hyvään kouluun, että varmasti pärjäisivät. Tämä romuttaa yhteisöllisyyttä", Klemola pohtii.
Yhteisöllisyyttä löytyy edelleen, mutta se vaatii aktiivisuutta.
"Ihmiset kaipaavat sitä, että olisi jotakin sanottavaa naapureille. Olisi löydettävä paikka, jossa ei olisi niin paljon vaihtoehtoja."
Kivuliaiden vaiheiden jälkeen Klemola on yllätyksekseen huomannut alkavansa kiintyä Helsinkiin, jopa sen ikävään säähän. Sieltä hän on löytänyt oman yhteisönsä ja ajattelun avaruutta.
"Kokkolassa puettiin 30 asteen pakkasella kunnolla päälle, että varmasti tarkenee. Helsingissä kylmä tulee varoittamatta. Täällä kukaan ei pue tarpeeksi, vaikka kuin säätila sitä edellyttäisi."