Tappion kärsineissä puolueissa ei ole löydetty yksiselitteisiä syitä kannatuksen katoamiseen. Etenkin SDP on yhä ymmällään.
Eduskuntapaikoilla mitattuna vaaleissa oli kolme häviäjää: SDP, keskusta ja vasemmistoliitto. Kovaäänisintä keskustelua tuloksesta on viikon aikana käyty SDP:ssä. Suorastaan hämmästyttävää taas on se, kuinka tyynesti asemien menetys on nielty keskustassa ja vasemmistoliitossa.
Keskustalle tuntuu riittävän se, että vaikka 50 000 ääntä meni, puolue säilyi suurimpana ja että seuraavakin pääministeri on Matti Vanhanen. Vasemmistoliitossa tappiot ehkä ovat viime vuosina tulleet niin tutuiksi, että yksi häviö entisten jatkoksi ei tunnu puolueväkeä kohauttavan.
Vasemmistoliiton häviötä käytiin läpi puoluehallituksessa keskiviikkona, mutta johtopäätöksissä puolue jäi pahasti puolitiehen. Puheenjohtaja Martti Korhosen mukaan alhaisen äänestysprosentin ohella kannatusta rokotti "oikeistopuhuri". Tuo analyysi ei puoluetta auta. Jokseenkin sama olisi todeta, että hävisimme, koska saimme vähemmän ääniä kuin viimeksi.
Olennaisempaa olisi miettiä, miksi vasemmistoliitto ei pystynyt puhuria pysäyttämään, vaikka se on peruuttanut vasemmalle Korhosen aikana. Vai onko juuri siinä ongelman ydin?
SDP:ssäkin helppo ratkaisu olisi ollut vain todeta, että puolue kärsi äänestysprosentin laskusta. Se olisi kuitenkin vain pintatason selitys. Siksi puolue etsii syvempiä selityksiä. Niitä kaivaa puheenjohtaja Eero Heinäluoman ehdotuksesta Antti Kalliomäen vetämä työryhmä.
Kahdeksan paikan ja 90 000 äänestäjän menetys oli puolueelle sokki, ja niin se näyttää olevan monelle muullekin päätellen siitä surkuttelusta, mikä asialle on omistettu. Syiden haku ryöpsähti liikkeelle jo ennen kuin Kalliomäki ehdittiin tehtäväänsä edes asettaa. Ristiriitaiset arviot osoittavat, kuinka vaikeaa tappiota on selittää.
Erkki Tuomiojan mukaan syinä olivat sanojen ja tekojen ristiriita, itsekritiikin puute ja muun muassa puolueen johtamistavat. Tuomiojan viestin voi tiivistää niin, että SDP on ollut liian oikeistolainen. Puolueen johtamistapoja on roiminut myös eduskunnasta pudonnut Arja Alho. Selityksen heikkous vain on siinä, että vain harva äänestäjä tietää tai miettii sitä, miten Heinäluoma todellisuudessa puoluettaan johtaa.
Oululaisen Liisa Jaakonsaaren ja monen muun demarin mielestä puolueen mainoskampanja epäonnistui. Hänestä taktiikka meni pieleen muutenkin, koska se oli vanhanaikainen, vastakkainasetteluun perustuva. Kampanjan toteutuksesta kannattaa selitystä etsiä eritoten siksi, että puolue nosti esille juuri niitä asioita, joita kansa tutkitusti piti tärkeinä: vanhusten hoitoa, terveydenhuoltoa ja työllisyyttä. Teemat eivät vain jostain syystä purreet.
Muina syinä SDP:ssä on esitetty muun muassa Sauli Niinistöä, viestin jäämistä matkalle, mielikuvavaaleja ja hallitusvastuun vuosia. Osaselityksiä luultavasti onkin useita. Kun yhtä selvää tekijää ei voida esittää, hämmennys puolueessa jatkuu.
Mainostoimistojen rooli oli kampanjoissa suurempi kuin kertaakaan ennen. Samoin ehdokkaat ja puolueet polttivat rahaa enemmän kuin koskaan. Todistetuksi tuli nyt se, etteivät suuretkaan setelit avaa tietä voittoon. Keskusta menetti kannatusta, vaikka käytti mainontaan ennätysmäiset 1,35 miljoonaa euroa.
Toivottavasti se tervehdyttää kampanjointia. Olisi kansanvallan kannalta onnetonta, jos vaalit ratkaisee ostettu näkyvyys.