Maailman suurin kolmimastoinen parkki Statsraad Lehmkuhl lähti Bergenistä Norjasta yhdeksän päivää sitten. Se pysähtyi välillä Kööpenhaminaan ja otti mukaansa tanskalaisia merikadetteja.
Perämeren vesillä alus ehti purjehtia kolme päivää ennen saapumistaan Ouluun.
"Laivassa on mukana yhteensä 60 merisotilasta Norjasta ja Tanskasta. He myös yöpyvät laivalla meripäivien ajan", kertoo suomalainen yhteysupseeri Jyrki Horila.
"Tänä vuonna emme näe merikadettipäivillä ruotsalaisia, lukuun ottamatta muutamaa upseeria, sillä Ruotsissa on leikattu laivaston budjettia niin, ettei kadettikoulutusta tällä hetkellä ole", hän jatkaa.
Statsraad Lehmkuhl on vajaa sata vuotta vanha purjealus, joka alunperin rakennettiin saksalaisen kauppalaivaston opetustarkoitukseen. Alus joutui ensimmäisen maailmasodan jälkeen brittiläisten sotasaaliiksi, mutta monien vaiheiden jälkeen norjalainen ministeri Kristofer D. Lehmkuhl osti aluksen Norjaan vuonna 1921 ja sijoitti sen koulutuskäyttöön.
Toisen maailmasodan aikana saksalaiset takavarikoivat aluksen itselleen ja vasta vuonna 1966 alus saatiin ostettua takasin Norjaan. Laivanvarustaja Hilmar Reksten lahjoitti lopulta aluksen sen nykyiselle omistajalleen, laivan nimeä kantavalle säätiölle.
Laiva on osan vuodesta vuokrattuna Norjan laivastolle, joka käyttää sitä edelleen opetustarkoitukseen. Laivaa voi vuokrata myös siviilikäyttöön ja aluksella on vakituinen 22 hengen miehistö, joka seilaa laivan mukana ympäri kansainvälisiä vesiä.
"Tämä on loistava tilaisuus opettaa merikadeteille purjehtimisen perusasioita, jotka moottorialuksissa yleensä unohtuvat. Ihminen on yhtä luonnon kanssa ja kadetit oppivat, että ryhmän jokaisella jäsenellä on oma tehtävänsä. Tämä purjealus ei liiku minnekään ilman tiimityötä", kertoo laivan kapteeni O. Jarle Flatebø.
"Laivalla voi aistia historian jatkumon. Tämä on meille enemmänkin seikkailua ja vaihtelua, mutta lomaa emme täällä vietä. Kuri ja järjestys tulevat aluksen fyysisistä ominaisuuksista, sitä ei tarvitse edes erikseen kenellekään opettaa", hän kiteyttää.