Helsingissä sunnuntaina päättyneiden Tieteen päivien suuri suosio osoitti, että monesti niin kaukaiselta ja vaikealta kuulostava huipputiede voi sytyttää tavallistakin kansaa. Vaaditaan vain vaivannäköä aihevalinnoissa ja taitoa asioiden kansantajuistamisessa.
Pohjoisesta katsottuna ei voi kuin kadehtia sitä tarjontaa, joka pääkaupunkilaisille oli viiden päivän aikana esillä Helsingin keskustakampuksella. Joka toinen vuosi järjestettävän tapahtuman sateenvarjoteema oli tällä kertaa 100 vuotta täyttävä suhteellisuusteoria. Aihetta ei kuitenkaan juututtu käsittelemään vain luonnontieteellisestä näkökulmasta. Niinpä päivien ohjelmassa käsiteltiin muun muassa havaintoja ja maailmankuvaa, geenikarttojen sisältöä, bioterrorismia ja poliittisen historian suhteellisia totuuksia.
Tapahtuman osa ovat myös päivittäin järjestettävät väittelyt, "päivän painit". Niiden aiheiksi on nostettu tiedemaailman kuumia kiistoja, kuten kasvien geenimuuntelu tai Karijoen muinainen Susiluola. Yleisö myös pääsee kysymään "päivystäviltä professoreilta" vaikkapa ihmisen ja Maapallon historiasta. Tiedettä tehdään siis tutuksi ryppyotsaisuutta välttäen.
Tieteen päivien kaltaisia, suurelle yleisölle suunnattuja tiedetapahtumia järjestetään nykyisin Euroopassa melkein kaikkialla. Päivien taustafilosofia on hieno. Tiedettä ei pidä tehdä vain toisille tieteilijöille tai apurahojen jakajille vaan tutkimuksen tuloksista on syytä kertoa myös tavallisille kansalaisille - jotka kaiken lisäksi ovat verojen kautta suuria tieteen rahoittajia.
Tieteen päivien kaltainen yleisötapahtuma opettaa myös tieteentekijöitä popularisoimaan tutkimustuloksiaan. Tiedemaailman sisälläkin tästä taidosta on pulaa.
Tieteen päivien järjestäjinä ovat Suomen tieteelliset seurat ja tiedeakatemiat kokoava Tieteellisten seurain valtuuskunta, Suomen Tiedeakatemiain Valtuuskunta sekä Suomen Kulttuurirahasto. Kun kyseessä ovat valtakunnalliset tahot, voi kysyä, olisiko Tieteen päiviäkin mahdollista jossain muodossa alueellistaa vaikkapa yhteistyössä muualla maassa toimivien yliopistojen kautta.
Ehkä yliopisto voisi Oulussa ominkin ratkaisuin panostaa nykyistä enemmän erilaisiin suuren yleisön tapahtumiin. Kun kyse on myös rahasta ja rajallista henkilöresursseista, laajojen tiedetapahtumien järjestäminen ei tietenkään ole ongelmatonta. Oulun yliopisto on kuitenkin monialainen huippututkimusta harjoittava yhteisö, ja kiinnostavaa tarjontaa löytyisi Linnanmaan seinien sisältä varmasti paljon.
paakirjoitus@kaleva.fi