Suurissa kaupungeissa kärsitään jatkuvasti korkeista asuntojen hinnoista ja tonttipulasta, koska kunnat eivät kaavoita riittävästi maata asuntorakentamiseen.
Valtaosa suomalaisista haaveilee omakotiasumisesta, mutta vain noin 40 prosenttia väestöstä asuu omakotitaloissa. Suurin piirtein saman verran asuu kerrostaloissa. Suurten kaupunkien ja monien lähikuntien asuntopolitiikka ei vastaa suomalaisten toiveita.
Rakennusyritykset ja yksityiset ihmiset eivät saa riittävästi tontteja käyttöönsä, kun kunnat pitävät väkiluvun kasvua kurissa kaavoitusmonopolinsa turvin. Kun kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa toisiaan, asuntojen hinnat nousevat kysyntäpiikin aikana. Niin on tapahtunut jo viiden viime vuoden ajan.
Yksi syy kysynnän ja tarjonnan epäsuhtaan on luonnollisissa syissä. Kunnat eivät pysty kaavoittamaan tarpeeksi uusia asuntoalueita, rakentamaan kunnallistekniikkaa tai saamaan omistukseensa kaavoitettua maata. Mutta muuttoliikettä hillitään myös tietoisesti kaavoituksen avulla.
Uusia asukkaita ei haluta kuntiin rajattomasti, koska päiväkotien, koulujen, terveyskeskusten ja muiden palvelujen tuottaminen tulee kalliiksi. Nuoret lapsiperheet tarvitsevat palveluja heti, mutta kestää kauan ennen kuin heistä kaikista tulee veronmaksajia. Kunnat myös haluavat pitää kiinni luvatuista palveluista.
Oulun seudulla ei ole pulaa kaavoitettavasta maasta, tuskin muuallakaan. Jopa pääkaupunkiseudulla riittää maata asuntorakentamiseen, joskin Helsingissä on myös aitoa pulaa kelvollisesta rakennusmaasta. Korkeisiin asuntojen hintoihin tuskastunut ministeri Hannes Manninen on väläyttänyt pakkolunastuksia, mutta se ei ole oikea keino sen enempää pääkaupunkiseudulla kuin missään muuallakaan. Tonttimaata saadaan ilman pakkoakin, jos kunnat vain haluavat sitä ostaa.
Rakentamiseen verrattuna kaavoitus on hidasta. Pitkäjänteisellä maanhankinnalla ja kaavoituksella kunta voi luoda hyvät valmiudet reagoida kysyntään. Kuntien yhteistyö maankäytössä on vähäistä, erityisesti pääkaupunkiseudulla.
Maaseutukunnat voisivat kohentaa elinvoimaisuuttaan edistämällä vapaa-ajan rakentamista. Tällöin on kuitenkin hyväksyttävä myös rakentaminen rantojen lähelle jossakin mitassa. Pääministeri Matti Vanhanen huomautti jokin aika sitten, että suomalaiseen keskusteluun rantarakentamisesta on tuotu vieraista kulttuureista vaatimuksia leveistä suojavyöhykkeistä. Ne ovat vastoin perinteistä suomalaista tapaa elää ja asua rannoilla.
Vaikka Oulun alueen kunnat hillitsevät väestövirtaa, ne kuitenkin haluavat, että kaavat etenevät nopeasti. Uuden rakennuslain mukainen tehostettu kuntalaisten kuuleminen ja korostettu valitusmahdollisuus eivät oikein sovikaan yhteen nopeusvaatimuksen kanssa.
Valitusoikeus on kansalaisen perusoikeus. Sitä käytetään kuitenkin myös kiusantekoon ja kunnallispoliitikon oman profiilin nostoon. Pitkä valituskierre lisää rakennuskustannuksia melkoisesti. Kärsijöinä ovat asuntojen tarvitsijat, ei valittaja.
Valituksia ei saa kieltää, mutta jotenkin innokkaimmat tapavalittajat on saatava kuriin. Yksi keino olisi kieltää valitus kaavasta, jos se saa valtuustossa riittävän suuren kannatuksen.
Kuntaliitto pitää nykyistä valitusjärjestelmää yhtenä syynä kuntien kaavoituksen hitauteen ja ehdottaa valitusoikeuden rajoittamista kaavoituksesta. Myös hallinto-oikeuksien jutturuuhkat jumiuttavat kuntien kaavoitusta ja tonttituotantoa. Valituksia KHO:een voidaan vähentää valituslupajärjestelmän avulla.