Harvoin on lehden lukijoilta tullut niin paljon välitöntä palautetta kuin viime sunnuntaina Kalevan matkakeskusjutun jälkeen. Toki palautetta oikein pyydettiin, mutta läheskään aina sillä ei ole ollut suurempaa tehoa. Mutta nyt oli!
Puhelin soi lakkaamatta ja muutaman tunnin aikana tuli pitkälti toistasataa puhelua. Olisi varmaan tullut enemmänkin, jos vastausnumeroita olisi arvattu varata enemmän kuin yksi. Sähköpostia riittää vieläkin. Yhteyttä ovat ottaneet arkkitehtuurin asiantuntijat ja aivan tavalliset oululaiset, he jotka eniten aseman palveluja käyttävät ja joiden ympäristöstä on kysymys.
Ottamatta lainkaan kantaa siihen, millainen matkakeskus Ouluun pitäisi rakentaa, yksi seikka pistää silmään. Melkein kaikki palautteen antajista ovat kokeneet, ettei heidän mielipiteillään ole suurtakaan merkitystä, vaikka ainakin osa oli yrittänyt saada äänensä ihan oikeasti kuuluviin.
Kaavoituksessa torjutaan jyrkästi, ettei vuoropuhelua olisi tai että se olisi merkityksetöntä. Kaavakokouksia on pidetty, kuten laki määrää, mielipiteitä on jätetty ja niitä on otettu vastaan. Kaikki on tehty mitä pitääkin, eikä liene syytä epäillä, etteikö vilpitöntä tahtoa kuulla olisi ollut. Vaikutettukin on; kaavakokousten perusteella taksiaseman sijaintia luonnoksessa siirrettiin, polkupyöräpaikkoja lisättiin ja radan eri puolilla sijaitsevien asemien yhteistoimintaa pohdittiin tarkemmin.
Jostain syystä ihmisille kuitenkin on jäänyt tunne, että heitä viedään kuin pässiä narussa. Sanoipa mitä tahansa, itse asia etenee omaa rataansa johonkin ennalta määrättyyn lopputulokseen ja lausunnot kasvattavat vain matkassa kulkevaa liitepinoa. Kaavakokouksissa suunsa avaavat suuntaavat jo itsekin puheensa enemmän yleisölle kuin asiaa valmisteleville virkamiehille.
Luottamuselimissäkin taitaa vallita sama tunnelma, koska esimerkiksi teknisen lautakunnan puheenjohtajan matkakeskuslausunnoissa viitataan suoraan siihen, että asian valmistelu on jo pitkällä. VR-yhtymä, aseman suurin maanomistaja painaa päälle, eikä ota tai jätä -päätös näytä jättävän paljon liikkumavaraa.
Kaupunkisuunnittelu ei voi olla huutoäänestystä, mutta jollain lailla kaupunkilaisten tahto pitäisi saada selville. Nykyiset menetelmät eivät ilmeisesti riitä, kun mielialat kerran ovat tällaiset. Pitäisikö suurista kysymyksistä järjestää esimerkiksi kansanäänestys internetin välityksellä - kokeillaanhan sitä jo jossain päin valtiollisissakin vaaleissa?
Vai pitäisikö teknisiin keskuksiin istuttaa "palautepäivystäjiä", jotka kirjaisivat ihmisten vapaamuotoisesti esittämiä mielipiteitä ylös byrokratiaan sopivaan muottiin.
Alkajaisiksi kannattaisi tehdä jotain suunnitelmien hahmottamisen parantamiseksi - nyt maallikon on todella vaikea saada monimutkaisesta viivaviidakoista minkäänlaista käsitystä asiasta. Ja taitaa olla vaikeuksia monella sellaisellakin, jonka pitäisi olla edes jonkinlainen asiantuntija. Oulun matkakeskuskaavan valmistelussa on tosin annettava pluspisteet siitä, että suunnitelmista on tehty jopa muutaman minuutin animaatiopätkä.
Aivan varmasti yhdyskuntasuunnittelu on vaikea laji. Siltikään sitä ei saa jättää vain ammattilaisten huoleksi, vaikka sopivan "maallikkovaikuttamisen" muoto onkin vielä haussa. Toppilansaaren kaavoituksessa kokeiltiin asukastestiryhmää. Omat ongelmansa on siinäkin, mutta ainakin Toppilansaaressa kokemukset olivat rohkaisevia.