Oulu Pallo painuu suoraan taskuun ja keilapatteri helähtää kertalaakista nurin. Janne Laakko kääntyy pois ja manaa itsekseen. Sanoisi pari sanaa ääneenkin, jos kehtaisi.
Mikä vika tuossa muka oli?
"Huono heitto, tosi huono. Kaatuivat väärältä puolelta. Tiedän, miten pitäisi heittää, mutta kun ei osaa korjata", Laakko huokaa.
Keilapallo ei siis osunut sinne, minne tähdättiin. Kuula teki tehtävänsä, mutta se ei ollut nyt pääasia.
Laakon heittoa on kehuttu, mutta vielä ei rutiini riitä. Vasta, kun pallo toimii täsmälleen niin kuin oli tarkoitus, kaataja voi olla täysin tyytyväinen.
Sama on tilanne myös Laakon toisen harrastuksen suhteen: hirvimetsälläkin on kaato aina mielessä, mutta nurinmenoja on moneen lähtöön. On kaatoja, joita muistellaan ja sitten on niitä, joita ei muistella.
Kuulan pitää tietää paikkansa niin metsässä kuin hallissakin.
Ainesta isoksi nimeksi
Janne Laakko, 16, on löytänyt lajinsa. Hän haluaa oppia keilailusta kaiken ja toivoo pääsevänsä pitkälle. Homman päälle ymmärtävät ennustavat, että niin tulee myös käymään.
Keilaajana Laakko on vielä keltanokka, mutta kuulemma luonnonlahjakkuus; iso nimi vielä joskus.
Harjoittelua on takana vasta pari vuotta, mutta nuorukainen on noussut listoilla nopeasti.
"Keilailu on siitä mukavaa hommaa, että tässä voi kehittyä vanhempanakin. Jos aloittaisi vaikkapa futiksen 13-vuotiaana, olisi pahasti myöhässä", Laakko sanoo.
Hyvästä alusta huolimatta hän on saanut huomata, että kaikki ei käy kuin elokuvissa. Viime keväänä juniorien SM-kisoissa tuli niin takkiin, että sijoitusta ei kehdannut edes katsoa.
Nälkä ei kuitenkaan kadonnut noissa karkeloissa. Pitkän ajan tavoitteena on vakiinnuttaa paikka SM-tasolla ja miksei maajoukkueessakin.
"Ne ovat kuitenkin minulle vielä niin kaukaisia asioita, ettei niitä ihan hirveästi kannata ajatella", Laakko tuumaa.
Papan kanssa hallille
Janne Laakon keilailuharrastus alkoi, kun pappa toi lapsenlapsensa hallille.
"Jäin heti koukkuun. Tämä ei ole pakkotahtista touhua, vaan mielenkiintoinen tarkkuuslaji. Palloilulaji vaikeimmasta päästä, kuten Urheiluruudussa sanottiin. Olen kokeillut myös yleisurheilua ja sählyä, mutta ne eivät napanneet", Laakko kertoo.
Keilaamista voi harrastaa haluamallaan tavalla ja tasolla. Toisille on tärkeintä sosiaalinen puoli, mutta jos aikoo niin pitkälle kuin Laakko, on hommaan otettava tiukempi asenne. Kovan keilaajan on oltava myös kovassa kunnossa.
"Olen alkanut käydä kuntosalilla. Fysiikkaa tarvitaan, sillä kisat voivat venyä yllättävän pitkiksi", Laakko sanoo.
Merkonomiopiskelija kertoo keilaavansa noin viidesti viikossa; pari kertaa viikkokisoissa ja kolmesti treeneissä.
Harjoituksissa tunti on hänen mukaansa melkeinpä maksimiaika. Sekin kannattaa jakaa vartin pätkiin ja pitää välillä taukoa; muuten treenistä ei saa parasta irti.
"Jos jatkaa liian kauan, homma menee heittelyksi. Ei se kehitä", Janne Laakko tuumaa.
Jussi Pääkkönen