Hupisaarten veistospuisto toteutuu pikku hiljaa. Viimeisin tulokas on lasten leikkipaikan lähelle keskustasta siirretty ja konservoitu Uno Aron pronssiveistos Kaarnapoika vuodelta 1956.
"Emme rupea muutamassa vuodessa täyttämään koko Hupisaaria. Annetaan veistospuistolle aikaa muodostua. Sinne halutaan erilaisia, eri muotoisia, eri vuosien ja vuosikymmenten teoksia. Puiston hahmottumisessa saa näkyä kuluva aika", kertoo taidemuseon johtaja Taina Myllyharju.
Veistospuistoa ei tehdä tekemisen takia vaan kaupungin kuvataidetyöryhmä odottaa lisää ideaa.
"Lahjoituksia tulee silloin tällöin, samoin siirtotarpeita. Tai sitten me ihan hankitaan sinne teoksia muutamien vuosien mittaan."
Seuraavaksi Kuluva aika
Veistospuisto-asia aktualisoitui, kun unkarilainen kuvanveistäjä Imre Varga ja ystävyyskaupunki Siófok halusivat lahjoittaa 400-vuotiaalle Oululle duplikaatin ystävyyskaupungissa olevasta taiteilijan veistoksesta.
Kuluva aika -veistos on sijoitetaan lähelle Pohjois-Pohjanmaan museota pyörätien varteen.
"Ajatus on ollut, että veistoksia sijoitettaisiin puistoon ihmisten kulkuväylän varrelle ja ne valaistaisiin. Talven pimeydessä ne toisivat valoa ja turvallisuutta ja olisivat mukavaa katsottavaa", visioi Taina Myllyharju.
Vargan veistoksessa on kolme ihmishahmoa. Kaarnapoika saa siis kavereita syyskuun alussa Oulu 400 vuotta -juhlaviikolla.
Samalla viikolla paljastetaan Oulussa pari muutakin teosta: Sanna Koiviston Ajan kulku kaupungintalon takana sekä Anni Rapinojan kaksi veistosta Kulkurimerkki ja Välitä Teknologiakylässä.
Kilipukista on muotit
Veistospuistoa täydennetään kaupungin ulkoveistoshankerahoista. Mitä veistospuistoon tulee Kuluvan ajan jälkeen?
"En osaa sanoa. Siellä kunnostetaan nyt siltoja. Me vähän katsellaan ja odotellaan. Lyceum-klubi on viimeksi esittänyt, että kuvanveistäjä Ewert Saanion kadonnut pieni betoniveistos Vuohi tuotaisiin takaisin V.A. Koskenniemen muistomerkin lähelle. Kilipukista on muotit olemassa. Se ei tulisi kalliiksi."
Veistospuistoon kuuluvat jo ennestään Ainolan edustalla oleva Terho Sakin Merikosken muusat, joka on edellä mainittu V.A. Koskennimen muistomerkki, ja Into Saxelin suunnittelema Sara Wacklinin muistoreliefi, taidemuseon kyljessä sijaitseva Jan-Erik Anderssonin Viimeinen maitolaituri, saman taiteilijan Kuusi-hiekkalaatikko sekä museon edustalla seisova Jussi Jäälinojan Palovahti.
Veistospuisto-ajatus pohjaa vuonna 1999 järjestettyyn Lasaretinväylän ideakilpailuun, johon neljä kutsuttua tahoa teki ehdotuksiaan. Kaikissa niissä ideoitiin Hupisaaria koko kansan puistona taideaiheiden kera.
Piispan pää tutkitaan
Taidemuseo kunnostaa vuosittain yhden isomman julkisen veistoksen. Tällä hetkellä tehdään muovitutkimuksia liittyen Viimeinen maitolaituri -teokseen.
"Siitä puuttuu katolta merenneito, jolta oli katkaistu käsi ja heitetty jorpakkoon. Onneksi käsi löytyi. Koko neito tehdään nyt uudestaan", kertoo Myllyharju.
Parhaillaan tutkitaan myös Frans Mikael Franzénin päätä Franzéninpuistossa. Mikäs piispan ja oppineen runoilijan päässä on vikana?
"Pronssiinkin tulee ajan mittaan kaiken näköistä, kiinnikkeet ovat hauraita. Se on raukka aika kovalla kulutuksella, kun se lakitetaan ylioppilaslakilla vuosittain ja sen päällä kiipeillään. Täytyy varmistaa, että pää pysyy harteilla tulevaisuudessakin."
Franzén kunnostetaan siinä vaiheessa, kun hänen nimikkopuistonsa parin vuoden sisällä kunnostetaan. "Silloin ihmiset eivät häiriinny, vaikka veistos on jonkin aikaa poissa paikaltaan."