Käär­me­ra­kas­ta löytyi kuollut poro, jäl­jis­tä pää­tel­len kimp­puun oli käynyt koira – hyök­käyk­sen jälkeen poro oli ammuttu

Rovaniemellä Palojärven paliskunnan alueelta löytyi kuollut poro. Poliisi pyytää havaintoja tapauksesta.

Poliisi haluaa muistuttaa, että koiran aiheuttamasta pelottelusta ja vahingoista poroille on ilmoitettava paliskunnan poroisännälle. Kuvan porot eivät liity tapaukseen.
Poliisi haluaa muistuttaa, että koiran aiheuttamasta pelottelusta ja vahingoista poroille on ilmoitettava paliskunnan poroisännälle. Kuvan porot eivät liity tapaukseen.
Kuva: Jarmo Kontiainen

Rovaniemellä Palojärven paliskunnan alueelta Käärmerakasta löytyi kuollut poro, jonka kimppuun oli jäljistä päätellen käynyt koira. Asiasta kertoo poliisi.

Poliisin tietojen mukaan koiran hyökkäyksen jälkeen poro oli lopetettu ampumalla.

Koiran omistajasta tai poron ampujasta ei ole toistaiseksi tietoa, sillä tapauksesta ei ollut ilmoitettu poromiehille tai poliisille.

"Näin metsästysaikaan koirien ja porojen kohtaamiset ovat yleisiä eikä vahingoilta voida täysin välttyä huolellisellakaan toiminnalla. Poliisi haluaa muistuttaa, että koiran aiheuttamasta pelottelusta ja vahingoista poroille on ilmoitettava paliskunnan poroisännälle", poliisin tiedotteessa todetaan.

Poliisi pyytää tietoja Palojärven paliskunnan tapauksesta. Vihjeet ja havainnot voi ilmoittaa osoitteeseen palaute.lappi@poliisi.fi tai puhelinnumeroon 0295 466 250.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä