Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, kaamoksen kauhistelu ja pimeyden synkkyydessä piehtarointi alkaa pian takuuvarmasti niin kuin joka syksy. Vuodesta toiseen luodaan mielikuvaa, että arktisella alueella asuva kansa ei voi elää tiettynä vuoden aikana luonnollisesti ja sopusoinnussa ympäröivän luonnon kanssa. Se potee kaamosmasennusta ja tarvitsee siihen pillereitä. Elämä on synkkää, uupumuksen täyttämää ja ilotonta. Ilman kirkasvalolamppuja se ei pärjää, se ei jaksa. Meneekö enää kauaakaan, kun kaamosmasennuksen rinnalle diagnostisoidaan jokin uusi kaamossairaus, johon on helppo samaistua ?
Pimeys ja kaamos on monelle todella ihan oikeastikin vaikeaa aikaa, mutta voisiko sen yli päästä suhtautumalla siihen luontevasti ja hyväksymällä, että jyrkästi vaihtuvissa vuodenajoissa on selvä ero. Hyväksymällä sen, että syksyn pimeydessä energiat voivat ehtyä, mutta kaamos voi olla myös hiljaisuudessaan oikein oivallettuna akkujen lataaja, elämän voima, todellinen voimavara.
Edelliset sukupolvet ovat eläneet aivan samanlaisia kaamoksia, mutta hyväksyneet ne luonnollisina ja luontoon kuuluvina ajanjaksoina, jossa ihmisellä on lupa käpertyä enemmän itseensä, hiljentää vauhtia ja jopa nauttia siitä. Kiivaan työelämän sykkeessä vähäinenkin vauhdin hiljentäminen voidaan tyrmätä mahdottomana, mutta onko se sitä. Ehkä pohjimmiltaan on kysymys asenteista.
Lapin yliopiston ylioppilaskunnan yritykselle kääntää kaamos positiiviseksi elämän energiaksi on syytä nostaa hattua. Se iskee apatiaa vastaan suorastaan kutsumalla kaamosta. "Kamoon kaamos"- viikkoa ylioppilaskunnan kanssa Rovaniemellä järjestäneet saivat tilaisuuksiinsa viime syksynä noin 10 000 kävijää. Vähemmälle ei aiota jäädä nytkään. Yhdessä tekemisen iloa haetaan törmäilemällä taiteeseen, töräyttelemällä torvilla, puhumalla kulttuurista ja kokemalla elämyksiä tulitaidetapahtumassa mytologiaa unohtamatta ja muutenkin uusin maustein.
Ylioppilaskunta ja Kamoon kaamos-viikon noin 50 eri järjestelijää ansaitsisivat jonkinlaisen mieliala-palkinnon, sillä kaamos on enemmänkin mieliala kuin käytännön haitta. Nykyajan ihminen kun ei elä päreen valossa, vaan napsauttaa pimeän tullen kaiken valoarsenaalin päälle ja siinä laatua ja määrä riittää. Positiivinen mieliala on Lapin tulevaisuutta rakennettaessa elinehto. Puolustusministeri Jan Erik Enestam nosti mielialan neljänneksi ämmäksi äskettäin pidetyssä Lapin tulevaisuusseminaarissa kolmen muun ämmän joukkoon. Ne ovat metsä, malmit ja matkailu.
Tietosanakirjan mukaan kaamos kestää marraskuun lopulta tammikuun alkupuolelle, mutta pohjoisen asukas kokee sen jo paljon aikaisemmin. Lokakuu on jo aikaa, jolloin pimeys tulee nopeasti ja valo vähenee olemattomiin. Samaan aikaan luonnossa on elementtejä, joiden kauneus pääsee oikeuksiinsa vasta tällöin. Esimerkiksi soilla ei tapaa milloinkaan muulloin sellaista värien soljuvaa, pehmeää ja kaunista kirjoa kuin syys-lokakuun taitteessa. Entä usvaiset pakkasenkirpeät aamut, niissäkin on aivan oma kiehtova sävynsä. Kemijoen rannalla asuva kehuu, ettei koskaan näe sellaista valon ja värien voimakasta leikkiä kuin lokakuussa auringon nousujen ja laskujen heijastuessa veden pintaan. Parhaimmillaan taivaanrantakin on yhtä sinisenkirjoa, kysymys on vain siitä haluaako sen nähdä.
Syvin kaamos on Lapissa hyödynnetty hyvin, mutta lokakuun hiljaisuudessa ja pimeydessä on vielä paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia. Hiljaisuuden retrettejä järjestetään jo Kittilässä, mutta esimerkiksi kokousmatkailussa on paljon tekemätöntä työtä.