Aurinko on juuri laskemaisillaan. Vasta satanut lumi on tarttunut vaaran rinteen puihin veistäen liki oikean tykkymaiseman. Lämpötila tuntuu laskevan kilpaa auringon kanssa. Pakkanen nipistelee poskipäissä ja napisee ikikuusten rungoilla.
Kuusikossa vilisee tinttejä. Hömötiaiset pysyvät loitommalla, mutta yksi töyhtötiainen käy muutamaan otteeseen tekemässä lähempää tuttavuutta.
Punatulkkupariskunta malttaa hetken viivähtää alempana oksilla ja kaksi oravaa kummastelee kulkijaa epäluuloisesti ja äkäisesti säksättäen. Närhikin rääkäisee pariin otteeseen, mutta itse lintua en havujen seasta erota.
Lähestyvä kaamos eli polaariyö näkyy päivän lyhyydessä. Pilvisinä päivinä valoisaa aikaa leimaa hämyisyys. Toisaalta lyhyen päivän päätteeksi laskeva aurinko voi saada lumisessa rinnemetsikössä aikaan taianomaisia sinisen, punaisen ja violetin sävyjä.
Kaamosaikaan nämä siniset hetket pitenevät niin, että lopulta koko valoisa aika on sinisen hämyistä ja hämärää. Päivän hämy ja varjottomuus voi olla jopa niin läpitunkevaa, että öisellä kuutamon valaisemalla hangella on helpompi kulkea.
Pimeä tekee toisista ihmisistä passiivisia, ja toiset potevat kaamosmasennusta. Silti pimeää ei ole kuin sulan maan aikaan, matalapaineen raskaan pilvilautan verhotessa taivasta ja maan ollessa märkä. Märkä asvaltti imee kaiken valon, mutta taajamien valoissa näkee paremmin kuin synkeässä ikikuusikossa, missä voi jo oikeasti puhua säkkipimeästä.
Valkea maa heijastaa aina sen verran valoa, että pimeäkin koostuu oikeastaan sinisen eri sävyistä. Myös kairassa näkee kulkea paremmin, vaikka lunta olisi vain nimeksi.
Kaamosaika on erämaissa todella hiljaista, siksi kulkijoita on vähän liikkeellä. Myös lähiretkikohteissa voi olla autiota ja retkeilijälle tarjoutuu tilaisuus hiljentyä ja rauhoittua. Silti osa ihmisistä liki linnoittautuu neljän seinän sisään ja loput tyytyvät valaistuihin hiihtolatuihin ja lähimetsien lenkkipolkuihin.
Lumen määrä ja jäätilanteet vaihtelevat paljon vuosittain ja alueittain. Vesistöt eivät vielä välttämättä ole kunnolla jäätyneet, ja esimerkiksi Lapissa vesistöjen jäätyminen on tänä talvena ollut pari viikkoa myöhässä. Toisaalta valo ja sen riittävyys on leimaalyövin seikka kaamosajan retkillä. Polaariyön vallitessa valoisaa aikaa on vähintään neljä tuntia, mutta otsalampulla toiminta-aikaa saa mukavasti jatkettua aamusta ja illasta.
Täysikuu nostaa luksimäärät sille tasolle, että mitään keinovaloja ei edes kaipaa. Revontulien kruunaama kuutamoyö onkin unohtumaton elämys.
Sydäntalvinen luonto on lähes täydellisessä lepotilassa. Vain harvat nisäkkäät ja linnut ovat liikkeellä, ja nekin vain välttämättömien toimien verran. Niinpä kuusikossa hyörivä tiaisparvi ei paljoa ihmisestä perusta, vaan keskittyy energiatankkaukseen. Lukuisat jäljet hangella kertovat siitä, että täysin kuollutta ei sydäntalvikaan ole.