Suomi-sarja
Oulu Kiekko-Laserin vastuuvalmentaja Teemu Käyhkö vastaa puhelimeensa käheällä äänellä. Joulutauon aikainen kova harjoittelu ja työnteko ovat vaatineet veronsa, sillä Käyhkö potee pienoista flunssaa.
"Minulla alkaa ikä näköjään jo painaa, kun kroppa näin oireilee. Onneksi pelaajamme ovat Ville Rajalaa ja Tuomas Kangasta lukuun ottamatta täydessä tikissä", Käyhkö puhaltelee.
Oululaisjoukkueen syyskauden parhaisiin pelaajiin kuuluneella Rajalalla todettiin torstaina keuhkokuume, joten mies on sivussa kaukaloista vähintään viikon päivät. Maalivahti Kankaan kiusana ovat puolestaan nivusvaivat.
"Onneksi taivaasta tippui syliimme lahja, kun saimme Mika Norjan RoKi:sta täydentämään maalivahtiosastoamme. Jo ensimmäisten treenien perusteella olen varma, että Norjalla on tulevaisuudessa paljon annettavaa Suomi-sarjaa ylemmilläkin tasoilla", Käyhkö toteaa.
Norjan lisäksi uutena miehenä oululaisjoukkueen pelipaidassa nähdään Kajaanin Hokista tullut puolustaja Joel Lehto, jonka sopimus kattaa aluksi ensimmäiset kaksi sarjaottelua.
Kiekko-Laserin taidot joutuvat kovaan puntariin heti kättelyssä. Joukkue saa avausviikonloppuna vieraakseen Raksilan halliin kaksi alkusarjojen lohkovoittajaa: Tampereen KOOVEE:n ja Imatran Ketterän.
"Viikonloppu on meille loistava mittari. Se on selvää, että lähdemme hakemaan täyttä pistepottia kotikaukalosta, vaikka vastaan asettuvat sarjan kärkeen povatut joukkueet", Käyhkö alleviivaa.
Suomi-sarjan kahdeksasta joukkueesta neljä on ilmoittanut virallisesti havittelevansa nousua sarjaporrasta ylemmäksi Mestikseen. Kiekko-Laserin lisäksi koplassa ovat mukana juuri KOOVEE sekä HC Keski-Uusimaa ja KJT Tuuski.
"Olen henkilökohtaisesti aivan varma, että myös Ketterä on sarjan lopussa kolmeen parhaan joukossa. Tiedän kokemuksesta, kuinka vaikea luola heidän kotihallinsa on. Sieltä ei moni joukkue pysty hakemaan pisteitä mukaansa", Käyhkö miettii sarjan ennakkoasetelmia.
Oman joukkueensa nousumahdollisuuksiin Käyhkö uskoo kuin vuoreen.
"Kyllä tällä joukkueella ja tällä työmäärällä pitää olla kahden parhaan joukossa, kun sarja päättyy. Muita vaihtoehtoja en suostu edes ajattelemaan."
"Meillä on jalkeilla äärimmäisen urheilullinen porukka, joka on sitoutunut sataprosenttisesti yhteiseen nousuprojektiimme. Me olemme tottuneet matkustamaan bussissa pitkiäkin matkoja, mutta etelän joukkueet ovat nyt uuden tilanteen edessä. Koen sen vahvuudeksemme", Käyhkö painottaa.
Suomi-sarjassa pelataan kahdeksan joukkueen kaksinkertainen sarja (14 ottelua). Sarjan kaksi parasta pelaa Mestiksen karsintasarjan yhdessä Mestiksen kahden viimeisen joukkueen kanssa. Mestiksen karsintasarja pelataan neljän joukkueen kaksinkertaisena sarjana. Kiekko-Laser kohtaa avausottelussaan Tampereen KOOVEE:n. Ottelu alkaa Raksilan hallissa lauantaina kello 18.