Uusi Jyväskylän kaupunki hyppää kerralla tilastoissa Oulun kokoluokkaan. Henkinen valmius kuntaliitoksiin on nyt suurempaa muualla kuin pohjoisessa, jossa kannattaisi nyt ottaa oppia Keski-Suomesta.
Keski-Suomen keskus on pian entistä vahvempi. Jyväskylän, Jyväskylän maalaiskunnan ja Korpilahden valtuustot ovat päättäneet yhdistymisestä, joka tuloksena syntyy noin 130 000 asukkaan uusi kaupunki. Kyseessä on yksi maan suurimpia kuntaliitoksia.
Jyväskylän seutu on samaan aikaan sekä hyvä että huono esimerkki meneillään olevasta kuntaliitosaallosta. Tähän asti alue on näyttänyt heikommalta kuin se todellisuudessa on. Kaupungin ja sitä ympäröivän maalaiskunnan yhdistyminen olisi ollut perusteltua jo aikoja sitten, mutta se onnistui vasta nyt, kun kuntia kautta maan patistetaan muutenkin lisäämään yhteistyötään.
Kuten aikaisemmin Rovaniemellä nähtiin, täysin keinotekoisenkin kuntarajan poistaminen voi olla kovan työn ja tuskan takana.
Jyväskylä olisi jo aikoja sitten ollut yli sadantuhannen asukkaan keskus ilman keinotekoista jakoa kaupunkiin ja maalaiskuntaan, joista jälkimmäisellä ei ole ollut mitään kansallista identiteettiä. Taajamat kuten Vaajakoski ja Tikkakoski on kyllä tunnistettu, maalaiskuntaa ei.
Yhtä turhia kuntarajoja ei Suomessa monta ole enää edes ollut. Jyväskylässä järki voitti vihdoin, ja kaupan päälle myös Korpilahden kunta liittyy uuteen kaupunkiin. Karttaa katsomalla huomaa silti heti, että kyseessä ei ole koko Jyväskylän kaupunkiseudun liittyminen yhteen.
Uuden kaupunginkin rajat ovat keinotekoiset, sillä keskellä sitä on Muuramen kokoinen reikä. Jos tuo vauras 9 000 asukkaan kunta olisi mukana, Jyväskylä kiilaisi kooltaan jo Oulun ohi. Mutta nyt tuloksena on kummallisen muotoinen kokonaisuus. Vastaavanlainen erikoisuus on syntymässä Oulun seudulle, kun Ylikiiminki liittyy ensin Ouluun ja ehkä myöhemmin myös Yli-Ii.
Uuden Jyväskylän ja laajenevan Oulun omituiseen karttakuvaan onkin suhtauduttava vain välivaiheena. Kaukotavoitteena pitää olla koko Oulun seudun muodostama toiminnallinen yhteys, mieluiten yksi kunta. Näiden kokonaisuuksien synty vie oman aikansa, mutta Oulun suurin naapurikunta Haukipudas on jo lähtenyt selvittämään liitosta kaupungin kanssa.
Muualta maasta löytyy uusia esimerkkejä kasapäin: Joensuu, Lappeenranta, Kouvola, Seinäjoki, Salo, Rauma, Kokkola... Kaikissa näistä on syntymässä uusi, seudulliseksi luonnehdittava kaupunki. Myös pikkukaupungeissa ja maaseudulla ollaan vauhdissa. Ensi vuodenvaihteessa peräti 95 kuntaa on jo varmuudella mukana liitoksissa.
Pohjois-Suomi loistaa poissaolollaan liitoskuntien listalla lukuunottamatta Oulua ja sen huomaan havittelevia kolmea kuntaa sekä Kestilän, Pulkkilan, Piippolan ja Rantsilan muodostamaa Siikalatvaa, jonka synty näyttää todennäköiseltä. Lisäksi selvitys on tekeillä Kemijärvestä ja Pelkosenniemestä, mutta ministeriön käskyn eikä vapaaehtoisuuden pohjalta.
Oulun seutu oli aikanaan seudullisen yhteistyön edelläkävijä Suomessa. Nyt tilanne on toinen, kun kaupunkiseutu toisensa jälkeen on päätymässä kokonaan tai lähes kokonaan samojen kuntarajojen sisään. Vaikeuksia on toki muuallakin, esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, jossa asetelmat ovat todella luutuneita.
Oulun seudun kehitys ei tietenkään riipu vain siitä, missä kuntarajat kulkevat, jos yhteistyö muuten toimii. Mutta selvää on, että nykyoloissa ennakkoluulottomuus takaa paremman tulevaisuuden kuin käpertyminen vanhaan.