risto.uimonen@kaleva.fi
Keskiviikon Ykkösaamussa Ylessä kuultiin kiinnostava haastattelu. Mikrofonin ääressä istui eduskunnan puhemies Sauli Niinistö, jolla on tapana puhua tulkinnanvaraisesti ja monikerroksisesti. Niinistö oli nytkin koukeroinen, mutta hänen logiikkansa avautui selkeänä varsinkin, jos sitä peilasi hänen äänensävyjään vasten.
Niinistöstä kuulsi alistuneisuus ja pettymys kokoomuksen puoluekokouksen päätöksiä kohtaan. Niinistöltä ei herunut kehuja puheenjohtaja Jyrki Kataiselle, jonka uran huippuhetkiin Tampereen puoluekokous jää. Puhemies mainitsi radiossa jopa termin isänmurha, jota kokoomuslaiset ovat viljelleet viime vuoden hallitusneuvottelujen jälkeen.
Kokoomuslaisten mukaan Katainen suoritti isänmurhan, kun hän valitsi Niinistön asemesta ulkoministeriksi Ilkka Kanervan ja osoitti, kuka määrää kokoomuksessa. Katainen ei siis suostunut maksamaan Niinistölle ministerinsalkulla kiitollisuudenvelkaansa vaalivoitosta ja hallitukseen menosta.
Niinistö myönsi ykkösaamussa, ettei Katainen keskustellut hänen kanssaan myöskään Alexander Stubbin nimityksestä ulkoministeriksi. Kataisen kovin irtiotto Niinistöstä on kuitenkin puoluekokouksen tiukka päätös presidentin valtaoikeuksista.
Niinistö haluaisi pitää presidentin ulkopoliittiset valtaoikeudet nykyisellään, mutta kokoomus päätti Tampereella tehdä valtionpäästä pelkän "kättelypresidentin". Imaisu on Niinistön. J.K. Paasikivi, toistaiseksi viimeinen kokoomuslainen presidentti, puhui representatiivisesta figuurista.
Kataisen ja kokoomuksen tiukka kanta presidentin valtaoikeuksiin on hyvin harvinainen, ja sille pitäisi oikeastaan nostaa hattua. Suomen historiassa ei nimittäin ole nähty ennen, että puolue, jolla on presidenttipelin kovin valttikortti käsissään, jättää kuuntelematta kansansuosikkinsa mielipidettä.
Kokoomus voisi saada Niinistön Mäntyniemeen 2012, mutta se haluaa viedä presidentiltä ulkopoliittisen vallan silläkin uhalla, ettei Niinistö hyväksy sen jälkeen presidenttiehdokkuutta. Tuota voisi luonnehtia todelliseksi asialinjaksi. Maan etu kun painaa kokoomuksen arviossa enemmän kuin puoluetaktiset asetelmat.
Demarit ovat hyvä esimerkki täysin päinvastaisesta taktikoinnista. SDP:n pitkä linja perustuu vahvaan parlamentaariseen demokratiaan, jossa on tilaa korkeintaan eduskunnan valitsemalle kättelypresidentille. Käytännössä SDP on kuitenkin puolustanut Mauno Koiviston ajoista lähtien tiukasti presidentin ulkopoliittista valtaa siksi, että kaikki presidentit vuodesta 1982 lähtien on valittu SDP:n riveistä.
Vaikka Tarja Halosen kausi päättyy 2012, SDP peesaa häntä ja jarruttaa yrityksiä pudottaa presidentti ulkopolitiikan jalustalta. SDP:n Hämeenlinnan puoluekokous ei ottanut lainkaan kantaa valtaoikeuskysymykseen.
Niinistön huikeasuosio heijastuu yhä kokoomuksen kannatusbuumiin, joskin siihen vaikuttaa yhä voimakkaammin myös Katainen itse - ja Stubb. Katainen on kiitollisuudenvelassa Niinistölle, mutta hän ei voi tanssia puoluejohtajana tämän pillin mukaan. Esko Aho teki 1991 vastaavan pesäeron Paavo Väyryseen ja lunasti paikkansa keskustan johtajana.
Kataisen ja Niinistön välistä jännitettä ei kannata liioitella. Presidentin valtaa tuskin leikataan kokoomuksen mallin mukaan. Niin rajulle operaatiolle ei löydy kannatusta. Presidentin valta voi jopa säilyä ennallaan tai supistua vain nimeksi, joten Niinistö tuskin on sanonut vielä viimeistä sanaansa.