Oulun aikomus pienentää omaishoidon tukea on malliesimerkki erittäin kalliiksi käyvästä tavasta säästää. Juustohöylän sijaan kaupunki voisi vaikkapa kysyä, mistä palveluista kuntalaiset ovat valmiita maksamaan enemmän.
Ensin julkisuuteen levisivät lääninhallitusten raportit siitä, kuinka surkeat ovat usein olot vanhusten laitoshoidossa kautta maan. Sitten kerrottiin Oulun kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan aikeista säästää yli miljoona euroa heikentämällä omaishoidontukea. Eniten se vaikuttaa niihin, jotka hoitavat iäkkäitä läheisiään.
Mitä vielä tarvitaan, jotta ikääntyvät ihmiset saataisiin vielä enemmän pelkäämään edessään olevaa kohtaloa?
Suo siellä, vetelä täällä. Laitoshoito ei toimi kunnolla, koska siihen ei ole juuri missään kunnassa riittävästi resursseja. Eikä kohta toimi Oulussa omaishoitokaan, jos lautakunnan esitys menee läpi.
Vähissä on tietysti sosiaali- ja terveyslautakunnankin liikkumavara, sillä kaupungin kaikkia organisaatioita on nyt komennettu säästämään. Silloin jokainen napsii pois niistä määrärahoista, joita itsellä on käytettävissä - huolimatta siitä, että hyvin usein säästö yhdellä momentilla voi tietää moninkertaisia kuluja jossain muualla vähän myöhemmin.
Esimerkiksi omaishoito on aina kunnalle halvempaa kuin laitoshoito, ja siksi järkevintä ja kustannustehokkainta olisi pyrkiä parantamaan omaishoitajien jaksamista. Nyt Oulu aikoo toimia päinvastoin. Lopputuloksena tästä saattaa perheessä olla kaksi sairastunutta yhden sijasta.
Kuntien talouskriisi on täyttä totta, eikä silloin kaikessa voi jatkaa entiseen tapaan. Kaikkein yleisin työkalu siinä tilanteessa on juustohöylä, jolla vetäistään kaikkialta jotain pois. Ei tarvitse ajatella mitään varsinaisesti uusiksi, rakenteet ja palvelut pysyvät entisellään, mutta palveluiden laatu heikkenee ja niitä tarjoavien työntekijöiden uupumus kasvaa.
Jos kunnallista demokratiaa ja kuntalaisten aktivointia joskus tarvitaan, niin nyt ja tässä. Sitä tarvitaan ennen muuta asioiden kyseenalaistamiseen ja uuteen ajatteluun. Mielipiteen ilmaisua ja asioiden pohtimista ei kannata jättää pelkästään valtuutettujen, lautakuntien jäsenten ja eri organisaatioiden huoleksi. Tarvitaan myös hallintokuntien rajat ylittävää ajattelua.
On äärimmäisen helppoa protestoida milloin mitäkin säästöpäätöstä kohtaan. On myös helppoa vastustaa yksittäisiä investointipäätöksiä, vaikka investointeja, rohkeitakin, on tehtävä myös taloudeltaan vaikeina aikoina.
Vastustaminen on vaivatonta, mutta joskus olisi kyettävä myös kysymään, missä palveluiden saajat, kuntalaiset, olisivat valmiita itse joustamaan. Onko olemassa palveluita, joista oltaisiin valmiita maksamaan enemmän, jotta niistä ei tarvitsisi tinkiä? Mahdollisesti, mutta oleellisinta on havaita, ettei kuntalaisilta tai julkisten palveluiden käyttäjiltä juuri koskaan kysytä juuri mitään.
Ei ole tapana kertoa, että supistuksia johonkin toimintaan on edessä, eikä ole tapana pyytää ideoita tai tarjota vaihtoehtoja sen välttämiseksi. Kunnallinen demokratia on onnistuttu vieraannuttamaan niin kauas arjesta, että lautakuntienkin ratkaisut tuntuvat yhtä etäisiltä kuin jos tulisivat EU:n komissiolta.
Oulussa avattu työttömyyden torjuntaa ideoiva blogi on hyvä avaus yleisellä tasolla. Kuntalaisten aktivointia voisi soveltaa myös tapauskohtaisesti.