Juuso Riksman tekee kovaa jälkeä Örns­kölds­vi­kis­sä

Maalivahti Juuso Riksman ei päässyt viime kauden jälkeen sopimukseen HIFK:n jääkiekon SM-liigaryhmän kanssa. Riksman, 25, suunnisti Ruotsiin Örnsköldsvikiin, jossa hän torjuu MoDon maalivahtina.

Maalivahti Juuso Riksman ei päässyt viime kauden jälkeen sopimukseen HIFK:n jääkiekon SM-liigaryhmän kanssa. Riksman, 25, suunnisti Ruotsiin Örnsköldsvikiin, jossa hän torjuu MoDon maalivahtina 1+1-vuoden sopimuksella.

"Halusin pelata, en istua penkillä. Minun toiveeni ja IFK:n halut eivät kohdanneet. Siksi päädyin MoDon veräjälle", Riksman kertoo.

HIFK valitsi Thomas Draperin, joka epäonnistui ja sai potkut. Riksman on noussut MoDossa Elitserienin maalivahtien eturiviin, mutta ei suostu olemaan vahingoniloinen.

"Pelaan nyt MoDossa, ja sillä siisti. En mieti menneitä. Kauteni on tähän mennessä lähes ok. Olen yrittänyt pitää tasoni korkealla pelistä toiseen. Se ei ole ollut helppoa, sillä MoDon puolustus on toiminut huonosti vieraspeleissä. Pelaajien roolit ovat olleet hukassa", Riksman sanoo.

"Olemme hengittäneet kotipelien ansiosta. Vieraissa olemme pelanneet monesti hyvin yhden erän, sitten nitkahtaneet. On tullut tyhmiä virheitä. Jos maalivahti ei tiedä, mitä puolustajat tekevät, tilanne on hankala", Riksman setvii.

Ruotsiin sopeutumista on helpottanut parin kauden takainen vierailu Kiirunassa. Ruotsin kieli sujuu tuon vierailun ansiosta, ja länsinaapurien tavat ovat tuttuja.



"Mylvin sisäisesti, mutta en hermostu"


Sana tunteikas kuvaa melko kattavasti Riksmania. Kun soinnut eivät irronneet kitaran kaulalta riittävän nokkelasti, soitin lensi nurkkaan - ja on pysynyt siellä jo pitkään.

"Kiekkojen sieppaaminen on sujunut paremmin kuin kitaran näpelöinti. Mutta kaukalossakin tunteet nousevat usein pintaan. Epäonnistumisen jälkeen mylvin sisäisesti, mutta yritän olla hermostumatta. Se onnistuu nykyisin melko hyvin", Riksman setvii.

"Fiilistä pitää olla tarpeeksi. Eikä sitä minulta puutu. Lätkän pelaaminen antaa minulle sellaisia potkuja, joita en saa mistään muualta. Pidän siitä, että joudun usein vetämään itseni fyysisesti ja henkisesti äärirajoille. Onnistunut suoritus antaa sellaisia tuntemuksia, joita en osaa edes sanoin kuvailla."



Tulevaisuus ei ole tunneasia


Veräjällä Riksman on tunnepitoinen, siviilissä harkitseva. Jo peliuran alkuvaiheissa hän opiskeli myyntimerkantiksi. Ensi syksynä hän valmistuu liikunnanohjaajaksi Vierumäen urheiluopistolta. Linja on räätälöity juuri kiekkoilijoita varten; suurin osa opiskelusta tapahtuu kesällä, talvella on etäopiskelun aika. Talvi tosin ei ole edullista aikaa Ruotsissa pelaaville.

"Matkat ovat täällä pitkät. Vieraspeleihin kuluu käytännössä lähes aina kaksi vuorokautta. Koska pelejä on runsaasti, aikaa opiskelulle ei jää paljon. Ja jos välillä jää, se menee rasituksesta palautumiseen", Riksman kertoo.

Riksman on halunnut turvata leipänsä myös kiekkouran jälkeen. Mutta vielä uran lopettaminen ei ole mielessä.

"Olen nuori, kehityn koko ajan maalivahtina. MoDossa olen viihtynyt. On mahdollista, että jatkan täällä. Pidän myös silmät auki muiden ruotsalaisten seurojen suhteen. SM-liiga on jatkossa mahdollinen suunta, Keski-Eurooppa sen sijaan ei", Riksman sanoo.

Ilmoita asiavirheestä