Elokuvatuotannot kansainvälistyvät. Rahaa otetaan sieltä mistä saadaan niin kuin kiitosta ja palkintojakin.
Kansallisista, alueellisista kysymyksistä voi elokuvien kohdalla kuitenkin kimmota myös kränää tai ne voivat nostattaa pahaa mieltä.
Niin hienoa kuin onkin, että esimerkiksi Euroopan unioni pitää pystyssä nykyisellään Media Plus -ohjelmaa, voi tuottajataho kompastua, jollei pidä laskutikkua tiukasti silmällä.
Kehittelyvaiheessakaan ei ahneuksissaan pidä ryhtyä kärttämään silmittömästi osuuksia sieltä täältä, silloin voi myöhemmin jäädä nuolemaan näppejään kansallisten kiitosten/palkintojen jaon hetkellä.
Yhteispohjoismainen vaarakin saattaa siis olla olemassa.
Elina ja Valentin
Rapakon tuolla puolen jaettavien Oscareiden makua pääsevät maistelemaan kansainvälisessä sarjassa nimetysti muutkin kuin jenkit.
Seuraavan Oscar-kerran Suomen ehdokkaana on Klaus Härön ohjaama Näkymätön Elina. Ja esimerkiksi Etelä-Amerikasta Argentiina on nimennyt ehdokkaakseen Alejandro AgrestinValentin-elokuvan.
Näille kahdelle voi löytää yhteisen - tosin elokuvallisesti tyystin ulkokohtaisen - nimittäjän. Kumpainenkin on esiintynyt Oulun kansainvälisellä lastenelokuvien festivaalilla. Näkymättömän Elinan Suomeen suunnattu esityskuosi syntyi nimenomaan ensinnä oululaisfestivaalia 2002 varten.
Tulevaa Jussi-jakoa ajatellen Näkymätön Elina tulkittiin ruotsalaistuotannoksi ja se ei päässyt edes tavoittelemaan ehdokkuutta, vaan tuli suomalaisen tuottajatahon mieliharmiksi suljetuksi kokonaan ulkopuolelle.
Lastenelokuvafestivaalin johtaja Pentti Kejonen muistuttaa, että maahorjuvuutta esiintyy. 2003 marraskuussa Oulussa nähdyn Valentinin hollantilainen tuottajaosapuoli katsoo asiaa toisin Alankomaissa kuin kumppanit Argentiinassa. Sitä paitsi Valentinin tapauksessa tuottajamaalistaan voi lisätä Italian, Espanjan, Ranskan... Omistushalua säätelevät monet seikat. Esimerkiksi tässä kuussa Kreikassa festivaalilla Näkymätön Elina esiteltiin ruotsalaistuotantona.
"Euroopan rahoitusjärjestelmät alkavat olla sellaisia, että tekemiseen tarvitaan tukea joka puolelta. Ja näyttää siltä, että elokuva on sen maalainen, joka on antanut eniten rahaa", rusentaa Pentti Kejonen.
Elokuvan kotimaa?
Suomalais-Jussien tarina yltää vuoteen 1944. Elokuvajournalistien keksintö ehti olla henkitoreissaan kuten koko suomalainen elokuvatodellisuuskin. Nyt ovat ajat taas toiset.
Pelkästä kriitikkojen pelistä Jussitus on edennyt Filmiauran nykyisen puheenjohtajan Kati Sinisalon suulla alan tekijäjärjestöjen yhteisnimikoinniksi: "Taisi kyllä olla niin, vaikkei osoitelistaa ole edessäni, että Uudenmaan ulkopuolelta ei ketään ehdolle asettajaa nyt ollut."
Jussista edes kuvitellakseen elokuvan on oltava kotimainen. Kotimaisuutta Filmiaura mittaa kahdella tapaa.
Toinen näistä on rahoitusosuus. Näkymättömän Elinan kohdalla vaaka kallistui Ruotsin puolelle. Mutta koskapa rahoitusosuus yksin kuulostaa aika tekniseltä syyltä diskata tuotanto, on käytössä EU:n media-ohjelmissaan soveltama talenttipisteytys.
"Fiktioelokuvan osalta 20 pistettä kertovat täydestä kotimaisuudesta. Kysymys ei ole arvottamisesta vaan että silloin kaikki tekijät ovat samasta maasta." Elinan osaksi jäi yhdeksän pistettä.
Mutta onko Jusseilla tulevaisuutta, koskapa tuotannot kansainvälistyvät. Onko juureville kipsimaajusseille enää jakoa, siihen Sinisalo vastaa näin:
"Ei mene Jusseilta virka. Mutta kannattaa varmasti miettiä, mikä on niitä jatkossa jaettaessa käytäntö yhteistuotantojen osalta."
Ensi vuonna asiaa saatetaan haikailla esimerkiksi Filmiauran hallituksen jäsenen Mika Ritalahden mukaan Populaarimusiikkia Vittulajänkältä osalta, vaikka Reza Bagherin ohjaaman rahakasa on ruotsalaispitoinen. Näyttelijöitä on sentään koko mokoma Suomesta. Mutta muistaa sopii, että nyt mahdollisen ehdokkuusasettelun ulkopuolelle välittömästi jäi Elinan lisäksi myös suomalais-virolainen Elmo NügasenNimet marmoritaulussa.