Osakkin yhtymähallitus esittää kuntayhtymän johtajaksi Kajaanin ammattikorkeakoulun rehtoria Kari Juntusta. Tiistaina istunut yhtymähallitus ehdottaa myös, että varalle valitaan Helsingin ammattikorkeakoulun rehtori Timo Luopajärvi. Molemmat esitykset olivat yksimielisiä.
Johtajan valitsee yhtymäkokous, jonka listalle johtajan vaali tulee 23. marraskuuta.
Kari Juntunen on poliittisesti sitoutumaton. Timo Luopajärvi puolestaan on sosiaalidemokraatti. Muista loppusuoralle päässeistä Maire Mäki on sosiaalidemokraatti sekä Leila Helaakoski ja Heikki Yli-Olli sitoutumattomia. Yli-Ollin luonnehditaan olevan lähellä keskustaa.
"Haku oli avoin ja haemme asiantuntijaa. Poliittisuus ei ole etu, mutta ei rasitekaan. Jos testeissä olisivat nousseet esille poliittisesti sitoutuneet, kaikki olisivat tulleet kysymykseen", yhtymähallituksen puheenjohtaja Vesa Saarinen (sd.) uskoo. Erot loppusuoralle päässeiden hakijoiden välillä olivat pienet. "Juntusen etuna olivat hänen kehittämisnäkemyksensä ja koulutusalan tuntemus", Saarinen kertoo.
"Olen ammattijohtaja. En ole poliitikko vaan toimitusjohtaja. Päättäjät määräävät suunnan, minä vauhdin", 45-vuotias Juntunen korostaa. Osakkin tilanne on vielä outo. "Ainoastaan tunnen sen kilpailijana nykyisessä työssäni."
Jos hänet valitaan, suuria muutoksia ei ole tulossa, mutta toimintaa tulee tehostaa koko ajan.
Rehtori ottaa varovasti kantaa koulujen tulevaisuuteen. "Oulu on selkeä koulutuksen keskus, mutta myös muut osakeskukset ovat tärkeitä. Esimerkiksi Raahen, Haukiputaan ja Muhoksen koulutusta tarvitaan, mutta voi olla, että niissä tarvitaan erikoistumista", Juntunen sanoo.
Johtajan pitää uuden johtajakandidaatin mukaan ennen kaikkea ennakoida ja seurata koulutustarpeiden muutoksia. Erityisen huolestunut mies on käden taitajien puutteesta. Esimerkiksi kirvesmiehiä ja putkimiehiä on aivan liian vähän.
Johtajan virkaan oli kaikkiaan 22 hakijaa, joista valittiin ensimmäisessä vaiheessa haastateltaviksi kahdeksan. Sen jälkeen tamperelainen PD Personnel Development Oy Ltd teki soveltuvuustestit viidelle hakijalle. Testien tulokset esiteltiin tiistaina yhtymähallitukselle.
Virka täytetään viimeistään maaliskuun alusta. Uusi johtaja voi aloittaa valmistelevat työt jo ensi vuoden alussa. Kuntayhtymän johtajan Matti Määtän eläkeikä täyttyy marraskuun lopussa, mutta hänelle on myönnetty jatkoaikaa helmikuun loppuun.