Keskustelu lasten ja nuorten urheiluvalmennuksesta kiihtyy meillä aina kun suomalaisjuniorit menestyvät toivottua heikommin ikäluokkiensa kisoissa. Niin kävi nytkin, kun Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkojoukkue oli MM-turnauksessa lähellä pudota B-sarjaan.
Syitä tapahtuneelle on esitetty monia. Yhtenä on noussut taas esiin harjoittelun määrä sekä lasten tasapuolinen kohtelu: harjoitellaan liian vähän, eivätkä huiput saa riittävästi peliaikaa, kun keskinkertaisetkin juniorit pitää päästää kentälle.
Vähemmän on kiinnitetty huomiota esimerkiksi siihen, että ikäluokkien välillä on jo satunnaisia eroja huippuyksilöiden määrässä, tai siihen, että suuremmissa maissa huiput ammennetaan usein suurempien harrastajamäärien joukosta, taikka siihen, tappavatko tämänhetkiset valmennusmenetelmät ja pelitavat lapsista liikunnan ilon ja luovuuden.
Viime päivien keskustelu vie suorastaan peruskysymysten ääreen: Mihin lasten ja nuorten urheilussa pyritään ja kenen ehdoilla? Onko lasten ja nuorten liikunta ensisijaisesti heidän kasvuaan ja hyvinvointiaan tukevaa harrastamista vai onko kyseessä koneisto, jonka päätavoitteena on seuloa esiin huippuja näiden itsensä ja heidän vanhempiensa, valmentajiensa sekä urheiluelinkeinon tarpeisiin?
Huippu-urheilu on elämänalue, joka tarjoaa elämyksiä ja viihdettä. Se voi vaikuttaa myönteisesti alueelliseen ja kansallisen identiteettiin. Se tarjoaa mielekästä palkka- ja talkootyötä suurelle suomalaisjoukolle. Jos kuitenkin lasten ja nuorten liikunta pannaan palvelemaan vain huippu-urheilun tavoitteita, ollaan hakoteillä.
Tällaista henkeä edistävät näkemykset, joiden mukaan lupaavimmat yksilöt pitää kohta kymmenen ikävuoden jälkeen erottaa harjoittelemaan omana joukkonaan ja kovemmin menetelmin. Osa valioiden joukkoon seulotuista lapsista ja nuorista epäilemättä pitää menettelystä itsekin, mutta samalla kasvaa riski, että harjoittelu polttaa harrastajan loppuun ennen aikojaan. Tästä on esimerkkejä paljon.
Huippu-urheilijoiden löytämisen kannalta metodissa on muitakin ongelmia. Lapset ja nuoret kehittyvät eritahtisesti, ja osa kypsyy huipulle vasta aikuisuuden kynnyksellä. Tästäkin on esimerkkejä. On todennäköistä, että maan eri urheilulajeissa on menetetty melkoinen joukko huippuja sillä, että menestyjiä on alettu puristaa esiin liian varhain.
paakirjoitus@kaleva.fi