Viime viikonlopun koviin uutisiin kuului kansanedustaja Liisa Jaakonsaaren ilmoitus erota Yleisradion hallintoneuvostosta, jossa hän on toiminut varapuheenjohtajana. Erityisen odottamattomaksi erotiedon teki se, että Jaakonsaari lähtee tehtävästä protestina Ylen toimitusjohtajaa Mikael Jungneria kohtaan. Oululaiskansanedustaja oli itse ajamassa Jungneria tehtävään vain kaksi vuotta sitten.
Nelikymppinen oikeustieteen lisensiaatti poimittiin tehtävään Microsoftin palveluksesta sosiaalidemokraattien yllätysnimenä siinä vaiheessa, kun poliittinen manööveri kansanedustaja Jouni Backmanin valitsemiseksi meni mönkään. Sympaattisen miehen maineessa olevan Jungnerin uskottiin tuovan mukanaan raikkaita uusia tuulia, vaikka tiedossa oli myös tarve keventää raskasta neljäntuhannen ihmisen organisaatiota.
Jungnerin aloitus olikin lupaava. Viime aikoina hänen tilanteenarviointinsa on kuitenkin parikin kertaa mennyt metsään. Vaikkei toimitusjohtaja ratkaise nimi nimeltä, ketkä Yleen saavat jäädä ja ketkä lähtevät, talon ylin johto on kuitenkin vastuussa niistä periaatteista, joiden mukaan irtisanomiset toteutetaan. Vanhimman tekijäkaartin työntäminen yhtiöstä ulos on yleisenä linjana raaka. Vastuu tällaisesta linjasta on toimitusjohtajan.
Televisiolähetysten digitalisointia kommentoidessaan Jungner on ampunut pari selvää harhalaukausta. Jokin aika sitten hän pyrki väistämään kritiikkiä liian nopeasta digiaikaan siirtymisestä vyöryttämällä vastuun valtioneuvostolle. Tosiasiassa Yleisradiolla itsellään oli keskeinen rooli analogisten lähetysten lopettamisessa, kuten professori Antero Jyränki Kalevassa äskettäin osoitti. Olisi rehdimpää, että Yle ja Jungner pyrkisivät asiassa kantamaan vastuunsa. Näin siitäkin huolimatta, että Jungner ei itse ollut kyseistä päätöstä läpi viemässä.
Viikko sitten Jungner esitti digitalisointiin liittyvän lausunnon, joka toimitusjohtajan suusta oli harkitsematon. Samaan aikaan kun kansalaiset hikoilevat digisovittimia asentaessaan, Jungner kertoi helsinkiläisen Hufvudstadsbladetin haastattelussa, että mahdollisesti Yle jo kymmenen vuoden päästä lähettää kaikki lähetyksensä internetissä.
Kommentti oli hämmentävä ja psykologisesti epäviisas. Suomalaisille on tuon jälkeen entistäkin vaikeampi perustella digilaatikoiden hankintaa ja niiden käytön opettelua. Avoimuus on toki hyvästä, mutta viileä harkintakyky lausunnoissa pitäisi säilyttää kovissakin paineissa.