Vaikka kriisit ovat tuttuja Euroopan unionissa, nyt sen tilanne on vakavampi kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Pakolaisten virta Eurooppaan on viiltänyt jyrkkiä rajalinjoja jäsenmaiden välille. Sen päälle rysähti Britannian EU-äänestyksen sokkitulos.
Tämä viikon jälkeen tiedetään jo enemmän siitä, kuinka vahva valtioiden liitto EU todellisuudessa on. Viikon keskeinen tapahtuma on huomenna Slovakiassa pidettävä EU:n johtajien huippukokous.
Jo nytnäyttää varmalta, että kokouspaikalta ei lähde kotiin yhtenäinen joukko. Yksi osoitus erimielisyyksien ennennäkemättömästä syvyydestä saatiin tiistaina, kun Luxemburgin ulkoministeri vaati EU:ta erottamaan unionin perusarvoja polkevan Unkarin määräajaksi EU-jäsenyydestä.
Keskiviikkona unionin lohkeamia pyrki Euroopan parlamentissa liimaamaan EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker. Hän vakuutti, ettei EU ei ole Britannian lähdön eli Brexitin jälkeen hajoamassa.
Junckeria pitää kehua suorapuheisuudesta. Hän julisti, että ”Euroopan unionissa on liian vähän unionia”. Ajatus on totaalisesti vastavirrassa verrattuna nykysuuntaukseen, jossa kansallismieliset ja EU-vastaiset puolueet ja liikkeet ovat nostaneet kannatustaan.
Britannian eroneuvottelujen Juncker haluaa sujuvan nopeasti. Britanniaa mainitsematta hän lähetti yksiselitteiset terveiset Lontooseen: jos haluaa pysyä sisämarkkinoilla, on hyväksyttävä ihmisten ja tavaroiden vapaa liikkuminen. Kun britit nimenomaan vastustivat liikkumisen vapautta, eroneuvotteluista on paha odottaa nopeita.
Juuri nyt EU tarvitsisi kipeästi uusia näyttöjä siitä, että sen olemassaoloa tarvitaan. Kun sukupolvet vaihtuvat, EU:n ja sen edeltäjien keskeinen saavutus Euroopassa, pitkä rauhan kausi, tuntuu niin itsestäänselvyydeltä, ettei sitä osata arvostaa.
Silti oli tärkeää, että Juncker nosti tämän perusasian esiin. EU:ta sopii moittia monesta, mutta on tosiasia, että valtioiden sitominen yhteen on toiminut rauhan takeena.
Kansainvälisessä politiikassa 500-miljoonainen yhteisö on edelleen heiveröinen toimija. Tähän Juncker perää muutosta. Hän esimerkiksi haluaa EU:n ulkopolitiikan korkeasta edustajasta aidon ulkoministerin.
Ajatus ei ole uusi, sillä tällaista tehtävää yritettiin perustaa jo kun EU:lle luotiin vuosituhannen alussa perustuslakia. Virka kaatui samalla kuin perustuslakiesityskin.
Aika voi nyt olla kypsä. Esimerkiksi Syyrian sodan seurauksista ison osan kantavat EU-maat ilman että unioni on minkäänlainen osapuoli rauhanneuvotteluissa.
Juncker esitti puheessaan myös EU:n yhteisen sotilasesikunnan luomista, tavoitteena omat sotilasvoimat. Jos EU:n asemaa kansainvälisessä politiikassa halutaan vahvistaa, askel olisikin looginen.
Isolle osalle jäsenmaista riittää turvallisuuden takaamiseksi jäsenyys Natossa, jossa lukkona toimii Yhdysvaltain sotilasvoima. Tiiviimpi puolustusyhteistyö voi toisaalta olla helpompaa brexitin jälkeen.
Pääkirjoitus