Ihmiskunta tulisi toimeen ja saisi tärkeimmät askareet toimitettua parilla kolmella tokaisulla.
Hollantilaisen Utrechtin yliopiston kielitieteilijät ovat selvittäneet, että kysymyssanan ”häh” ymmärtää suurin osa maapallon ihmisistä uskontoon, asuinpaikkaan tai sukupuoleen katsomatta.
Tutkijoiden mukaan sana esiintyy pienin vivahde-eroin käytännössä kaikissa kieliperheissä.
Hollantilaiset ovat löytäneet ihmisten ymmärtämän yhteisen kielen, olkoonkin että se rajoittuu toistaiseksi vain yhteen häh-sanaan.
Suomessa häh on ollut käytössä pitkään. Senpä tähden ikimuistoista tokaisua ei tarvitse ryhtyä vastustamaan pakkoruotsin tapaan pakkohähinä.
Häh ei ole vierasperäistä tuontia vaan meikäläisen kulttuurin perijuurta. Mikäpä sen mukavampaa, että sana maistuu myös muualla.
Tutkijoiden mukaan häh tunnetaan universaalina tapana pyytää jotakuta toistamaan äsken kuultu. Sano häh ja kuulet saman uudelleen.
Ikävä kyllä Utrechtin yliopisto ei ole tutkinut, mitkä muut sanat ymmärretään yleismaailmallisesti. Niitä on nopealla tuntumalla ainakin viisi.
Kansainvälisesti tunnetuin kohteliaisuuden huipentuma on oho! Sorry, désolé, üzgünüm tai Entschuldigung tiedetään huonommin.
Tuon hieman häpeillen sanotun sanan kuulee Italiassa, kun trattorian barista osuttaa kahvit asiakkaan syliin.
Sama oho sanotaan Lapin hiihtokeskuksessa, jossa ärhäkäksi viritelty vuokrakelkka karkaa käsistä kohti murtomaahiihtäjien letkaa.
Vau on hurmion ja esityksen onnistumisen ilmaisin. Se on levinnyt parissa sadassa vuodessa eri kolkkiin.
Vau on skottilaista alkuperää 1700-luvulta. Runoilija Allan Ramsay käytti eräässä lorussaan sanaa wow.
Vau sopii sanottavaksi esimerkiksi ilotulitusta tai silmää miellyttävää alastonta ihmistä katsellessa.
Kukkuu hihkaistaan kun ilmestytään kuin tyhjästä, tilaamatta ja yllättäen. Onomatopoeettisena se jäljittelee uroskäkeä.
Käki tunnetaan kolmella mantereella, joten kukkuu ja sen käyttötapa on tuttu suurelle osalle ihmisiä.
Harva on nähnyt pitkäpyrstöistä lintua, kuullut vain äänen. Kenties siksi talousviisaat ovat Adam Smithistä alkaen puhuneet näkymättömästä käestä.
Sitten tulee jess. Jessiä käytetään huudahduksena korostamaan menestymisen hetkeä, ja niitähän on.
Jess on mölähdyksenä tuontitavaraa. Sitä toisellaan taajimmin siellä missä televisio näyttää ruudun leveydeltä urheilua.
Eurosport levitti ilmaisun Eurooppaan 1990-luvulla. Jessiä alettiin käyttää olohuoneissa aina kun pallo meni maaliin.
Jess-kulttuuri yltyi niin voimakkaaksi, että lopulta oli sivuseikka kumpi joukkue teki maaliin, oma vai vieras.
Pääasia oli, että sohvalle kokoontunut seurue pääsi tempaisemaan kyynärpäistä koukkuun asetetut käsivartensa taaksepäin ja huutamaan samanaikaiseksi: jess!
Maapallolla tiedetään olevan paikkoja, joissa ei voi katsoa urheilua, mutta vielä niitä ei ole löydetty.
Plääh osoittaa kyllästymistä. Sana toimii päinvastoin kuin häh.
Plääh katkaisee puheen eikä sanottua enää toisteta.
Moni päätyi sanomaan plääh tämän kirjoituksen puolivälissä.
Yleismaailmallisesti ymmärrettävissä sanoissa on kaunis piirre.
Hähiä, ohoa, vauta, kukkuuta, jessiä ja pläähiä käyttämällä ei voi tehtailla verkon vihapuhetta. Uskontoa ei pysty nostattamaan toista vastaan eikä kansanryhmää saa näyttämään muita huonommalta.
Ne ovat sivistyssanoja.