
Junamatkustuksen suosio Helsingin ja Oulun välillä jatkoi kasvuaan kesällä, kertoo VR.
Kesäkuussa koko maan kaukoliikenteessä tehtiin 1 040 000 junamatkaa, joka on kymmenen prosenttia viime vuotta enemmän.
Eniten matkustus kasvoi Helsingin ja Oulun välillä, jossa matkoja tehtiin 89 prosenttia viime vuotta enemmän. VR ei kuitenkaan kerro yksittäisten reittien matkamääriä.
Kasvua oli myös Oulun aseman matkustajamäärissä. Kesä- ja heinäkuussa Oulun juna-asemalle saapui tai sieltä lähti tai vaihtoi junaa yhteensä 211 000 matkustajaa, mikä on 32 prosenttia enemmän edellisvuoteen verrattuna.
Suurin matkustuspiikki kaukojunissa oli juhannuksena, jolloin raiteilla kulki yli sata tuhatta matkustajaa. Heinäkuussa tehtiin 1 030 000 matkaa, kasvua edelliseen vuoteen verrattuna on viisi prosenttia.
Kotimaan kaukojunien keskimääräinen täyttöaste on selvästi yli 40 prosenttia, suosituimmilla vuoroilla yli 70 prosenttia.
– On hienoa, että junamatkustuksen vahva kasvu jatkui kesällä sekä kauko- että lähiliikenteessä. Erityisen iloinen olen nousseesta kaukoliikenteen asiakastyytyväisyydestä, suositteluindeksimme (NPS) on kohonnut jo erinomaiselle, noin 50 tasolle, kertoo matkustajaliikenteen johtaja Maisa Romanainen.