Kun ihmiset ovat vähin äänin poistuneet Turun tuomiokirkon muistojumalanpalveluksesta, mynämäkeläiset Minna, Antti ja Samuli Eeva seisoskelevat vielä portailla. Tilaisuuteen Eevat lähtivät Aasian katastrofissa hyvän ystävänsä, Aleksin, menettäneen Samuli-pojan, 14, toivomuksesta.
"Tapahtuma oli juhlava, hiljainen ja harras, eikä se herättänyt suuria tunnekuohuja. Mikä oli ehkä toivottavaakin. Erityisesti lasten kulkue ja mukanaolo kaikenkaikkiaan oli kyllä liikuttavaa", Minna-äiti kertoo. Samuli ja Aleksi olivat luokkatovereita kuusi vuotta. Ystävyys jatkui vielä nuorten siirryttyä eri kouluihin. Aleksin kohtalo on Minna Eevan mukaan koetellut kovasti Samulia.
"Lapselle tilanne on vaikea, koska hän ei ole tottunut käsittelemään surua. Ja kun se tulee näin kauheassa muodossa", Minna Eeva pohtii.
"Koulutunneilla on paljon juteltu Aasian onnettomuudesta. Mutta tänne tuomiokirkkoon kannatti tulla", vakava poika toteaa.
Tuomiokirkon ulkopuolella, Rothoviuksenkadulla kirkkokahveja nauttivien Peggy Thermanin, Leena Simojoen ja Sinikka Lausteen mielestä hienossa tilaisuudessa ehkä parasta oli sen ekumeenisuus. Naisia ei henkilökohtaisesti koskettanut Aasian murhenäytelmä, sillä siinä ei ollut mukana heidän sukulaisiaan tai ystäviään.
"Hirveä tapahtuma on herättänyt tunnetta maailmanlaajuisesta yhteenkuuluvuudesta. Se on myös muistutus siitä, ettei ihminen voi hallita kaikkea, ja sekin järkyttää", Lauste uskoo. Simojoen mieltä jäi kovasti painamaan se, miten kärkkäästi Suomessa oltiin heti käymässä ulkoministeriön kimppuun, vaikka katastrofi yllätti mittasuhteillaan kaikki.
Helsingistä Turkuun saapuneet Titta ja Petteri Baer hämmästelivät, kuinka vähässä ajassa muistotilaisuus oli muokattu alun perin Suomen kirkkojen 850-vuotisjuhlaksi suunnitellusta ohjelmasta, mukaan oli tuotu muitakin kokonaisuuteen istuvia sävyjä. Pariskuntaa tilaisuus puhutteli vahvasti.
"Lasten mukanaolo sopi tapahtuman henkeen, sillä katastrofi oli mitä suuremmassa määrin lasten katastrofi. Ja lapsissa on toivo, valtava ilo ja hyvyys."
"Tilaisuus oli kansainvälisyydestä, ekumeenisuudesta ja erilaisuuksista yhteenliitetty taiteellinen kokonaisuus. Puhetta kuultiin monella kielellä. Kollektiivinen suru yhdistää ihmisiä", Petteri Baer kiteyttää annin. "Ja teksteissä etsittiin uskomisen olemukseen vastauksia. Julistus ei ollut itsevarmaa, vaan mukana oli nöyrää pohdiskelevaa henkeä."