Norrbottens Musikenin suojissa toimiva Piitimen (Piteån) Kirkko-ooppera on lähtenyt parin viikon kiertueelle keskiaikaisella aiheella.
Bingenin Hildegard (1098-1179) oli tärkeä eurooppalainen vaikuttaja. Hänen toimintansa ja ajattelunsa ulottui luonnontieteistä ja parantamisesta valtiomiesten neuvomiseen, näkyjen näkemisestä ja runoilemisesta luostarin johtamiseen.
Hildegard lie myös tunnetuin naispuolinen keskiajan säveltäjä. Hän on tehnyt vanhimman säilyneen musiikkidraaman Ordo virtutum, jota kutsutaan myös ensimmäiseksi oopperaksi. Lisäksi hänen 77 lauluaan koottiin kokoelmaksi Symhonia harmoniae caelestium revelationum.
Olen nähnyt nykyversion Ordo virtutumista ja kuullut jo vuosien ajan Hildegardin lauluja. Niissä puhuttelee ennen kaikkea sisäinen voima ja rauha, yläsävelten ja sävelkulkujen ruumiin ja sielun yhdeksi täyttävä, joskus hyvin yksitoikkoinen aaltoilevuus. Musiikki tuottaa tilaa, joka pakenee meidän maailmaamme.
Haaparannan ensi-illassa oli toisin. Kuulijaa ei johdatettu menneisyyden suojaisaan idylliin, Reinin varren vuorten vaikeasti saavutettavaan laaksoon.
Keskiajan kahdet kasvot kohtasivat 2000-luvun.
Piitimeläisten produktio, jota he itse nimittävät musiikilliseksi kamarinäytelmäksi, on sekoitus laulua, tekstin luentaa, repliikkien vaihtoa ja pääasiassa urkumusiikkia.
Libreton kirjoittaja, saksalainen teologi Klaus Röhring on valikoinut näytelmään Hildegardin tekstejä tämän näyistä ja erilaisista "tieteellisistä" kirjoituksista. Teksti on runollista ja vaikeasti avautuvaa. Punaista lankaa abbedissan filosofiaan pyritään löytämään muun muassa kivien avulla.
Erittäin onnistunut on tekijöiden ratkaisu yhdistää "pyhä" ja "epäpyhä". Sakraalin rinnalla, sitä vastaan ja sen mukana kulkevat Jumalan narrit.
Hildegardin maailman ristivalottaminen farssin keinoin tekee esityksestä mielenkiintoisen eikä menneisyyden ja nykyisyyden, hyvän ja pahan jännite katkea kertaakaan.
Narrien ja huumorin tuominen dramaturgiaan ei kuitenkaan tehnyt lopputuloksesta humoristista tai viihteellistä. Se päinvastoin muistutti klovnin kaksista kasvoista, joista todellisuus muodostuu. Eikä hengellinen maailma ole osaton tästä kaksinaisuudesta. Olivathan keskiajan tärkeät koordinaatit kirkko ja klovni.
Varsinkin Kjell Peder Johanson oli narrin naamareissaan loistava. Nopeat siirtymiset mimiikan avulla uskottavasta tilasta toiseen kertoivat yleisönsä ottavasta vakavasta viihdyttäjästä, joka on myös radiotoimittaja.
Hildegardin laulut esittänyt, vanhaan musiikkiin erikoistunut mezzosopraano Anna Zander kulki lauluineen eteerisen enkelin hahmoisena pääasiassa tikapuita pitkin taivaan ja maan väliä.
Voimistaan tietoista Hildegardia esitti Åsa Simma ja verkkosukkahousuissa ja minihameessa tepasteli Sara Nygren.
Varsinaisen särmän esitykseen toi Hans-Ola Ericsson, Piitimen musiikkikorkeakoulun urkuri. Ericsson alleviivasi dialogia ja maalasi tunnelmaa osin efektimäisesti, osin improvisoiden. Väliin hän osallistui Hildegardin lauluihin ja melkein onnistui huijaamaan vaikutelmalla, että musiikkiin olisi tuolloin kuulunut myös urut.
Ericsson on urkuri ja urkupedagogi, joka jokaisessa produktiossaan pyyhkii pölyjä luutuneitten käsitysten päältä ja joka soittaa urut osaksi ihmisten elämää. Hän on myös monitaiteilija ja vahva näyissään. Melkein kuin Hildegard.
Visioner om Gud, kosmos och människan on ruotsalaisten tarjoama syötti, johon kannattaa tarttua. Kirkko-ooppera on yksi mahdollisuus rikkoa taiteen keinoin raja, joka kalottialueella ja Barentsin alueella vallitsee kielen ja kansallisuuden varaan rakennettujen valtioiden välillä.
Jospa meillä joskus olisi Hildegardin ajan Eurooppa, niin kulku väylän yli olisi helpompaa.