Kansalaisilla on oikeus tietää miten maailma makaa. Median tehtävä on vastata tähän sellaisella aineistolla, joka on totta ja joka tuottaa elämyksiä ja ajankulua, mutta myös tunne-elämän ratkaisuja. Median on täytettävä koko elämän kirjoon liittyviä odotuksia. Ihmiset eivät hae vain tietoa.
Näin linjaa Julkisen sanan neuvoston tuore puheenjohtaja Pekka Hyvärinen lempikahvilassaan Torpan Rannassa Helsingin Munkkiniemessä.
Viihteellistymisessä ja julkkisjournalismissa aletaan Hyvärisen mielestä olla äärirajalla. Hän uskoo, että pikku hiljaa palataan taas asiallisempaan suuntaan.
"Ihmiset kaipaavat taas näkemyksellistä tietopohjaista mediaa. Vanhempi väki on hämillään siitä, mihin media on mennyt. Se tuntee, että nyt on menty liian pitkälle, on liikaa humpuukia ja hömppää."
Myös median kuluttajat ovat muuttuneet. Aktiiviset ihmiset eivät enää tyydy kaikkeen, mitä tarjotaan, vaan he haluavat vaikuttaa ja olla vaatimassa.
"Saattaa olla, että vanhemman väen piirissä ja erityisesti maaseudulla muhii pieni kapina. Siellä tunnetaan, että joissakin asioissa on menty yli ja asetuttu niitä arvoja vastaan, jotka ovat tälle polvelle tärkeitä."
Toisaalta hömppääkin tarvitaan. Vallankäyttäjien yksityisyyden rajan on oltava Hyvärisen mielestä matalampi kuin tavallisilla kansalaisilla. Poliitikkojen yksityiselämää pitää saada käsitellä.
"On tärkeää, että vallankäyttäjistä saadaan enemmän tietoa kuin mitä he itse haluavat kertoa", hän perustelee. Äänestäjien on saatava tietää, millainen poliitikko on henkilönä.
Hyvärinen uskoo, että median valta on taittumassa. Voimakkain mediavallan vaihe on takanapäin. Toisaalta kukaan ei ole koskaan tätä valtaa antanutkaan.
Hyvärinen on odottanut pitkään ja malttamattomana uusien tiedotusvälineiden syntyä. Jotain sellaista kuin paikallisradiot aikoinaan. Valitettavasti nekään eivät enää vastaa alkuperäistä ideaa; paikallisradioissa oli määrä käydä paikallista keskustelua ja esittää paikallista kritiikkiä.
"Nyt suuri osa paikallisradioista on pelkkiä jukebokseja, jotka soittavat pikkuisen erilaista musiikkia kuin valtakunnalliset kanavat. Olisi mielenkiintoista, jos joku niistä ottaisi voimakkaan sisällöllisen linjan", Hyvärinen toivoo.
Uutisia tulee nyt kaikkialta. Hyvärinen ei usko, että kellään on uutisvajausta. Nyt kaivattaisiin sen sijaan lisää järjellisesti perusteltua ja näkemyksellistä keskustelua.
Ei pukkina kaalimaalla
Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajuus oli pitkään auki. Neuvostossa pohdittiin, pitäisikö puheenjohtajaksi valita media-alan ammattilainen vai joku täysin ulkopuolinen.
Sääntöuudistuksen jälkeen kannatusyhdistys valitsi mediataustaisen puheenjohtajan ja päätti lisätä puheenjohtajan valtaa. Hyvärinen voi nyt ottaa vapaasti kantaa alan asioihin ja käsitellä itsenäisesti selvät kantelutapaukset.
Hyvärinen ei koe itseään pukiksi kaalimaalla.
"Minusta mediatausta on vahvuus. Olen ollut niin monessa tiedotusvälineessä, etten koe olevani kiinni missään tietyssä välineessä tai yhtiössä. Toivon, että pystyn olemaan puolueettomampi kuin joku, joka on ollut ikänsä yhden median palveluksessa."
Julkisen sanan neuvostossa on kymmenen jäsentä, jotka edustavat kaikkia medioita. Neuvosto kokoontuu kerran kuussa käsittelemään toimiston valmistelemia kanteluita.
JSN ei pidä käytöskursseja
Haastattelua edeltävänä päivänä JSN antoi langettavan päätöksen. Ylen todettiin loukanneen hyvää lehtimiestapaa sen perusteella, mitä Ritva Santavuori oli aamutelevisiossa sanonut Yhdysvaltain demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoittelevan Barack Obaman kenialaisesta isoäidistä
Maaliskuussa JSN käsittelee Jokelan koulun uutisointia koskevia kanteluita. Tarkastelussa on toimittajien toiminta paikan päällä ja se, mitä aiheesta julkaistiin.
"Emme voi pitää toimittajille käyttäytymiskursseja", Hyvärinen toteaa. Hyvä käytös on omalla vastuulla. Toisaalta deadlinet painavat päälle ja uutista on saatava.
"Eihän toimittajakaan voi sadan metrin päässä istua. Se oli niin dramaattinen tilanne, että ihmiset kokivat herkästi ylilyöntejä", Hyvärinen pohtii.
"Varmaan siinä on ollut tahdittomuuttakin. Se on suhteellinen kysymys. Tilanteen rakentaminen uudelleen jälkikäteen on vaikeaa", hän miettii.
Jokelasta julkaistun aineiston läpikäyminen jälkikäteen on Hyvärisen mukaan mahdotonta, koska aineisto on niin valtava. Hän toivoisin, että media-alan tutkijat yliopistoissa ottaisivat Jokelan uutisoinnin projektikseen.
Hyvärinen kehottaa keskustelemaan toimintatavoista myös ammattikunnan sisällä.
Verotietojen oltava julkisia
Euroopan unioni pohtii parhaillaan pitäisikö verotietojen julkaiseminen kieltää. Jos Hyvärinen saisi valita, hän pitäisi verotiedot julkisina.
Verotietojen julkisuus antaa yleisölle mahdollisuuden seurata tulonjaon ja verotuksen oikeudenmukaisuutta. Toisaalta listat ovat epäreiluja, koska pienellä paikkakunnalla nimensä saa esille paljon pienemmillä tuloilla kuin Helsingissä.
"Verotiedoissa mennään aika syvälle yksityisyyteen, ja siksi on perusteltua myös kysyä, mennäänkö niiden julkistamisessa liian pitkälle"", Hyvärinen pohtii.