Ennen kuin valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen sai torstaina ansaitut potkut, hän pohdiskeli Yleisradion haastattelussa, pitäisikö oikeudenkäyntien saama julkisuus ottaa huomioon tuomiota lieventävänä perusteena.
– Nykyisin julkisuus on pahimmillaan sitä, että ollaan semmoisessa digitaalisessa häpeäpaalussa 24/7, Nissinen sanoi.
Näinhän se toki on. Joka tuohon paaluun joutuu, saa kuitenkin hakea syytä siihen ensimmäiseksi peilistä.
Pääsyy siihen, miksi monet voivat joutua roikkumaan löyhässä hirressä vuosikausia, johtuu kuitenkin siitä, että oikeusprosessit venyvät Suomessa helposti tuskastuttavan pitkiksi. Se on kohtuutonta etenkin niille, jotka lopulta havaitaan syyttömiksi.
Rikoslaissa on nykyään pykälä, jonka mukaan rikoksen tekijälle koituva muu seuraus on yksi kohtuullistamisperuste. Yksi näistä muista seurauksista voi olla poikkeuksellinen julkisuus.
Vaikka tuomioita on kevennetty runsaan julkisuuden takia, perustetta ei ole, tuomioistuinlaitokselle kunniaksi, käytetty tuhkatiheään. Jos näin tehtäisiin, oltaisiin pahasti hakoteillä.
Julkisuus, myös rikosasioissa, kuuluu avoimeen yhteiskuntaan. Mitä enemmän julkisuuden henkilö tai mitä isokenkäisempi on, sitä matalampi on hänen yksityisyyden suojansa ylipäätään. Sama sääntö pätee myös rikosasioihin.
Esimerkiksi valtakunnan ykkössyyttäjyys on niin merkittävä tehtävä, että sen haltijan voi edellyttää kestävän jopa poikkeuksellisen kielteisen julkisuuden. Se tästä olisi vielä puuttunut, että Nissisen tuomiota olisi kevennetty julkisuuden takia.
Nissinen toivotti voimia iskelmätähti Jari Sillanpäälle, joka sai tällä viikolla käräjäoikeudessa lähes 24 000 euron sakot muun muassa metamfetamiinin käytöstä.
Sillanpää on vain yksi niistä viihdejulkkiksista, jotka saavat normaalisti paistatella myönteisessä ja useimmiten kritiikittömässä julkisuudessa 24/7.
Ei voi olla niin, että jos elää ja hengittää julkisuudesta ja hyötyy siitä taloudellisesti tai on vastuullisessa tehtävässä, voisi valita vain sen myönteisen julkisuuden ja vetäytyä yksityisyyden suojaan silloin kun lunta tulee tupaan.
Asia on visaisempi yksityishenkilöiden kohdalla. Esimerkiksi Helsingin Töölön pyöräturmasta tuomitun miehen tuomio lieveni hovissa lähes kaksi vuotta eli lähes puolittui. Yksi hovioikeuden perustelu tuomion lieventämiselle oli jutun saama poikkeuksellinen julkisuus, jonka osana käsiteltiin tuomitun terveyttä ja yksityiselämää.
Tuomiot lievenivät myös Helsingin Tapanilan raiskaustapauksessa, jossa kolmen somalialaistaustaisen miehen tuomioita leikattiin etenkin rajun somejulkisuuden takia.
Julkisuuden käyttö tuomion lieventämisperusteena nojaa ajatteluun, että tapauksen saama ennakkojulkisuus vaikuttaisi tulevaan tuomioon. Jos näin olisi, se kertoisi heikosta luottamuksesta tuomioista päättävien ammattitaitoon ja paineensietokykyyn.
Toinen käytetty perustelu on, että julkisuus olisi tuomitulle varsinaisen tuomion päälle tuleva lisärangaistus. Julkisuus ei tietenkään pienennä tuomitun taakkaa, mutta jos julkisuus pysyy kohtuullisena, tämäkään perustelu ei pidä vettä.
On veteen piirretty viiva, mikä on poikkeuksellista julkisuutta ja mikä ei. Määrää ei voi lähteä mittaamaan palstamilleillä tai lähetysminuuteilla. Miten mitata somejulkisuutta, jota voi sitä paitsi vaikka ainakin jopa itse epäilty voisi lietsoa - saadakseen tuomionsa alemmaksi!
Journalistin ohjeita noudattavat tiedotusvälineet ovat velvollisia huolehtimaan siitä, että oikeusprosessit seurataan alusta loppuun ja ettei tuleviin tuomioihin pyritä vaikuttamaan silloin kun tuomioharkinta on kesken.
Someräyhääminen on oma tapauksensa, ja somessa monet rikosepäillyt joutuvat usein kohtuuttomasti riepotelluiksi. Ollaan kuitenkin väärillä jäljillä, jos tuomioita alettaisiin säätää uusien viestintävälineiden kehittymisen takia.
Pääsäännön on syytä olla, että tuomio tulee teon mukaan. Isokenkäisten ja julkkisten luulisi tietävän, että jos he tekevät rikoksen, siitä seuraa enemmän tai vähemmän kielteistä julkisuutta. Jos tiedotusvälineet eivät uutisoisi näitä asioita, he löisivät laimin oman tehtävänsä.