Kunnat isät ovat vuositolkulla kolkutelleet kilpailuviraston ovia ja kyselleet, miten on mahdollista, että asvaltin hinta nousee, vaikka öljyn hinta on laskenut 40 prosenttia. Kartellien perään kyselleet eivät kuitenkaan ole nähneet malkaa omissa silmissään.
Miten on mahdollista, että julkiselle sektorille saa jatkuvasti työntää lisää euroja, mutta tuotokset eli palvelut vain huonontuvat? Kilpailuviraston ylijohtaja Matti Purasjoki nosti esiin moisen epäjohdonmukaisuuden jokin aika sitten.
Purasjoki, kartelliherrojen kauhu, jääkin vuoden lopussa eläkkeelle vain puoleksi tyytyväisenä. Yksityissektorin voi pakottaa elämään ihmisiksi laeilla, EU:n direktiiveillä ja oikeudenkäynneillä. Sen sijaan julkiseen sektoriin ei näytä tepsivän mikään. Se on täynnä tehottomia kartelleja ja monopoleja. Kunnissa ei kilpailla.
Sama kaiku on myös valtiovarainministeriön ylijohtajan Anne Brunilan parin viikon takaisissa mietteissä. Aamulehden ja Turun Sanomien haastattelussa hän tuskaili julkishallinnon tehostamisen verkkaisuutta. Jos pöhötaudista ei päästä eroon, käyttöön on otettava Sailaksen paperit ja Liisan listat, kuten 1990-luvun alussa.
Suomen hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu Ruotsin mallin mukaiseksi, mutta edes Ruotsissa siihen ei ole takerruttu yhtä tiukasti kuin meillä. Hyvinvointiyhteiskunta ja julkiset palvelut ovat tabu. Niitä ei saa arvostella. Yhteiskunnan on taattava samat etuudet kaikille, rikkaille ja köyhille. Ja sehän maksaa maltaita.
Veronmaksajien rahat eivät riitä, ellei julkisella sektorilla oteta järkeä käteen. Alituiset valitukset tekijäpulasta eivät voi pitää paikkaansa. Laman jälkeen julkiselle sektorille on syntynyt 60 000 uutta työpaikkaa. Missä he ovat, mitä he tekevät, kun vanhuksia ja sairaita ei ennätetä hoitaa?
Julkiset palvelut ovat poliitikkojen hellässä huomassa. Eduskunta suoltaa kunnille jatkuvalla syötöllä uusia tehtäviä, uusia subjektiivisia oikeuksia. Niinpä kuntien menot ovat kasvaneet 5,5 prosentin vuosivauhtia. Köyhät kunnat ovat helisemässä. Kohta ne eivät selviä välttämättömistä peruspalveluista.
Yksityisellä sektorilla ylikapasiteettia on purettu. Siellä osataan joten kuten kilpailla, kartelliskandaaleista huolimatta. Julkisella sektorilla kilpailu on syntiä. Pian kuitenkin tulee pää vetävän käteen. Rahat loppuvat. Veroja ei voida nostaa, vaan niitä on alennettava. Palveluhenkilökuntaa ei voida kasvattaa, vaan sitä on vähennettävä. Samaan aikaan palvelujen kysyntä kasvaa, kun suuri ikäluokka vanhenee.
Yhtälö on mahdoton, ellei julkinen sektori ota oppia elinkeinoelämästä. On tehostettava toimintoja, purettava päällekkäisyyksiä ja uskallettava kilpailuttaa. Kunnan tehtävä on turvata ydinpalvelut. Sen ei tarvitse tuottaa ja hoitaa kaikkea itse, jos joku toinen tekee asiat paremmin ja tehokkaammin.
Ylijohtaja Brunila vakuuttaa, että koulutus-, päivähoito- ja terveydenhoitomenoja voidaan supistaa 10-30 prosenttia ilman, että palvelujen laatu kärsii tai että se otetaan työntekijöiden selkänahasta. Toimintatapoja olisi kuitenkin pakko muuttaa. Ja sehän ei käy. Uudistusten esteenä ovat ihmiset jäykkine asenteineen ja pelkoineen.
Lähivuosina kunnista jää eläkkeelle peräti 160 000 henkilöä. Kukaan ei menettäisi työpaikkaansa, jos toimintoja tehostettaisiin. Seuraavat vuodet ovatkin etsikkoaikaa. Jos se hukataan, tervemenoa Suomen hyvinvointiyhteiskunta.