Suomen Jazzliiton syyskiertueet alkavat tänä vuonna Jukka Tolonen Plays Coltrane -yhtyeen merkeissä Jyväskylän Jazzbarissa 2. syyskuuta. Ohjelma lupaa yhtyeen nimen mukaisesti saksofonisti John Coltranelle kunniaa tekevää musisointia. Tolosen bändin kiertue päättyy 12. syyskuuta Oulussa.
How Many Sisters lähtee Jazzliiton kiertueelle 20. lokakuuta Pieksämäeltä. Yhtye juhlistaa 20-vuotista taivaltaan Kirmo Lintisen Trion kanssa konsertoimalla. Luvassa on jazzin ikivihreiden lisäksi Anna-Mari Kähärän uutta tuotantoa. Kiertue päättyy 11. marraskuuta Helsingissä.
Kiertuesyksyn uusimpia kokoonpanoja edustaa pasunisti Antti Rissasen ja basisti Ted Trimblen yhteishanke Nordic Project, joka aloittaa konsertoimisen 29. lokakuuta Joensuusta. Kvartetti ammentaa vaikutteita pohjoismaisesta mytologiasta ja kulttuurista. Kiertue päättyy 6. marraskuuta Kuopiossa.
Aitoa Hammond-soundia lupaileva The Bronson lähtee kiertueelle 18. marraskuuta Jyväskylästä ja päättää konsertit 28. marraskuuta Raumalla.