Jukka Leino petrasi perjantaina kymmenellä pykälällä uransa parasta sijoitusta alppihiihdon MM-kilpailuissa. Leino ehti Val d´Iseren suurpujottelussa 17:nneksi. Heinävetinen Leino hävisi kärjelle noin kolme ja puoli sekuntia ja joukkuekaverilleen Marcus Sandellille puolisen sekuntia.
Sandelliin verrattuna Leinon laskut näyttivät ehjemmiltä. Avauskierroksella Leino oli sadasosasekunnin Sandellia vikkelämpi.
-- Ekaan kierrokseen olen vähän pettynyt. Ihan hallussa se oli, mutta olisi kai pitänyt päästää vaan enemmän menemään, Leino tuumi.
Toisella kierroksella sekä Leino että Sandell nousivat tulosliuskalla, mutta suureen juhlaan ei ollut aihetta.
-- Mitähän tästä nyt kertoisi. Toinen lasku oli ihan ok, ja päästiin nousemaan muutama sija. Pieni virhe siihenkin tuli, kun suksi pääsi hakkaamaan röykkyihin. Ja yhdestä portista meinasin vetää läpi, Leino selvitti.
Leino vaihtoi kierrosten välissä suksia. Hän lähti avauskierrokselle lyhyemmällä mallilla ja otti toiselle kierrokselle pidemmät.
-- Pidemmällä suksella on enemmän laskuja alla. Sellainen takaraivohomma, ei se suksesta ole kiinni. Vaikea sanoa olisiko pidempi pitänyt ottaa jo ekalle kierrokselle. Toki toinen meni paremmin, Leino pyöritteli.
Leino lienee suomalaismiehistä ainoa, jonka ei tarvitse hakea karsinnasta paikkaa sunnuntain pujotteluun.