KOTKA
Muusikot ovat usein varsin poikkitaiteellista porukkaa. Juice Leskinen esimerkiksi mainitsee olevansa tasapuolisesti kääntäjä, runoilija, kirjailija ja muusikko. Mutta hän tekee myös kuvia.
Taannoinen Rockpaletti -näyttely Kotkassa oli laajuudessaan ensimmäinen laatuaan Suomessa. Sen oli koonnut radiotoimittaja Josper Knutas, jolla on lukkarinrakkautta sekä järjestäjäkaupunkia että ennen muuta muusikkoja kohtaan. Ripustus nuorisotalolla oli tasokas, ja vastaanotto ihastunut. Kiinnostus on herännyt kautta maan, pääkaupunkia myöten.
Toiseksi paras vaihtoehto
Juice Leskinen, joka sivusta katsoen osaa ihan kaikkea, ei välttämättä kuitenkaan ole mikään kuvavirtuoosi. Se ei silti merkitse, ettäkö hänen luomuksensa valitussa seurassa olisivat vähemmän kiinnostavia kuin jonkun muun. Jos yhden teoksen nimi on Tä?, sitä jää toistelemaan myös tekijän muiden piirrosten tai pikemminkin ilmeikkäiden viivojen edessä.
"Osaan kyllä ideoida. Jostakin syystä olen aina tuntenut uteliaisuutta kuvataiteita kohtaan. Mutta annapa mulle suti ja öljyvärit, niin ei tule mitään", Leskinen huokaa ja kertoo tehneensä koko satsin kymmenessä minuutissa.
"Kuka tahansa sellaisia raapii, kun ei ajattele kovin korkealentoisia. Kuva on ilmaisuna toiseksi paras vaihtoehto sanojen jälkeen", Juice Leskinen arvottaa asiat tärkeysjärjestykseen.
Näytelmäteksti
työn alla
Ei taiteilija toki kuvien takia huokaile, vaan siksi, että diabetes ja helle on ikävä yhdistelmä ja siksikin, että eletään maanantaita ja häneltä on jäänyt sunnuntai väliin.
"Voin huonosti ja olen ihan toistaitoinen. Päivää sanoessakin menee viisi minuuttia. Haluaisin päästä eroon näistä helteistä. Ja päälle päätteeksi tietokone söi osan Panomiestä. Jos se tuolla lailla jatkaa, ei mene kauan kun heitän sen rekan alle", Leskinen vihjaa.
Sama vehje on ilmeisesti klassisen puoleen kallellaan, koskapa se toimi tyydyttävästi, kun Leskinen käänsi tilaustyönä Johann Sebastian Bachin Kahvikantaatin Lahden Kansainväliselle Urkuviikolle.
Pienoisoopperamaisessa teoksessa käydään keskustelua isän ja tyttären välillä kyseisen neitokaisen liiallisesta kahvinjuonnista, mikä ongelma omaan aikaamme peilaten kuulostaa vallan hullunkuriselta.
Panomies puolestaan on Juicen vanha biisi ja nyt myös työnimenä näytelmälle, jota hän kirjoittaa tamperelaiselle näyttelijäryhmälle. Se on musiikillinen parisuhdekomedia, joka saa ensi-iltansa lokakuussa aidossa ravintolamiljöössä. Joskus maailmassa kyseistä Juicen laulutekstiä pidettiin uskallettuna, niin kuin Marilyniäkin
Ei pysynyt
Syrjä syrjässä
Se, joka muistaa Kirsi Kunnaksen kirjan Puupuu ja Käpypoika vuodelta 1972 tuskin on mieltänyt sen Eppu Normaaliin, Suomi-rockin nimekkäimpään yhtyeeseen. Mainittuna vuonna kirjailijaperheen kuopus Martti oli 13-vuotias. Hän kuvitti äitinsä saturunokirjan niin värikylläisesti ja hauskasti, että monet ihmiset nyökkivät ja sanoivat tietäväisinä, että se on geeneissä.
Monet 70-luvun lapset oppivat ulkoa ihanan Metsäsadun, missä ne peikot mennä möntystivät, köntystivät, ohi mennä löntystivät.
Kaikki nuo hupsut vihreät hännistään kytkyissä olevat peikot Martti Syrjä piirsi siis jo pikkupoikana.
Viimeistään nyt tiedetään, että isompana hän on sitten tehnyt jossain musiikin ja lyriikan ja elokuvatähteilyn välimaastossa myös upeita öljymaalauksia ja suunnitellut levyjensä kansia.
Ne osaavat hätkähdyttää kuvillaan, rockmuusikot. Andy McCoy valtaisilla kaapin ovilla, oikeilla kolorismin kukkasilla, Dave Lindholm Kekkos-sarjallaan.
Mutta ehkä napakammin suoraan raskaan rockin sydämeen iskevät Tuomari Nurmion Volvot ja Volkswagenit, fordit ja morrikset, konepellit, joilla on vaikuttavasti kokoa ja maalatun metallin hohto.
Ja jollei ennen, niin metalli- ja puuveistoksen Kanisterikitara nähtyään jokainen rockia diggaava on myyty.