Juho Lep­pä­nen Kem­pe­leen ta­lous­joh­ta­jak­si

Sauli Kallio Vaalan kunnan hallintojohtaja Juho Leppänen (32) siirtyy Kempeleen kunnan talousjohtajaksi.

-

Sauli Kallio

Vaalan kunnan hallintojohtaja Juho Leppänen (32) siirtyy Kempeleen kunnan talousjohtajaksi. Kempeleen kunnanhallitus valitsi Leppäsen talousjohtajan virkaan maanantaina.

– Minua on pyydetty aloittamaan uudessa tehtävässäni toukokuun 2. päivä, mutta neuvottelut ovat vielä kesken. Toivon että tämä onnistuu, sillä haluaisin aloittaa uuden työni ennen uutta valtuustokautta, Leppänen toteaa.

Oulussa perheineen asuva Leppänen kertoo hakeneensa Kempeleen talousjohtajan virkaa ennen kaikkea työn kiinnostavuuden vuoksi.

– Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus siirtyä mielenkiintoiseen tehtävään kehittyvässä ja kasvavassa kunnassa. Ensiksi tosin hoidan keskeneräiset työni Vaalassa valmiiksi, ennen kuin siirryn Kempeleeseen, Leppänen toteaa.

Kaksoistutkinnon suorittanut Leppänen on koulutukseltaan sekä kauppatieteiden että oikeustieteiden maisteri. Varatuomariksi hän auskultoi Oulun käräjäoikeudessa. Ennen Vaalaan tuloaan hän toimi lakimiehenä oululaisessa asianajotoimistossa. Vaalan hallintojohtajana hän aloitti syyskuussa 2015.

– Työni Vaalassa on ollut monipuolinen ja antoisa, mutta ennen kaikkea opettava, Leppänen kiteyttää.

Artikkeli Juho Leppänen Kempeleen talousjohtajaksi julkaistiin alunperin Tervareitti-lehden verkkosivuilla.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä