Oulu on ollut 1800-luvulta lähtien vahva lehtikaupunki. Oululaiset eivät aina itsekään muista, että Helsingin lisäksi vain Oulussa on enää Suomen kaupungeista jäljellä vanha lehdistörakenne. Tämä tosiasia ja muut kaupungissa julkaistavat lehdet tekevät Oulusta Suomen toiseksi tärkeimmän sanomalehtikaupungin Helsingin jälkeen.
Sitoutumattoman Kalevan lisäksi Oulussa julkaistaan yhä kolmea puoluelehteä: keskustalaista Suomenmaata, vasemmistoliittolaista Kansan Tahtoa ja sekä d emarilehti Pohjolan Työtä. Kaupungissa ilmestyy kolme suurta ilmaisjakelulehteä: Kaleva-konserniin kuuluva Forum 24 sekä Suomenmaa-konsernin Keskiviikko ja Oulu-lehti, joka lähestyy 50 ikävuoden kunnioitettavaa rajapyykkiä.
Oulun asemaa lehtikaupunkina vahvistavat myös pienet ilmaisjakelulehdet, joita tulee ja menee, sekä lukuisat erikois- ja aikakauslehdet.
Oulussa ilmestyi aikoinaan myös vahva kokoomuslehti, Kaiku, mutta sen tie nousi pystyyn 1949, kun Kaleva otti paikkansa kaupungin ykköslehtenä noin 50 vuotta kestäneen hegemoniataistelun jälkeen. Kokoomuslehdille kävi ajan mittaan köpelösti monissa muissakin Suomen kaupungeissa siksi, että nuorsuomalaisten perilliset osasivat tehdä paremmin lukijoiden makua tyydyttäviä sanomalehtiä.
Sitoutumattomuudesta tuli myös liiketaloudellisesti toimiva konsepti entisille nuorsuomalaisille lehdille. Helsingin Sanomat näytti suuntaa katkaisemalla napanuoran puolueeseen. Kaleva ja Turun Sanomat seurasivat perässä. Nykyisin kaikki alueiden ykköslehdet Suomessa ovat leikanneet puoluesiteensä. Muutama lehti on kuitenkin yhä henkisesti vanhoissa juoksuhaudoissa.
Puoluelehtien kukoistuskausi Suomessa on ohi, ja niiden levikit ovat hiipuneet. Esimerkiksi Kansan Tahtoa luettiin kommunistien puolueriitojen aikana ahkerasti Helsinkiä myöten. Sen levikki oli yli 20 000 kappaletta; nyt se on 7 000. Puoluelehtien ykkönen Oulussa on Suomenmaa. Keskustan päälehden valtakunnallinen levikki on 12 600 kappaletta. Pohjolan Työ on Oulun puoluelehdistä pienin 5 400 kappaleellaan.
On hienoa, että Oulussa jaksetaan tehdä vaikeissa oloissa yhä puoluelehtiä. Se ei tietenkään olisi mahdollista ilman julkista lehtitukea. Vaikka puoluelehtiä ei lueta joka kodissa, ne pitävät nykyisessä muodossaankin yllä vanhaa moniarvoisen keskustelun perinnettä Oulussa. Ilmaisjakelulehdet eivät siihen kykene ainakaan nykymuodossaan - puhumattakaan televisiosta ja radiosta.
Kalevalla, maan neljänneksi suurimmalla päivälehdellä, on ikää jo 106 vuotta. Suomenmaa/Liitto ja Kansan Tahto edeltäjineen pääsevät sadan vuoden kerhoon ensi vuonna. Pohjolan Työlle vuosirenkaita on kertynyt 68.
Neljän oululaislehden välit eivät ole olleet koskaan läheiset. Kalevan ja Liiton suhteet muuttuivat jäätäviksi jo viime vuosisadan alkuvuosikymmeninä, kun maalaisliittolaiset yrittivät vallata nuorsuomalaisten lehden. Myöhemmin kuilua näiden välillä kasvattivat levikki- ja hegemoniataistelut sekä se, kun molemmat yrittivät lyödä toisiaan lyttyyn sanallisella moukarilla.
Kansan Tahto ja Pohjolan Työ ovat myös antaneet oman panoksensa lehtien välisiin verbaalisiin turnajaisiin vuosikymmenten varrella. Tätä vanhaa taustaa vasten on merkillepantavaa, että Oulun neljä tilattavaa sanomalehteä esiintyvät tänään ensimmäistä kertaa yhteisessä tilaisuudessa ja tekevät näin Oulun lehdistön historiaa.
Tähän tarvittiin sata pitkää vuotta ja kotikaupungin juhlavuosi. Tapahtuma on syytä kirjata voittojen joukkoon 400-vuotiaan Oulun juhlavuoden kalenterissa.
Sanomalehtikin täyttää muuten 400 vuotta tänä vuonna. Sanomalehtien maailmanliitto WAN, jonka pääsihteeri Timothy Balding esitelmöi tänään Pohjankartanossa, laskee painetun sanomalehdistön historian alkavan saksalaisesta Relation-lehdestä, jota julkaisi Johann Carolus -niminen mies. Hän osti painokoneen ryhtyäkseen painamaan sillä käsinkirjoitettuja uutiskirjeitään laajemman levikin toivossa.
Lehdistön neljään vuosisataan mahtuu verta, hikeä ja kyyneleitä, mutta myös riemuvoittoja ja suuria sankaritekoja. Sanomalehdistön asema on yhä erittäin vahva, vaikka sille on povattu enemmän tai vähemmän nopeaa kuolemaa radion tulosta lähtien 1920-luvulta.
Suomi kuuluu yhdessä Norjan ja Japanin kanssa maailman suurin sanomalehtimaihin. Niissä ilmestyy paljon lehtiä, ja niitä luetaan ahkerasti. Suurten, maineikkaiden sanomalehtien tekijätkin länsimaissa kadehtivat Suomen ykköslehtien suhteellista asemaa. Ne kun myydään vuosikertoina ja kestotilauksina, ja niiden lukijapeitot nousevat parhaimmillaan 75 prosenttiin.
Sanomalehdillä on länsimaissa tunnustettu asema tiedonvälittäjinä, keskustelufoorumeina ja demokratian toimivuuden turvaajana. Viime vuosina lehtien sisällöissä on tapahtunut painopisteen muutos kohti viihteellisempää suuntaa. Tämä johtuu siitä, että sisältöjä räätälöidään aiempaa huolellisemmin ja monipuolisemmin lukijoiden tarpeiden mukaan. Lehdet yrittävät näin turvata asemansa ja kääntää levikkinsä nousuun.
Suuret sanomalehdet eivät kuitenkaan tingi tässä taistelussa tippaakaan siitä roolista, mikä niille on varattu demokratiassa. Kuka valvoisi esimerkiksi Oulussa vallankäyttöä, jos Kalevaa ei olisi? Radiosta ja televisiosta ei siihen ole, eivätkä puoluelehdet ruodi kunnolla omien poliitikkojensa tekemisiä.