Oulun talous on hyvin tiukalla. Uusi valtuusto aloittaa työnsä tilanteessa, jossa pakollisia investointejakin rahoitetaan lainarahalla. Niukkuuden jakaminen ei koskaan ole helppoa.
Ensi vuonna Oulun kaupunki esiintyy koreana ja kutsuvana. 400-vuotisjuhlavuoteen on valmistauduttu huolella. Keskustan kadut ovat olleet yhtä monttua, jotta ensi vuonna koko keskusta olisi rauhoitettu katutöiltä. Oulun läpi kiemurteleva Kaupunginoja on ollut pitkään pelkkää ruskeaa kuravelliä, jotta se ensi vuonna voisi soljua kaupungintalon ohi tyylikkäästi valaistuna. On asuntomessua ja muuta tapahtumaa.
Oulua puleerataan nyt edustusasuun. Menestyvän kaupungin kulissit ovat kunnossa, eikä kyse ole pelkistä kulisseista. Oulu on oikeastikin vahva ja hyvin pärjännyt keskus. Mutta jos katsoo, millaisella budjettiesityksellä kaupungin virkamiesjohto suuntaa kohti juhlavuotta, ylimääräinen juhlatunnelma karisee kyllä nopeasti silmistä. Jaettavana on vain niukkuutta, ja sitäkin varten tarvitaan lisää velkaa.
Kaupunginjohtaja Kari Nenonen käytti kunnallisvaalien jälkeisen maanantain vuoden 2005 talousarvioesityksen esittelemiseen tiedotusvälineille sekä kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle. Mihinkään ei pääse siitä, että kunnallisen demokratian kannalta olisi ollut paljon parempi kertoa tärkeät tiedot kaupunkilaisille ennen vaaleja. Budjettiesitys on perusteellinen ja ajantasainen katsaus kaupungin taloudelliseen tilaan ja suunnitelmiin. Se on siis aineistoa, joka olisi voinut ohjata vaalikeskustelua suoraan kiinni Oulun todellisuuteen.
Tämän talousarvion käsittelee kuitenkin nykyinen valtuusto. Mutta senkin mietteet liikkuvat varmasti paljon jo vuodenvaihteessa alkavassa nelivuotiskaudessa, ja sitä paitsi taloussuunnitelma koskee suoraan vuosia 2006 ja 2007. Uusi, suurempi valtuusto joutuu asettautumaan niihin ahtaisiin raameihin, jotka edeltäjä sille jättää.
Kaupungin nykyinen palvelutaso pyritään pitämään ennallaan. Sosiaali- ja terveystoimen ja opetustoimen menot ovat pitkälti pakollisia, ja niihin uppoaa suoraan leijonanosa Oulun rahoista. Veroäyriä ei aiota nostaa, eikä pidäkään, mutta talous kokonaisuudessaan heikkenee, ja vuosikate on menossa vauhdilla alaspäin. Investointeja on vähennetty, mutta niitäkin on tehtävä, ja suunnitelmien toteutus edellyttää Oulun velkaantuvan lähivuodet selvästi nykyistä enemmän.
Velkaantuminen ei ole kestävää politiikkaa, ja kaikki tämä tarkoittaa, että Oulun kunnalliselämässä saatetaan lähiajat puhua entistäkin isoimmin kirjaimin siitä, mihin rahat riittävät ja mihin eivät. Nyt piitäisi panna vihdoinkin asioita tärkeysjärjestykseen.
Itse asiassa nyt syksyllä käsiteltävä juhlavuoden budjetti on luonteeltaan hyvin tekninen. Siinä ei rakennella suuria visioita, eikä vanhan valtuuston tarvitse edes tehdä isoja päätöksiä. Ensi vuodelle ei varata rakentamisrahoja sen paremmin Raatin stadionille, kallioparkille, Poikkimaantien sillalle kuin uusille virastotaloillekaan, saati jätteenpolttolaitokselle.
Kaikki tämä siirtyy uuden valtuuston päänvaivaksi. Sen on tehtävä ratkaisut siitä, muuttuvatko suunnitelmat todeksi vai eivät. Isoista päätöksistä ei lähivuosinakaan ole pulaa. Lisäksi esimerkiksi mahdolliset kaksi uutta virastotaloa on käytännössä siivottu pois investointiohjelmasta, vaikka tiedossa on, että toimistojen nykyiset vuokrasopimukset ovat päättymässä ja edessä on joka tapauksessa päätös, jatketaanko tilojen vuokraamista muualta vai rakentaako kaupunki uutta.
Rahojen niukkuus ohjaa uutta valtuustoa väistämättä keskusteluun siitä, kuinka palvelut aiotaan tuottaa.
Uuden valtuuston olisi myös nähtävä metsä puilta. Oulun vetovoima ja elinkeinojen hyvä kehitys ovat nimittäin vakavasti uhattuina. Ellei kaupunkiin ala tulla nopeasti uusia tuotannollisia investointeja, on julkinen talous pian yhä huonommassa jamassa. Sekä kaupungin virkamies- että luottamusjohdon on kyettävä nostamaan katseensa kohti laajempia näköaloja lukujen pyörittelystä. Ouluun olisi saatava uutta vauhtia, eikä siinä ole kyse vain budjettitaloudesta.