Professori Fridrik Már Baldurssonin edellinen työpaikka oli Islannin valtiollinen yliopisto, joka sijaitsee Reykjavikin kotimaan lentokentän vieressä. Sinne laskeutuvat myös pienkoneet.
Fridrik Már hämmästeli maanantaiaamuisin ja perjantaina iltapäivisin liikelentokoneiden rivistöä kentän laidalla. Lontoossa ja muualla manner-Euroopassa asuvat islantilaiset bisnesmiehet olivat tulleet viikonlopun viettoon synnyinseudulleen.
"Muutama vuosi sitten olisi ollut mahdotonta kuvitella, että islantilaiset käyttävät yksityisiä suihkukoneita", taloustieteilijä Fridrik Már naurahtaa. Hän on nykyisin Reykjavikin yksityisen yliopiston palkkalistoilla.
Professori itsekin kertoo käyvänsä muutaman viikon välein viikonloppulomalla Lontoossa. "Siellä on niin laadukkaita konsertteja ja teatteriesityksiä".
Turska ei enää määrää
Pienestä saarivaltiosta on lyhyessä ajassa tullut vaurauden pesä, jossa elämä on monilla mittareilla maailman huippua. Fridrik Már Baldursson muistelee tuoretta selvitystä, jonka mukaan islantilaiset ovat maailman onnellisin kansa.
Miten tämä on mahdollista? Kyseessähän on keskellä Atlanttia eristyksissä oleva maa, jolla ei ole nimeksikään luonnonrikkauksia.
Vielä parikymmentä vuotta sitten Islanti oli täysin riippuvainen meren viljasta. Kruunujen määrä kukkarossa vaihteli sen mukaan, kuinka paljon meri antoi turskaa ja kuinka paljon amerikkalaiset jaksoivat syödä islantilaista pakastekalaa.
1980-luvun jätti-inflaation jälkeen meno muuttui Islannissa täysin. Entisestä suljetusta taloudesta tehtiin markkinatalouden mallimaa. Valtion yrityksiä yksityistettiin ja kilpailu vapautettiin. Vain kalastuksen ja energiatuotannon kaltaiset "kansallisesti elintärkeät" sektorit suljettiin ulkomaalaisilta.
Valttina halpa energia
Talouden vapauttaminen johti kovaan kasvuun, jota on jatkunut hyvän aikaa toista vuosikymmentä.
Keskeinen selittäjä on alumiini, jota tehdään kolmessa laitoksessa eri puolilla Islantia. Kaksi uutta on lisäksi suunnitteluasteella.
Islannissa ei ole omasta takaa alumiinin raaka-ainetta bauksiittia, vaan se tuodaan Jamaikalta ja Australiasta. Islannin valtti on halpa energia, sillä alumiinin valmistaminen vaatii paljon sähköä.
Islantilaisten yritysten rahkeet eivät kuitenkaan riitä alumiinitehtaiden kaltaisten suurbisneksien pyörittämiseen. Alcoa ja Century ovat amerikkalaisia, Alcan kanadalainen. Niistä Century on ainoa, joka on listattu Reykjavikin pörssiin.
Alumiinitehtaiden käyttämä sähkö tulee vesivoimaloista. Ne ovat valtion omistuksessa. Sähkön hinta on sidottu alumiinin maailmanmarkkinahintaan.
Osakkeet villitsivät
Toinen keskeinen selittäjä islantilaisten äkkivaurastumiselle on rahamarkkinoiden vapauttaminen. Valtion omistamat pankit yksityistettiin ja pörssi aloitti toimintansa 1990-luvulla. Satujen saaren asukkaat alkoivat haaveilla kullasta ja mirhamista.
Yksityistetyt pankit nuorine johtajineen rynnistivät kansainvälisille lainamarkkinoille. Raha oli teknokuplan puhjettua halpaa. Sitä riitti yritysostoihin ulkomailla ja oman maan kansalaisille lainoina jaettavaksi.
"Joidenkin mielestä olemme yliarvioineet itsemme, laajentuneet liian nopeasti", selittää pohjoismaiseen OMX-konserniin kuuluvan Reykjavikin pörssin toimitusjohtaja Thordur Fridjonssen.
"En ole samaa mieltä. Jos olisimme puolenkymmentä vuotta sitten jääneet istumaan käsiemme päälle, emme olisi yhtä hyvässä tilanteessa kuin nyt", uskoo Pohjolan pienintä pörssiä pyörittävä Thordur.
Pörssimies muistuttaa Islannin historiasta. Islantilaisten esi-isät lähtivät tuhat vuotta sitten Norjasta, koska he eivät pitäneet Norjan kuninkaan verosysteemistä.
"Meidän DNA:ssamme on tällainen ajattelutapa: olemme valmiita ottamaan riskejä. Mutta silti yritämme arvioida niiden suuruuden", Thordur lisää.
Velkaraha maistui
"Kaikki on mahdollista" on Islannissa vallinnut henki viime vuosina. Riskejä on otettu.
Professori Fridrik Már Baldursson laskee, että vuonna 2000 islantilaisten lainat olivat suurin piirtein maan talouden koko. Vuonna 2007 lainojen kokonaismäärä oli kahdeksan kertaa bruttokansantuote.
"Talous kasvaa nopeasti, mutta ei näin nopeasti. Eli rahat on lainattu kansainvälisiltä markkinoilta", kuvailee Fridrik Már maanmiestensä jättivelkaantuneisuutta.
Rahaa on käytetty surutta esimerkiksi asuntojen ostamiseen. Reykjavikissa näkee rakennusnostureita minne vain päänsä kääntää.
Kova kysyntä on nostanut hinnat pilviin. Islantilaisten lisäksi asunnoista kamppailevat ulkomaalaiset, joita on työvoimasta jo kymmensosa. Erityisen paljon Islannissa on puolalaisia ja muita itäeurooppalaisia. He fileoivat kalaa, työskentelevät rakennuksilla ja hoitelevat kassakoneita kaupoissa.
Korkeat korotkaan eivät ole hidastaneet tahtia. Pitkästä asuntolainasta joutuu maksamaan lähes kymmenen, kulutusluotosta jopa 15 prosentin koron.
Vime vuosina on yleistynyt asuntolainan ottaminen ulkomaan valuutassa, esimerkiksi Japanin jeneissä. Korko on silloin huomattavasti pienempi, mutta mukana tulee riski Islannin kruunun devalvoitumisesta. Palkka maksetaan joka tapauksessa kruunuissa.
Isot firmat ovat ottaneet valuuttalainoja jo kauan.
Lainahana kiristyi
Magnus Gunnlaugsson on vakuutusyhtiön vahinkotarkastaja. Hän palasi vastikään kotimaahansa vietettyään viisi vuotta Tanskassa.
Jos Magnus haluaisi nyt ostaa takaisin viisi vuotta myymänsä asunnon Reykjavikissa, joutuisi hän lyömään pöytään kaksinkertaisen määrän kruunuja. "En ole nyt kiinnostunut asunnon ostosta. Odotan, että hinnat laskevat", hän sanoo.
Se saattaa olla oikea strategia. Asuntokauppa on nimittäin viilentynyt tuntuvasti Islannissa, ja hintojen uskotaan laskevan. Tavallinen kerrostalokolmio maksaa Reykjavikissa nyt 400 000 euroa.
Asuntokauppaa hiljentää myös pankkien kiristynyt lainapolitiikka. Lainaa ei enää myönnetä 90 prosenttia asunnon arvosta kuten aikaisemmin. Nyt omaa rahaa vaaditaan kolmasosa, joskus enemmänkin.
Magnus arvelee, että bisnesmiehet ja keskiluokka selviävät kuivin jaloin. Ahtaalle joutuvat sitä vastoin ilman koulutusta olevat. He työskentelevät usein sairaaloissa ja muissa kunnallissektorin työpaikoissa.
"Jos he joutuvat rahavaikeuksiin, ei pankeista heru apua", Magnus Gunnlaugsson arvelee.
Osta heti, jos haluat
Jätti-inflaation vuosilta islantilaisten mieliin on iskostunut merkillinen ajattelutapa. "Jos islantilainen haluaa jotain, hän ostaa heti", selittää kauppakeskuksessa lottomyyntipistettä pitävä Fridrik Thorsteinsson.
Erityisen ihastuneita tuliperäisellä saarella ollaan tekniikan viimeisistä villityksistä. Mikään ei ole halpaa, mutta rahaa tuntuu riittävän.
Islannissa on enemmän Range Rover -luksusmaastureita kuin muissa pohjoismaissa yhteensä. Reykjavikin ahtaita katuja viilettää hämmästyttävä määrä ökymaastureita, vaikka autojen hinnat ovat Suomen luokkaa. Eikä bensiinikään ole yhtään halvempaa kuin muualla Euroopassa.
Naapurit peloissaan
Pörssikurssit kääntyivät viime syksynä reippaaseen laskuun Reykjavikissa.
Joko pelko on hiipinyt islantilaispoikien ja -tyttöjen villapuserojen sisään? Ei siltä vaikuta.
"Yleinen fiilis on yhä hyvä, sillä talouden perusteet ovat terveet. 10-15 vuotta on kasvettu nopeasti. Odotamme, että kasvuu jatkuu vielä ainakin 5-10 seuraavaa vuotta, vaikka välillä tulisikin lyhytaikainen pysähdys", arvioi Thordur Fridjonssen.
Thordur naurahtaa, että pohjoismaiset naapurit ovat enemmän huolissaan Islannin tulevaisuudesta kuin islantilaiset itse.
Lottokauppias Fridrik näyttää kioskinsa seinältä voittolappujen kopioita. Juhlat eivät hänen mukaansa ole vielä ohi.
"En ole yhtään huolissaan. Meillä ei ole lainkaan työttömyyttä. Tästäkin kauppakeskuksesta saat huomispäivänä työpaikan, kun vain kävelet työhönottopisteen ovesta sisään", Fridrik kertoo.
Islannin virallinen työttömyysprosentti on 1,1.