Oulu Kuusikymmenluvun alussa kirjailijana jo mainetta niittänyt nuori mies viimeisteli uusinta romaaniaan Oulun Karjasillalla. Mies pursui elämänhalua ja uskoa omaan työhönsä. Hän oli terve ja vetreä ja asui yhdessä oululaisen tyttöystävänsä kanssa puutalossa Karjaportintiellä. Esikoisteos oli ilmestynyt pari vuotta aikaisemmin. Kustantaja halusi uuden kirjan nopeasti markkinoille.
Hannu Salaman Juhannustanssit valmistui syksyllä 1963, mutta Otava julkaisi kirjan vasta vuoden kuluttua. Salama muistaa tarkalleen päivän, jona hän allekirjoitti kustannussopimuksen. Se oli syyskuun 13. päivä ja perjantai. Mies aavisti, ettei kirjan vastaanotto menisi läpi pelkkänä mykkäkouluna, mutta yli äyräiden paisunut julkinen kuohunta ja monivuotiseen oikeudenkäyntiin johtanut jumalanpilkkasyyte tulivat hänelle yllätyksenä.
Salama tyrmättiin niin oikealta kuin vasemmalta. Hänen kimppuunsa hyökkäsivät piispat, papit, poliitikot ja puolueet laidasta laitaa: pahimman luokan renttu ja riiviö oli nimittänyt Jeesusta tuhkamunaksi ja loukannut yhteiskunnan pyhimpiä arvoja.
"Se oli aivan odottamatonta", Hannu Salama, 67, muistelee helsinkiläisen ravintolan Eliten lounaspöydässä neljän vuosikymmenen takaisia aikoja. Ympärillä käy tasainen puheensorina, tuntematon mies poikkeaa kättelemään kirjailijaa. Jälleen, sattumalta, on 13. päivä ja perjantai.
"Olen itse piruuttani sanonut Juhannustansseja nuorisoromaaniksi. Sitä se onkin siinä mielessä, että siinä ei taida olla yhtään keski-ikäistä ihmistä, enkä minä itsekään kirjaa tehdessäni vanha ollut. Taisin olla 26."
"Moni toimittaja on kysynyt, tekisinkö vielä samanlaisen romaanin. Minun ei tarvitse pitkään miettiä, kun vastaan, että en osaa. En ole vissiin neljäänkymmeneen vuoteen käynyt missään tanssipaikassa."
Kirjan tapahtumat keskittyvät viidentoista tunnin ajanjaksoon juhannuksena joskus 1950-luvulla. Salama sijoitti tapahtumat Tampereelle, koska siellä hänellä oli valmiina tuttu maisema ja murre. Mutta Juhannustanssit olisi yhtä hyvin voitu tanssia esimerkiksi Hietasaaressa tai Koskelankylän Valolla tai missä tahansa Oulussa, missä Salama kirjaa aloitellessaan asui.
Hän muistaa Oulun keskustasta Tervahovin ja Sarkan. Pekka Tarkan kaltaisten toimittajien seurassa hän pääsi ylenemään kahdeksannen kerroksen ravintolaan, mutta muuten istuttiin Sarkassa. "Siellä oli semmoista jengiä, jota Tampereella ei nähnyt, koska siellä he eivät päässeet minnekään sisään. Sarkkaan pääsivät kaikki", Salama muistelee ilahtuneena.
Salama pitää Juhannustansseista nostettua jumalanpilkkasyytettä tietoisesti haettuna. "Kirja loukkasi ennen muuta hyviä tapoja ja edellisen sukupolven maailmankäsityksiä, mutta helpoin tapa nostaa syyte kirjaa vastaan oli syyttää sitä jumalanpilkasta. Se oli oikeistopiirien nostattama prosessi, jonka takana oli monikonservatiivinen, isänmaallinen ja kansallisuskonnollinen kansanliike."
Sanomalehdet lietsoivat vakaiden uskonnollisten ja oikeistopiirien nostattamaa pyhää sotaa parhaan kykynsä mukaan. Salaman mukaan toimittajat ottivat käyttöön kaikki sanat, jotka voidaan tulkita sanomalehdessä saastaisen synonyymiksi.
"Se oli tekopyhää ja huvittavaakin, mutta myös masentavaa", hän kertoo.
Tunteiden kärjistymistä lietsoi myös Salama itse. Oikeuden edessä ei nähty nöyrää ja katuvaista kirjailijaa, vaan mies, joka loukkasi lakimieskuntaa tunnustamalla rikoksen. Hänen käytöstään pidettiin röyhkeän nulikkamaisena.
Salama ei omasta mielestään uhonnut. Hän piti oikeudenkäyntiä narrimaisena ja uskoi, että suuri osa Suomen kansaa ajatteli samoin. Presidentti Urho Kekkonen oli jo prosessin varhaisessa vaiheessa ilmoittanut armahtavansa Salaman, mikä herätti monilla tahoilla syvää närkästystä.
Oikeudenkäyntiin liittyi useita kyseenalaisia piirteitä, jotka eivät nykyaikana kävisi päinsä. Salama ei esimerkiksi tiennyt, että hänen oma asianajajansa ja kustantajan asianajaja, joka hyökkäsi oikeudessa rajusti häntä vastaan, olivat saman toimiston juristeja.
Syyskuussa 1966 Hannu Salama tuomittiin kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja yhteisvastuullisesti Otavan kanssa huomattaviin taloudellisiin korvauksiin. Vuonna 1967 Korkein oikeus pysytti tuomion ennallaan, mutta alensi hieman valtiolle maksettavia korvauksia.
Elokuussa 1968 presidentti Kekkonen armahti Salaman ja kumosi hänelle tuomitun rangaistuksen.
Kekkonen ja Salama eivät olleet läheiset ystävät. Presidentti kutsui Salaman kuuluisille lastenkutsuilleen, mutta tämä jätti menemättä. Hänet kutsuttiin myös Linnan juhliin, mutta siellä hänet on nähty vain kerran, presidentti Mauno Koiviston kaudella. Osaksi kysymys oli mielenilmauksesta ja osaksi siitä, että jos hän olisi näyttäytynyt linnassa julkisuusvyörytyksen aikana, kaikki salamat olisivat tulittaneet häntä.
Masennus ei hyökännyt heti vaan muutaman vuoden viiveellä. Nuorelle kirjailijalle oli ajoittain jopa kiehtovaa olla mielettömän julkisuuden kohteena.Turbulenssi alkoi kuitenkin hajottaa Salaman elämää. Hän oli hermostunut ja ärtyisä, hän joi liikaa ja tunsi jatkuvaa syyllisyyttä siitä, ettei hänellä ollut riittävästi aikaa perheelle ja kirjoittamiselle.
"Tästä olen ollut joskus suorastaan erittäin katkera. Jumalanpilkkaoikeudenkäynti teki minusta kirjallisen hampparin, enkä ole sen jälkeen koskaan tuntenut kuuluvani mihinkään kylttyyriin enkä kulttuuriin."
"Se oli aika rankkaa", Salama muistelee ja kääntelee puolillaan olevaa olutlasiaan. Hän on ollut pitkiä aikoja kokonaan juomatta, eikä alkoholi nytkään maistu. Toinen olutpullo jää puolitiehen.
Hän kirjoittaa parhaillaan neljättä osaa Otavan julkaisemaan Elämän opetuslapsia -sarjaan. Arthouselle on työn alla pari romaanikäsikirjoitusta. "Pääteokseni on aina se, jota parhaillaan kirjoitan", sanoo kirjailija, joka ei itse ole omia teoksiaan laskenut eikä tallettanut.
"Yli kolmekymmentä niitä vissiin on. Minulla ei ole oikeastaan mitään tekemistä kirjojeni kanssa. En ole niitä säilyttänyt."
Salama muistelee huvittuneena erästä 1970-luvun televisio-ohjelmaa. "Paikalle koko kuusikymmenluvun kärkikokoelma, Arvo Salo, Risto Jarva, Erkki Salmenhaara ja minä. Minulta kysyttiin jotain Juhannustansseista. Sanoin, etten ole lukenut kirjaa. Arvo Saloa se nauratti hirveästi."